PASSENGER - ALEXANDRA BRACKEN

Mistä mulle: oma ostos
Teoksen nimi: Passenger
Kirjailija: Alexandra Bracken
Ilmestynyt: 2016
Suomennos: ei suomennettu
Kustantaja: Disney-Hyperion
Sivumäärä: 486
Takakannesta:

Passage, n.

i. A brief section of music composed of a series of notes and flourishes.

ii. A journey by water; a voyage.

iii. The transition from one place to another, across space and time.

In one devastating night, violin prodigy Etta Spencer loses everything she knows and loves. Thrust into an unfamiliar world by a stranger with a dangerous agenda, Etta is certain of only one thing: she has traveled not just miles but years from home. And she’s inherited a legacy she knows nothing about from a family whose existence she’s never heard of. Until now.

Nicholas Carter is content with his life at sea, free from the Ironwoods—a powerful family in the colonies—and the servitude he’s known at their hands. But with the arrival of an unusual passenger on his ship comes the insistent pull of the past that he can’t escape and the family that won’t let him go so easily. Now the Ironwoods are searching for a stolen object of untold value, one they believe only Etta, Nicholas’ passenger, can find. In order to protect her, he must ensure she brings it back to them—whether she wants to or not.

Together, Etta and Nicholas embark on a perilous journey across centuries and continents, piecing together clues left behind by the traveler who will do anything to keep the object out of the Ironwoods’ grasp. But as they get closer to the truth of their search, and the deadly game the Ironwoods are playing, treacherous forces threaten to separate Etta not only from Nicholas but from her path home... forever.

*   *   *

Olipa virkistävä lukukokemus! Miksi en vain lue enemmän kirjoja missä matkustetaan ajassa.

Olen aikaisemmin lukenut Alexandra Brackenilta ainoastaan hänen kirjoittamansa Star Wars - Uusi toivo: prinsessa, lurjus ja maalaispoika -kirjan. Passenger aloittaa kaksiosaisen Passenger -sarjan. Tarina jatkuu muutama kuukausi sitten ilmestyneessä Wayfarer -jatko-osassa minkä muuten tilasin ennen kuin olin ehtinyt lukemaan ekat sata sivua ensimmäisestä osasta.

Seitsemäntoista vuotias Etta (oikealta nimeltään Henrietta) löytää tiensä aikamatkustajien maailmaan, menettäen samalla kaiken mistä hän välittää. Tyttö huomaa, että hän on matkannut ajassa reilusti taaksepäin, eikä ainoastaan aikaa vaan myös kilometrejä. Nyt Ettan täytyy yrittää selvitä ja pystyä tasapainottelemaan ystävien ja vihollisten välillä. Samalla hänen täytyy onnistua sieppaamaan eräs voimakas esine takaisin oikealle omistajalleen ja pelastaa äitinsä.

Nicholas Carter elää elämäänsä tyytyväisenä merellä, vapaana ja kaukana voimakkaasta Ironwoods -perheestä. Etta eksyy samalle laivalle Nicholasin kanssa ja heistä tulee matkakumppanit. Pian he kuitenkin saavat peräänsä Ironwoods -suvun. Tästä alkaa Ettan ja Nicholasin yhteinen ja vaarallinen matka ajan ja mantereiden halki.

Musta kirja olisi voinut olla lyhyempi. Jotkut kohdat tuntui turhilta ja/tai liian venytetyiltä, vaikka kuinka kirjasta tykkäsinkin. Ettan ja Nicholasin välillä oli pientä insta-lovea, mutta pääsin siitä aika nopeasti yli, eikä se häirinnyt mua niin paljoa. Pikemminkin elin ja hengitin heidän välistä suhdettaan, mutta olen myös sitä mieltä, että sivuhenkilöt olisivat saaneet olla enemmän esillä. 

