Näytetään tekstit, joissa on tunniste punainen kuningatar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste punainen kuningatar. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. syyskuuta 2017

KIRJASARJAT JOILLE HALUAN ANTAA UUDEN MAHDOLLISUUDEN

Mulla ei ole koskaan ollut näin pitkää taukoa bloggaamisesta! Mutta en ole kyllä ehtinyt lukemaankaan. Mulla oli niin hirveä työputki, että ei ehtinyt ja jaksanut blogia miettiä.
Tämän tyylistä postausta nyt tällä kertaa, minkä otsikkokin jo sanoo.. eli tässä on neljä kirjaa, mitkä on jäänyt mua jollain tasolla vaivaamaan. Ehkä luin kirjan väärään aikaan tai mulla oli muita kiinnostavia kirjoja lukupinossa.. ja muita koottuja selityksiä. Anyway - yhteistä näillä on se, että haluan kokeilla lukea nämä uudelleen ja toivon, että tällä kertaa syttyisin näistä edes yhdelle. (..En myöskään oikein muista näistä mitään..:D)

Victoria Aveyard - Punainen kuningatar
Luin tämän vuosi sitten syyskuussa. Se ei oikein tahtonut kolahtaa, ehkä tällä kerralla.
En pidä kannesta, musta alkuperäinen on paljon kivempi :(


Veronica Roth - Viillot
Viillot -kirjaa en edes lukenut loppuun asti. Taisin lukea noin 200 sivua ja sitten palautin teoksen kirjastoon.


Stephanie Garber - Caraval
Caravalin luin maaliskuussa ja se on näistä kirjoista se mistä taisin pitää eniten. Mutta silti sekin oli jotenkin.. no ei se huono ollut, mutta ei kovin kummoinenkaan. Sanotaanko että se oli ihan ok, mikä on ehkä kauheinta mitä voit sanoa mistään :-D

Maria Turtschaninoff - Maresi
Löysin tämän kirjan hetki sitten kirpputorilta(1e!) ja jotenkin siinä tuli fiilis, että tämä ehkä ansaitsee uuden mahdollisuuden. Kirja lähti kotiin ja odottaa nyt lukuvuoroaan. :D



Nyt sunnuntaina starttaa Superlukumaraton! (tänne voi ilmoittautua) Oon niin innoissani, ilmoittautuneita on niin monta! :D

torstai 8. syyskuuta 2016

PUNAINEN KUNINGATAR - VICTORIA AVEYARD

Koska asun pienessä kaupungissa, on kirjaston kokokin sellainen. Aina silloin tällöin on hauska kokeilla kirjastoni nettisivujen hakutoimintoa. Tiedä, jos sieltä löytyisi jokin helmi. No, tällä kertaa kokeilin ihan vain huvikseni hakua sanalla 'Aveyard' ja kone löysi jotain.. nimittäin Punaisen kuningattaren! Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. (Ihania nämä arjen pienet yllätykset.)

Teoksen nimi: Punainen kuningatar
Alkuperäinen nimi: Red Queen
Kirjailija: Victoria Aveyard
Ilmestynyt: vuonna 2015
Suomennos: vuonna 2016
Kustantaja: Aula & Co
Kääntäjä: Jussi Korhonen
Sivumäärä: 451
Takakannesta:
Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee.


Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.

Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa.


Kirjan alku oli hyvin lupaava ja mielenkiintoinen, oikeasti. Mutta alun jälkeen menetinkin mielenkiintoni koko tarinaa kohtaan. En jaksanut välittää hahmoista tai tarinan kulusta paljoakaan. Miksi? Koska minusta tuntui, että olin lukenut tämän tarinan jo aikoja sitten. Se vuoroin muistutti Suzanne Collinsin Nälkäpeliä, Kiera Cassin Valintaa (ja tätä sarjaa en ole vielä edes ehtinyt lukemaan, mutta kirjan takatekstin perusteella se vaikutti siltä. Kirjaston varausjono liiku nopeammin!! ), Veronica Rothin Outolintu -sarjaa ja jopa X-meniä. Myös joidenkin hahmojen nimet ärsytti, esim. Kilorn? Onko se saatu aikaan sokeana näppäimistöä hakkaamalla? Loppua kohden mielenkiintoni heräsi taas hetkeksi, varsinkaan juonenkäännettä en nähnyt ennalta.
En ymmärrä sitä hypeä, mikä tämän kirjan ympärillä riehui viime vuonna kirjan ilmestymisen aikoihin.
Mä kun niin halusin tykätä tästä.

Punainen kuningatar tarjoilee "perus" dystopia- sekä fantasiatarinan, mutta jättää viileäksi. Se on nopea luettava ja ihan viihdyttäväkin, mutta jos kaipaa kirjalta jotain uniikkia, niin sitä tämä ei sisällä. 
En todennäköisesti lainaa toista osaa. Saatan ehkä antaa sille tilaisuuden joskus, mutta en hyvin pian. 

 ★★☆☆☆
Takaisin ylös