HIRVIÖN KUTSU - PATRIC NESS (& SIOBHAN DOWD)

Mistä mulle: kirjasto
Teoksen nimi: Hirviön kutsu
Alkuperäinen nimi: A Monster Calls
Kirjailija: Patrick Ness & Siobhan Dowd
Ilmestynyt: v. 2011
Suomennos: 2016
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 215
Takakannesta:

Hirviö ilmestyy paikalle keskiyön jälkeen. Siitä tulee Conorin ystävä ja se kertoo Conorille kolme tarinaa - sillä tarinat ovat hurjinta mitä on! Mutta pystyykö hirviö parantamaan Conorin äidin? 

Patrick Ness punoo riipaisevan ja jännittävän tarinan 13-vuotiaasta pojasta, joka saa avukseen hirviön, kun äiti sairastuu syöpään. Jim Kayn hienosti kuvittama teos on yhtä aikaa monikerroksinen satu, hurja seikkailu ja henkeäsalpaava romaani. Se antaa voimia jokaiselle, joka on kokenut läheisen sairastumisen tai menetyksen. Hirviön kutsu on mestariteos, joka puhuttelee monenikäisiä lukijoita ja jota lukee henkeään pidättäen: kuinka tarinassa käy? 

*   *   *

Olin jo tavallaan unohtanut tämän, kunnes huomasin sen kirjaston hyllyllä. Vihdoinkin! Olin jo jossakin kohtaa ostamassa tämän omaksi. (Ostaisin kyllä edelleen.)

Hirviön kutsu oli mun ensimmäinen lukemani kirja Patrick Nessiltä, vaikka muutaman kirjan häneltä omistankin hyllyssäni. Kirjan alkuperäinen idea oli kirjailija Siobhan Dowdin, mutta hän sairastui syöpään, eikä näin onnistunut itse kirjoittamaan Hirviön kutsua ennen kuolemaansa. Patrick Ness sai siis tehtäväkseen kirjoittaa Dowdin idean loppuun saakka.

13-vuotias Connor asuu kahdestaan äitinsä kanssa. Hirviö saapuu Connorin luokse joka yö kello 00:07, aina siitä päivästä lähtien, kun Connorin äiti sai syöpädiagnoosin. Connor luulee hirviön olevan vain mielikuvituksen tuotetta, pelkkä paha uni, mutta silti seuraavana aamuna lattialta löytyy jos jonkin näköistä todistetta siitä, että hirviö oli todella yöllä käynyt hänen luonaan. Hirviö lupaa kertoa pojalle kolme tarinaa ja neljännen ja viimeisen tarinan Connorin on kerrottava itse.

Kirjan luki nopeasti, ihan muutamassa tunnissa. Se piti otteessaan, enkä malttanut laskea kirjaa kädestä ollenkaan. Enkä muuten odottanut kirjan sanoman olevan näin 'syvällinen'. Olin ajatellut kirjan nimestä, että se on kepeä kauhutarina, mihin Jim Kay on saanut loihtia ihania tummanpuhuvia mestariteoksiaan. Vaikka se ei ollut sitä mitä odotin, olen silti tyytyväinen, että tarina ei ole mikään perinteinen hirviötarina, vaan paljon enemmän. Oon niin iloinen, sillä sain tarinasta enemmän kuin mitä odotin. Niin, ja  musta myös kirjan nimi on täydellinen.

"Tarinat ovat tärkeitä, hirviö sanoi. Ne voivat olla tärkeintä mitä on. Jos niissä piilee totuus."

★★★★1/2

KLASSIKKOHAASTE OSA 4: TUULEN VIEMÄÄ - MARGARET MITCHELL

Kun osallistuin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen (jota tällä neljännellä kerralla emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina), mulla oli hirveän vaikea valita luettava teos. Ajattelin aluksi, että jos ottaisin kohteekseni Jules Vernen Matka maailman ympäri 80 päivässä, koska se on aika lyhyt. En myöskään tiennyt kuinka kauan joulukuussa alkanut lukujumi kestäisi. JA mähän halusin jonkun teoksen tätä haastetta varten lukea. Ajattelin sitten eräänä iltana kirjahyllyjä taas järjesteltäessäni että oikeesti, go big or go home. Kirpparilta löytynyt Tuulen viemää pokkari ois just se sopiva. Ja mä sen lukisin. Eikä loppujen lopuksi tullut edes kiire lukemisen kanssa! :D Mulle Tuulen viemää oli yksi niistä pelottavista klassikoista jo ihan koonsa vuoksi. Nyt oon sen selättänyt ja kaiken kaikkiaan oon hyvin onnellinen, että sain tämän vihdoinkin pois lukupinosta. Se oli keikkunut siellä jo tarpeeksi monta vuotta. :-) Yksi klassikko taas vähemmän.

