keskiviikko 1. helmikuuta 2017

TAMMIKUUN KOOSTE






Tämän vuoden ensimmäinen kooste. Kerrankin musta tuntu, että tammikuu eteni sopivaa vauhtia. Ei liian nopeasti, mutta ei myöskään liian hitaasti. Niin sopivaa tahtia, että ehdin lukea kymmenen (!!mitä) kirjaa. Mulla ei ole koskaan ollut tämmöinen tahti, toivottavasti tää jatkuu.

★ Ensimmäinen kirja minkä luin vuoden alkuun oli Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Katsoin myös samaa nimeä kantavan BBC:n minisarjan, mikä tuli maikkarilta joulun välipäivinä. Se siis sopi loistavasti #paperiltaruutuun - haasteeseen.
★ Toisena kirjana luin Finlandia-voittajan Akvarelleja Engelin kaupungista. Se jäi etäiseksi ja vähän tylsäksi, mutta sisälsi kaunista kieltä!
★ Kuudes osa Saga-sarjaan Brian K. Vaughanilta. Se ei ollut ihan niin hyvä mitä edelliset olivat, mutta nautin siitä silti. 
★ Tuulen viemää -kirjan luin kirjabloggaajien klassikkohaasteen neljännelle kierrokselle.
★ Simon VS. The Homo Sapiens Agenda. Ei riitä sanoja kuvaamaan, kuinka söpö se olikaan <3
★ Minna Rytisalon esikoisromaani Lempi, joka yllätti ja ihastutti. 
★ Odininlapsi Siri Petterseniltä. Heti kun saan luettua kirjastosta lainaamani kirjat, aion lukea tähän jatkoa!
★ Hirviön kutsu, After You ja The Princess Diarist, näistä kolmesta tulossa postaukset pian! :)

10 kommenttia:

  1. Samat kokemukset Viikilän ja Rytisalon teoksista :) Eikä yksikään pelastunut on myös hieno kirja!

    VastaaPoista
  2. Mullakin samat kokemukset Viikilästä ja Rytisalosta! /Tiia

    VastaaPoista
  3. Hauska huomata, että muutkin on lukenut samoja kirjoja tammikuussa (Engel ja Lempi). Ite tykkäsin kyllä molemmista enemmän kuin osasin odottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa mietin, että mukavasti osunut kaikille samaan aikaan :)

      Poista
  4. Mullakin Viikilän teos jäi aika etäiseksi, mutta Rytisalon kirja oli HUIPPU. Pitäis ilmeisesti lukea tuo Odininlapsi, kun kaikki sitä kehuvat!

    VastaaPoista
  5. Sulla on ollut todella hyvä tammikuu :-) Odotan innolla, mitä ajattelit The Princess Diaristista, se vähän houkuttelisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, helmikuustani ei varmaan ole tulossa yhtä hyvä :--D Hei kiva! Yrityksenä on saada se postaus tällä viikolla ulos.

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3

Takaisin ylös