Alexandra Brackenin tarinankerronta ja kirjoitustyyli oli ihan mieletöntä luettavaa, teksti vain soljui kauniisti eteenpäin. Nyt Wayfarer odottaa lukuvuoroaan mun kirjahyllyssäni, toivottavasti sen ei tarvitse odottaa vuoroaan niin kauan kuin mitä Passanger joutui odottelemaan.

★★★★☆

ODININLAPSI - SIRI PETTERSEN

Mistä mulle: oma ostos
Teoksen nimi: Odininlapsi (Korpinkehät #1)
Alkuperäinen nimi: Odinsbarn (Ravneringene #1)
Kirjailijat: Siri Pettersen
Ilmestynyt: v. 2013
Suomennos: v. 2016
Kustantaja: Jalava
Sivumäärä: 614
Takakannesta:

Hirkalta puuttuu jotain, mikä kaikilla muilla on.

Jotain, mikä todistaisi, että hän kuuluu tähän maailmaan.

Jotain niin tärkeää, että ilman sitä hän on tauti.

Myytti.

Ihminen.

Kun Hirka on viidentoista, hän kuulee olevansa ihminen, odininlapsi – hännätön olento toisesta maailmasta. Mädän kantaja. Halveksittu. Pelätty. Ja nyt myös saalistettu: joku tahtoo tappaa hänet, jotta hänen salaisuutensa säilyisi ikuisesti. Mutta porteista on päässyt sisään myös vaarallisempia olentoja kuin hän…

*   *   *

En ole pitkään aikaan ollut näin innoissani jostakin trilogiasta. Odininlapsi! Nyt tuli kova opus Norjasta. Odininlapsi aloittaa Siri Pettersenin Korpinkehät trilogian ja ihmettelen ainoastaan sitä, että miksi en ole jo lukenut koko trilogiaa.

Tarina alkaa siitä, kun yrttikauppias Thorrald löytää punatuikkaisen päähenkilömme Hirkan vauvana lumihangesta. Thorraldin kauhuksi, vauvalla ei ole häntää, toisin kuin koko muun maailman väestöllä. Koska vauvalla ei ole häntää, hänen on oltava epäsikiö, sokeiden tekoa, ihminen. Thorrald kuitenkin väittää Hirkalle itselleen ja muille, Hirkan menettäneen häntänsä sudelle, kun tämä oli vauva. 

Eräänlaisen riitin (jossa yminmaalaisten taikavoimat, mahti, mitataan.) kautta pidetään yminväki puhtaana sokeista. Näin yminväki pysyy turvassa ja suojassa. Tarinat kuitenkin kertovat, että sokeat liikkuvat kivikehien, korpinkehien, kautta maailmojen välillä. Mutta sehän on vain puhetta, kukaan ei ole nähnyt sokeita satoihin vuosiin. (Jos niitä alunperin oli edes olemassakaan.)

Viisitoista vuotiaana ja oman riittinsä lähestyessä, Hirka kuitenkin kuulee isältään totuuden: Hirka on odininlapsi, ihminen, hännätön toisesta maailmasta. Hän on mädän kantaja ja häntä pelätään, väheksytään ja jopa vihataan. Hännättömyyden lisäksi Hirka ei osaa myöskään syleillä, eli käyttää maasta peräisin olevia voimia. Siksi siis Thorrald ja Hirka olivat aina matkustaneet ja Hirka pidetty erillään muista. Se ei ollutkaan johtunut laittomista yrteistä, joita Thorrald kauppasi.  Se kaikki johtui Hirkasta. Jos Hirka paljastuu kukaan ei tiedä kuinka hänen käy.

Hirkalla on kuitenkin ystävä (lapsuutensa kilpakumppani), ylhäistä ja Neuvoston jäsenten sukua oleva Rime. Hänestä ei kuitenkaan ole apua, sillä hänellä riittää tarpeeksi omissa ongelmissaan Neuvoston kanssa.