Mistä mulle: Kirppis
Teoksen nimi: Tuulen viemää
Alkuperäinen nimi: Gone with the Wind
Kirjailija: Margaret Mitchell
Ilmestynyt: v. 1936
Suomennos: tämä pokkariversio 2007
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 894
Takakannesta:

Unohtumaton, vastustamaton. Tuulen viemää on maailman rakastetuimpia romaaneja. Tämä Amerikan Etelävaltioiden värikkäästä elämästä, Scarlett O'Haran ja Rhett Butlerin dramaattisesta rakkaudesta kertova kirja on käännetty lähes kaikille kielille. Tuulen viemää on romaani jota luetaan yhä uudelleen ja uudelleen.

*   *   *

Tiesin Tuulen viemästä ennestään vain oikeastaan sen, että päähenkilön nimi on Scarlett ja että Yhdysvaltojen sisällissota liittyy tähän jotenkin. Lähdin lukemaan sillä asenteella, että varmasti tykkäisin lukemastani, sillä onhan kyseessä nyt klassikko (ja hyvin monet GR kavereistani ovat antaneet teokselle viisi tähteä. Ehkä se kolahtaisi minuunkin). ..Mutta noh. Ei se muuten ihan kolahtanut. Mutta ei se täysin huono ollut. Annoin lukemalleni kuitenkin 3,5 tähteä. 

Kirja alkaa, kun sisällissota on aivan käden tuntumassa ja maa on jakautumassa kahtia (sisällissota pähkinänkuoressa = pohjoisten ja eteläisten valtioiden eri näkemys asioista, suurin kysymys oli orjuus. Eteläiset valtiot tulivat toimeen enimmäkseen puuvillan tuotannolla missä orjat keräsivät puuvillaa. Pohjoinen halusi lopettaa orjatyön. Spoiler, pohjoisvaltiot voitti.)

Scarlett O'Hara on irlantilaisen isänsä ja amerikkalais-ranskalaisen äitinsä vanhin tytär. Hän asuu perheineen Tarassa, pienessä kotiplantaasissa Georgiassa ja he saavat elantonsa puuvillan viljelystä.

Scarlett on kaikkien miesten mieleen ja maata hänen jalkojen alla palvotaan. Hän on kuitenkin iskenyt silmänsä naapurin komeaan Ashley Wilkensiin. Ashley kuitenkin avioituu serkkunsa Melanie Hamiltonin kanssa ja tämä raivostuttaa Scarlettin, koska Ashley oli kuin olikin vastannut Scarlettin tunteisiin, mutta aikoi joka tapauksessa avioitua Melanien kanssa.

Suhteita syntyy ja kuolee ja pian Scarlett kuitenkin tapaa Rhett Butlerin, mutta kylillä hänestä puhutaan pelkkää sontaa ja häntä paheksutaan. Scarlettille ja Rhettille syntyy viha-rakkaussuhde, mikä kasvaa ja kehittyy teoksen aikana.

En sen kummemmin kiintynyt yhteenkään hahmoon ja kaikki jossakin määrin ärsytti mua. En pitänyt Scarlettista enkä Rhettistäkään. Scarlett oli lapsellinen ja tajusi kaiken vasta vähän sen jälkeen kun oli liian myöhäistä. Hän oli ärsyttävä, mutta ajoittain kuitenkin ihailtavan päättäväinen. Plussaa kuitenkin siitä kuinka Margaret Mitchell on uskaltanut kirjoittaa näin epämiellyttävän päähenkilön. Ainoa ketä siedin koko opuksessa oli Melanie, hänestä tuli lempihahmoni koko teoksessa.

Kirjasta pomppii silmille rasismi ja se häiritsi mua kaikista eniten. Ymmärrän, että se kuvaa tiettyä aikaa historiassa, mutta en osannut olla piittaamatta siitä. Se vaikutti väkisin koko kuvaan. Lisäksi teoksesta olisi voinut editoida napakamman ja lyhyemmän kokonaisuuden, koska jotkut kohtaukset vain tuntui turhan venytetyiltä. Se ehkä vaikutti lukutahtiin. Välillä luin sivun päivässä ja joskus sata sivua, hyvin ailahtelevaista siis.

