tiistai 19. syyskuuta 2017

KIRJASARJAT JOILLE HALUAN ANTAA UUDEN MAHDOLLISUUDEN

Mulla ei ole koskaan ollut näin pitkää taukoa bloggaamisesta! Mutta en ole kyllä ehtinyt lukemaankaan. Mulla oli niin hirveä työputki, että ei ehtinyt ja jaksanut blogia miettiä.
Tämän tyylistä postausta nyt tällä kertaa, minkä otsikkokin jo sanoo.. eli tässä on neljä kirjaa, mitkä on jäänyt mua jollain tasolla vaivaamaan. Ehkä luin kirjan väärään aikaan tai mulla oli muita kiinnostavia kirjoja lukupinossa.. ja muita koottuja selityksiä. Anyway - yhteistä näillä on se, että haluan kokeilla lukea nämä uudelleen ja toivon, että tällä kertaa syttyisin näistä edes yhdelle. (..En myöskään oikein muista näistä mitään..:D)

Victoria Aveyard - Punainen kuningatar
Luin tämän vuosi sitten syyskuussa. Se ei oikein tahtonut kolahtaa, ehkä tällä kerralla.
En pidä kannesta, musta alkuperäinen on paljon kivempi :(


Veronica Roth - Viillot
Viillot -kirjaa en edes lukenut loppuun asti. Taisin lukea noin 200 sivua ja sitten palautin teoksen kirjastoon.


Stephanie Garber - Caraval
Caravalin luin maaliskuussa ja se on näistä kirjoista se mistä taisin pitää eniten. Mutta silti sekin oli jotenkin.. no ei se huono ollut, mutta ei kovin kummoinenkaan. Sanotaanko että se oli ihan ok, mikä on ehkä kauheinta mitä voit sanoa mistään :-D

Maria Turtschaninoff - Maresi
Löysin tämän kirjan hetki sitten kirpputorilta(1e!) ja jotenkin siinä tuli fiilis, että tämä ehkä ansaitsee uuden mahdollisuuden. Kirja lähti kotiin ja odottaa nyt lukuvuoroaan. :D



Nyt sunnuntaina starttaa Superlukumaraton! (tänne voi ilmoittautua) Oon niin innoissani, ilmoittautuneita on niin monta! :D

2 kommenttia:

  1. Siis mul on kans luonnoksissa tän tapane postaus mut en oo saanu aikasiks tehtyä loppuu. :'D ainut jota oon näistä edes alottanu on Caraval, mut se ei kuitenkaan napannu.. Yritän sitä kyl täs viel uudestaan ku se on kuitenki arvostelukappale :/ Kaikki nää kyl haluaisin lukea tai antaa edes mahdollisuuden, vähiten näistä kuitenkin kiinnostaa Viillot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä:----D haha. Mua kiinnostaa tällä hetkellä eniten just toi Caraval.. :D Ajattelin että sitä voisi kokeilla uudestaan alkuperäiskielellä. Tosin mulla on nyt niin paljon kirjastolainoja tällä hetkellä että saa nähdä mitä teen T_T

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3

Takaisin ylös