Korpinkehät ihastutti mua heti ensimmäiseltä sivulta lähtien, mutta mukaansa se imi vasta noin 300 sivun jälkeen. Musta on ihanaa kuinka se hyödyntää skandinaavista mytologiaa. Enkä muuten enää ihmettele, että miksi tämä on saanut huippusuosion Pohjoismaissa.

Miinusta ainoastaan töksähtelevistä lauseista, mitkä alkoi ärsyttää loppua kohden. Se ei kuitenkaan ole niin suuri miinus, että se estäisi mua sukeltamasta syvemmälle tähän saagaan! Pakko saada tietää, millainen loppurummutus toisesta osasta, Mädästä, alkaa.

★★★★☆

MISS PEREGRINE'S HOME FOR PECULIAR CHILDREN - RANSOM RIGGS

Teoksen nimi: Miss Peregrine's Home For Peculiar Children
Kirjailija: Ransom Riggs
Ilmestynyt: vuonna 2011
Kustantaja: Quirk Books
Sivumäärä: 352
Takakannesta:

A mysterious island. 

An abandoned orphanage. 

A strange collection of curious photographs.  

A horrific family tragedy sets sixteen-year-old Jacob journeying to a remote island off the coast of Wales, where he discovers the crumbling ruins of Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children. As Jacob explores its abandoned bedrooms and hallways, it becomes clear that the children were more than just peculiar. They may have been dangerous. They may have been quarantined on a deserted island for good reason. And somehow—impossible though it seems—they may still be alive. 

A spine-tingling fantasy illustrated with haunting vintage photography, Miss Peregrine's Home for Peculiar Children will delight adults, teens, and anyone who relishes an adventure in the shadows

*   *   *

Halloween kuukausi ja halusin kokeilla jotain vähän pelottavampaa. Hohtoa en vielä edelleenkään uskalla lukea.

Näin mä ajattelin, kun päätin aloittaa Ransom Riggsin Miss Peregrine's Home For Peculiar Childrenin lukemisen (suom. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, suomennettu vuonna 2012, kustantajana toimi Schildts & Söderströms). Niin. Noh, ei sitä nyt kauhuksi voi luokitella, mutta sellaisen kuvan olin jostain saanut:-D Ja musta tuntuu, että rakastuin taas uuteen kirjaan.

Lapsena Jacob Portman kuunteli isoisänsä Abrahamin tarinoita, jotka kertoivat Abrahamin lapsuudesta oudossa lastenkodissa. Lapsena isäisän tarinat olivat täyttä totta, olihan todisteena kasa vanhoja valokuvia: tytöstä joka hallitsi tulta, pojasta joka oli näkymätön, toisesta pojasta jonka sisällä asui mehiläisiä jne. Jacobin kasvaessa hän ymmärtää, että ne olivat pelkkiä isoisän sepittämieä outoja satuja. Vakava perhetragedia tapahtuu, mikä saa Jacobin elämän pois raiteiltaan ja tästä Jacob lähtee mutkien kautta etsimään sitä kummallista lastenkotia, missä isoisä Abraham nuoruusvuosiaan vietti. Siitä alkaa seikkailu, jota Jacob ei hevin unohda.

Kun ostin koko trilogian itselleni (kyllä, fiksua. Mutta niinhän ne laivatkin tuurilla seilaa ja niin edelleen), käväisi mielessä, että mitä jos tämä muistuttaa X-men-elokuvia? Takatekstin perusteella sellaiset fiilikset kävivät mielessä. Onneksi (taas) olin väärässä ajatuksieni kanssa! :D Tai no, mulle ei ainakaan tullut sellainen fiilis.

Kirja piti otteessaan, eikä siihen tylsistynyt lainkaan, vaikka siinä oli hetkittäin tylsiäkin kohtia. Tykästyin vanhoihin valokuviin, mitä oli ripoteltu ympäri kirjan, koska ne toivat aivan uuden fiiliksen tekstiin. Odotukset olivat korkealla ja voin sanoa, että odotukseni täyttyivät. Kakkososa pitää lukea mahdollisimman pian. 