En kuitenkaan osannut odottaa sitä, kuinka teos lopulta päättyi. 'Alkushokista' toivuttuani, olen erittäin tyytyväinen, että Mitchell ei itse koskaan kirjoittanut jatkoa Tuulen viemälle. Voisin kuitenkin ehkä lukea Alexandra Ripleyn kirjoittaman fanifiktion Scarlett -kirjan, minkä pitäisi jatkaa suoraan siitä mihin Tuulen viemää jäi. (Onko kukaan lukenut sitä? Onko se mistään kotoisin??)

Ymmärrän kyllä, miksi tämä on saanut klassikkostatuksen ja miksi siitä pidetään. Se ei vaan ollut mun palani kakkua tällä kertaa. Ei siis kolmea ja puolta tähteä enempää. 

★★★1/2

ODININLAPSI - SIRI PETTERSEN

Mistä mulle: oma ostos
Teoksen nimi: Odininlapsi (Korpinkehät #1)
Alkuperäinen nimi: Odinsbarn (Ravneringene #1)
Kirjailijat: Siri Pettersen
Ilmestynyt: v. 2013
Suomennos: v. 2016
Kustantaja: Jalava
Sivumäärä: 614
Takakannesta:

Hirkalta puuttuu jotain, mikä kaikilla muilla on.

Jotain, mikä todistaisi, että hän kuuluu tähän maailmaan.

Jotain niin tärkeää, että ilman sitä hän on tauti.

Myytti.

Ihminen.

Kun Hirka on viidentoista, hän kuulee olevansa ihminen, odininlapsi – hännätön olento toisesta maailmasta. Mädän kantaja. Halveksittu. Pelätty. Ja nyt myös saalistettu: joku tahtoo tappaa hänet, jotta hänen salaisuutensa säilyisi ikuisesti. Mutta porteista on päässyt sisään myös vaarallisempia olentoja kuin hän…

*   *   *

En ole pitkään aikaan ollut näin innoissani jostakin trilogiasta. Odininlapsi! Nyt tuli kova opus Norjasta. Odininlapsi aloittaa Siri Pettersenin Korpinkehät trilogian ja ihmettelen ainoastaan sitä, että miksi en ole jo lukenut koko trilogiaa.

Tarina alkaa siitä, kun yrttikauppias Thorrald löytää punatuikkaisen päähenkilömme Hirkan vauvana lumihangesta. Thorraldin kauhuksi, vauvalla ei ole häntää, toisin kuin koko muun maailman väestöllä. Koska vauvalla ei ole häntää, hänen on oltava epäsikiö, sokeiden tekoa, ihminen. Thorrald kuitenkin väittää Hirkalle itselleen ja muille, Hirkan menettäneen häntänsä sudelle, kun tämä oli vauva. 

Eräänlaisen riitin (jossa yminmaalaisten taikavoimat, mahti, mitataan.) kautta pidetään yminväki puhtaana sokeista. Näin yminväki pysyy turvassa ja suojassa. Tarinat kuitenkin kertovat, että sokeat liikkuvat kivikehien, korpinkehien, kautta maailmojen välillä. Mutta sehän on vain puhetta, kukaan ei ole nähnyt sokeita satoihin vuosiin. (Jos niitä alunperin oli edes olemassakaan.)

Viisitoista vuotiaana ja oman riittinsä lähestyessä, Hirka kuitenkin kuulee isältään totuuden: Hirka on odininlapsi, ihminen, hännätön toisesta maailmasta. Hän on mädän kantaja ja häntä pelätään, väheksytään ja jopa vihataan. Hännättömyyden lisäksi Hirka ei osaa myöskään syleillä, eli käyttää maasta peräisin olevia voimia. Siksi siis Thorrald ja Hirka olivat aina matkustaneet ja Hirka pidetty erillään muista. Se ei ollutkaan johtunut laittomista yrteistä, joita Thorrald kauppasi.  Se kaikki johtui Hirkasta. Jos Hirka paljastuu kukaan ei tiedä kuinka hänen käy.

Hirkalla on kuitenkin ystävä (lapsuutensa kilpakumppani), ylhäistä ja Neuvoston jäsenten sukua oleva Rime. Hänestä ei kuitenkaan ole apua, sillä hänellä riittää tarpeeksi omissa ongelmissaan Neuvoston kanssa.

Korpinkehät ihastutti mua heti ensimmäiseltä sivulta lähtien, mutta mukaansa se imi vasta noin 300 sivun jälkeen. Musta on ihanaa kuinka se hyödyntää skandinaavista mytologiaa. Enkä muuten enää ihmettele, että miksi tämä on saanut huippusuosion Pohjoismaissa.

Miinusta ainoastaan töksähtelevistä lauseista, mitkä alkoi ärsyttää loppua kohden. Se ei kuitenkaan ole niin suuri miinus, että se estäisi mua sukeltamasta syvemmälle tähän saagaan! Pakko saada tietää, millainen loppurummutus toisesta osasta, Mädästä, alkaa.

★★★★☆

LEMPI - MINNA RYTISALO

Mistä mulle: Kirjasto
Teoksen nimi: Lempi
Kirjailija: Minna Rytisalo
Ilmestynyt: v. 2016
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 234
Takakannesta:

Kuka on Lempi? Mitä on lempi?

Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi.

*   *   *

Olin odottanut jo jonkin aikaa, että saisin Lempin käsiini. Olin lukenut siitä pelkkää hyvää, enkä minäkään kyllä pettynyt.

Minna Rytisalon esikoisromaani Lempi sijoittuu Lappiin ja vuoteen 1944. Lapin sota on rikkonut jokaisen elämän. Lempi on kaiken keskellä, mutta hän ei itse pääse ääneen. Teos on jaettu kolmeen osaan, joissa kertojiksi pääsevät Lempin aviomies Viljami, piikatyttö Elli ja kolmanneksi Lempin kaksoissisar, Sisko.

Alussa hämmennyin kirjan luomasta salaperäisestä tunnelmasta, mutta kaikki alkoi pian selventyä pala palalta, kun tarinat lopulta nitoutuvat yhteen loppua kohden. Kirjaa ei kuitenkaan ole valmiiksi pureskeltu lukijalle, vaan Rytisalo jättää lukijalle päätettäväksi kuinka asiat haluaa käsittää. Kirja vaatii toisen lukukerran, että saa poimittua mukaansa kaikki vihjeet tulevasta. Hyvin rakennettu, tykästyin kovasti. Teos on erittäin kaunis, melkein jopa vaikea uskoa, että se on Rytisalon esikoisteos. Pidin kirjan luomasta harmaasta sävystä ja kun kirjaan tarttui, vei se mukanaan. Kirja  yllätti ja ihastutti. 

Ehdoton suositus tälle 'aikuisten kirjalle' :-)

★★★★☆

SIMON VS. THE HOMO SAPIENS AGENDA - BECKY ALBERTALLI

Mistä mulle: oma ostos
Teoksen nimi: Simon vs. The Homo Sapiens Agenda
Kirjailija: Becky Albertalli
Ilmestynyt: v. 2015
Suomennos: Minä, Simon, Homo Sapiens / ilmestyy 4/2017 / Otava
Kustantaja: Balzer + Bray
Sivumäärä: 303
Takakannesta:

Sixteen-year-old and not-so-openly gay Simon Spier prefers to save his drama for the school musical. But when an email falls into the wrong hands, his secret is at risk of being thrust into the spotlight. Now Simon is actually being blackmailed: if he doesn’t play wingman for class clown Martin, his sexual identity will become everyone’s business. Worse, the privacy of Blue, the pen name of the boy he’s been emailing, will be compromised.

 With some messy dynamics emerging in his once tight-knit group of friends, and his email correspondence with Blue growing more flirtatious every day, Simon’s junior year has suddenly gotten all kinds of complicated. Now, change-averse Simon has to find a way to step out of his comfort zone before he’s pushed out—without alienating his friends, compromising himself, or fumbling a shot at happiness with the most confusing, adorable guy he’s never met.

*   *   *

Takakansi uhkasi, että lukija rakastuu Simoniin ja niin siinä kävi minunkin osaltani. En olekaan lukenut näin ihanaa kirjaa pitkään aikaan! Mikäköhän tässäkin on ollut, että se sai lähes ilmestymispäivästään saakka odottaa hyllyssäni lukuvuoroaan. Tähän kuuluu tarttua heti! Onneksi suomennos ilmestyy muutaman kuukauden kuluttua niin tämä pääsee kirjakauppojen hyllyihin kaikkien hypisteltäväksi. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että kirja on yhtä hyvä kuin alkuperäiskielellä.

"It's a weirdly subtle conversation. I almost don't notice I'm being blackmailed."