Tämä kirja oli täynnä fantasiaa, seikkailuja, mystisiä asioita sekä aikamatkustelua! Juuri sellainen näppärä ja tiivis lukupaketti mistä pidän.

ps. Oon kahden vaiheilla. Menisinkö katsomaan tän elokuviin?? Tää on aika basic-kysymys lukijoille, mut tämä oli nyt sen verran ajankohtainen!:-D Ehkä joku on jo nähnyt elokuvan? Oliko hyvä? Mä en kyllä hirveästi syttynyt trailerille.

“Stars, too, were time travelers. How many of those ancient points of light were the last echoes of suns now dead? How many had been born but their light not yet come this far? If all the suns but ours collapsed tonight, how many lifetimes would it take us to realize we were alone? I had always known the sky was full of mysteries—but not until now had I realized how full of them the earth was.”

★★★★1/2

MARESI: PUNAISEN LUOSTARIN KRONIKOITA - MARIA TURTSCHANINOFF

Teoksen nimi: Maresi: Punaisen luostarin kronikoita
Alkuperäinen nimi: Maresi: Krönikor från Röda klostret
Kirjailija: Maria Turtschaninoff
Ilmestynyt: vuonna 2014
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 213
Takakannesta:

Kirjan sankaritar Maresi on tarkkasilmäinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä järjetöntä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva - ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja koko yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle.

Maresin vahva tarinan suurena teemana on itsensä löytäminen - ja itsensä ylittäminen. Runollisen kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.

*   *   *

Odotin ehkä liikaa. Tai sitten luin Maresin vähän huonoon aikaan, vai mistä lie johtuu, että tämä ei nyt oikeen tuntunut kolahtavan. Kielihän oli kaunista kuin mikä, mutta tarina ei kohdallani lähtenyt lentoon ollenkaan.

Kirjan alku otti minut mukaansa, mutta puolessa välissä se alkoi menettää otettaan ja tästä taas mielenkiinnon ylläpito alkoi käydä liian raskaaksi. En myöskään kokenut mitään yhteyttä hahmoihin, vaikka heitä oli monta ja heillä kovin hyvä yhteisö luostarissa olikin. Mua ärsytti myös kirjan antama negatiivinen mieskuva; kun ongelmat alkavat, ne tulevat miesten muodossa. Maresin isästä kyllä annettiin hyvin lämmin kuva, mutta siihen se sitten jäikin.

Nopea luettava, päälle parisataa sivua. Onneksi(?), muuten olisin varmaan jättänyt kesken.

Joissain paikoin mielenkiintoinen ja kieli oli kaunista, mutta en luultavammin ota urakaksi lukea toista osaa. Jotain muuta haluan kyllä lukea Turtschaninoffilta! Osaako joku suositella mulle jotain? ((Esim. Helsingin alla kutkuttaisi hirveästi.))

★★☆☆☆

KUURA - ELINA PITKÄKANGAS

Teoksen nimi: Kuura
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Ilmestynyt: vuonna 2016
Kustantaja: Myllylahti
Sivumäärä: 335
Takakannesta:
Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva. 

 Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä – etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena. 

Onko parempi varjella suurempaa hyvää vai rikkoa asetettuja rajoja rakkaimpiensa vuoksi? 

"Olin tehnyt anteeksiantamattoman rikoksen. Olin nyt virallisesti vastuussa, mikäli Kuurankerossa ikinä tapahtuisi ihmissusien aiheuttamia surmia. Olin pelastanut ihmishengen."

*   *   *

Kuuran kansi on ehkä yksi kauniimpia mitä olen vähään aikaan nähnyt. Pelkäsin kuitenkin tarttua tähän teokseen, koska en ole koskaan kokenut ihmissusijuttuja omaksi. Sivuhuomio: en muuten välitä hirveästi vampyyreistakaan, mutta niitähän tässä tarinassa ei ollut. Ostin kirjan kuitenkin omaksi, ihan vain koska kansi. Onneksi ostin. Ja luin.

Tarina kulkee eteenpäin kahden kertojan, Inkan ja Aaronin, kappaleiden kautta. Tekstiä oli miellyttävä lukea, koska esim. nuorten dialogi tuntui hyvin todelliselta.

Aluksi pidin Inkasta, mutta muutamien sivujen jälkeen Inkasta tuli inhokki(niin kuin varmasti monelle muullekin kirjan lukeneelle!). Inka oli täydellinen ämmä: itsekäs, mustasukkainen ja ärsyttävä. Tavallaan mä halusin ymmärtää kaikkia Inkan tekoja. Aloin myös väkisin miettimään, että mitä itse samassa tilanteessa olisin tehnyt. Muista hahmoista sen verran, että pidin Aaronista, mutta suureksi suosikiksi nousi kuitenkin Leo, vartija muurilta.

Kirjan loppu sitoo kaikki kirjan tapahtumat hyvään nippuun, mutta jättää silti janoamaan lisää. Kuura on vahva trilogian avausosa, eikä kirjasta halunnut päästää irti ollenkaan - nautin sen lukemisesta jokaisella solullani. Toinen osa on ehdottomasti yksi odotetuimmista ensi vuoden julkaisuista. Onneksi sitä ei tarvitse odottaa kovin kauaa. 

★★★★☆

PUNAINEN KUNINGATAR - VICTORIA AVEYARD

Koska asun pienessä kaupungissa, on kirjaston kokokin sellainen. Aina silloin tällöin on hauska kokeilla kirjastoni nettisivujen hakutoimintoa. Tiedä, jos sieltä löytyisi jokin helmi. No, tällä kertaa kokeilin ihan vain huvikseni hakua sanalla 'Aveyard' ja kone löysi jotain.. nimittäin Punaisen kuningattaren! Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. (Ihania nämä arjen pienet yllätykset.)

Teoksen nimi: Punainen kuningatar
Alkuperäinen nimi: Red Queen
Kirjailija: Victoria Aveyard
Ilmestynyt: vuonna 2015
Suomennos: vuonna 2016
Kustantaja: Aula & Co
Kääntäjä: Jussi Korhonen
Sivumäärä: 451
Takakannesta:
Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee.

Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.

Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa.

Kirjan alku oli hyvin lupaava ja mielenkiintoinen, oikeasti. Mutta alun jälkeen menetinkin mielenkiintoni koko tarinaa kohtaan. En jaksanut välittää hahmoista tai tarinan kulusta paljoakaan. Miksi? Koska minusta tuntui, että olin lukenut tämän tarinan jo aikoja sitten. Se vuoroin muistutti Suzanne Collinsin Nälkäpeliä, Kiera Cassin Valintaa (ja tätä sarjaa en ole vielä edes ehtinyt lukemaan, mutta kirjan takatekstin perusteella se vaikutti siltä. Kirjaston varausjono liiku nopeammin!! ), Veronica Rothin Outolintu -sarjaa ja jopa X-meniä. Myös joidenkin hahmojen nimet ärsytti, esim. Kilorn? Onko se saatu aikaan sokeana näppäimistöä hakkaamalla? Loppua kohden mielenkiintoni heräsi taas hetkeksi, varsinkaan juonenkäännettä en nähnyt ennalta.

En ymmärrä sitä hypeä, mikä tämän kirjan ympärillä riehui viime vuonna kirjan ilmestymisen aikoihin.
Mä kun niin halusin tykätä tästä.

Punainen kuningatar tarjoilee "perus" dystopia- sekä fantasiatarinan, mutta jättää viileäksi. Se on nopea luettava ja ihan viihdyttäväkin, mutta jos kaipaa kirjalta jotain uniikkia, niin sitä tämä ei sisällä. 

En todennäköisesti lainaa toista osaa. Saatan ehkä antaa sille tilaisuuden joskus, mutta en hyvin pian. 

 ★★☆☆☆