Simon on lähettänyt sähköposteja samaa koulua käyvän Bluen kanssa jo jonkin aikaa. Kumpikaan, Simon ja Blue(jonka oikeaa identiteettiä en paljasta tässä koska juoni), eivät tiedä toistensa oikeita identiteettejä ja siksi he piiloutuvat nimimerkkiensä taakse: Jacques ja Blue. Simonin varomattomuuden vuoksi kuitenkin luokan pelle, Martin Addison, on lukenut Simonin lähettämiä sähköposteja ja Martin kiristää niillä nyt Simonia. Martin sai tietää sähköposteista, että Simon on homoseksuaali. Tästä ei tiedä kukaan muu kuin he kaksi (ja tietenkin Blue, joka on myös homo). Martinin on nyt helppo uhkailla Simonia. Hän käskee Simonin puhuvan Abbylle, Simonin kaverille, ja esitettävä Martinia paremmassa valossa. Jos Simon ei tee niin kuin Martin käskee, saa koko koulu tietää Simonin salaisuuden. Nyt myös Bluen paljastuminen on lähellä, vaikka kukaan tuskin osaisi nimimerkkiä yhdistää oikeaan henkilöön, mutta seurauksena olisi mahdollisesti se, että Blue ei välttämättä enää ikinä puhuisi Simonille.

Kirjan luvut olivat lyhyitä ja joka toinen luku sisälsi Simonin ja Bluen sähköposteja, jotka olivat kirjan parasta antia (ainakin mun mielestä). Simon VS. The Homo Sapiens Agenda on Becky Albertallin esikoisteos, eikä mun sanat riitä kertomaan kuinka ihana, söpö, hurmaava, valloittava, lumoava (ja lisää muita adjektiiveja) tämä kirja oli. Tästä kuoriutui oikea hyvän mielen kirja.
Oli hauskaa yrittää arvailla kuka Blue oikein oli, vaikka arvaukseni meni kuitenkin lopuksi aivan päin honkia. Martinista en pidä kyllä vieläkään yhtään, olkoon kuinka pahoillaan vain (#teamsimon).

Ps. Kiitos vielä Lotalle ja hänen tekemälleen jutulle tästä <3 Ilman sitä tämä kirja makoilisi varmaan vieläkin mun hyllyssä koskemattomana. 

Olen nyt vielä enemmän innoissani Becky Albertallin uudesta kirjasta, mikä julkaistaan huhtikuussa. Löysin tämän Albertallin omilta sivuilta:

"My second book is called The Upside of Unrequited, and it's scheduled to release in the US from Balzer + Bray/HarperCollins on April 11, 2017. It's a loose companion book to SIMON (same universe, different characters). It’s set outside Washington, DC, and it’s about the friends and family Abby left behind when she moved. The main character is a chubby, straight, Jewish girl named Molly."

"Why is straight the default? Everyone should have to declare one way or another, and it shouldn't be this big awkward thing whether you're straight, gay, bi, or whatever. I'm just saying."

★★★★★

AKVARELLEJA ENGELIN KAUPUNGISTA - JUKKA VIIKILÄ

Mistä mulle: Kirjasto
Teoksen nimi: Akvarelleja Engelin kaupungista
Kirjailija: Jukka Viikilä
Ilmestynyt: v. 2016
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 215
Takakannesta:

Arkkitehti haistaa laudankappaletta, haistaa syvään, sillä siitä alkaa hänen kuvitelmansa purkaminen.

Syksy 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”.

Vain kuusi vuotta, sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?

Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen ”yöpäiväkirjansa” vuosilta 1816–1840.

Jukka Viikilä kirjoittaa kirkasta, runollista proosaa ja herättää eloon ajan, jolloin arkkitehdin näky kasvoi pienen pohjoisen maan pääkaupungiksi.

*   *   *

Aloitin lukemaan Jukka Viikilän esikoisromaania Akvarelleja Engelin kaupungista eräänä yönä ja lukaisin sen loppuun seuraavana aamuna. Nopeasti luettava, niin mikä ihme siinä kesti vain tarttua siihen? Jollain tavalla Finlandia-voittajat on aina vähän pelottavia.

Akvarelleja Engelin kaupungista on täynnä kuvitteellisia Johan Carl Ludvig Engelin yöpäiväkirjamerkintöjä. Keisarin palkkaama Engel sai tehtäväkseen suunnitella koko Helsingin. Tarkoitus oli jäädä Suomeen vain kuudeksi vuodeksi, mutta Engel jäikin loppuiäkseen.

Päiväkirjamainen, kaunis, runollinen ja hiukan tylsä. Niin kuin ehkä muutamalle muulle, jäi vuoden 2016 Finlandia-voittaja etäiseksi minullekin. Tarina aukesi hitaasti ja lopulta lukeminen tahtoi olla aikamoista tuskaa, mutta pakko oli lukea, kun kirjaston eräpäivä läheni liian nopeasti ja uudelleen lainaamisen mahdollisuutta ei ollut. (:D) Teos oli täynnä tarkkaan hiottuja lauseita ja mieleeni maalautui kuvia 1800-luvun Helsingistä. Kirja sai mut googlaamaan lisää juttuja Engelistä.
Kaunis teos, mutta ehkä se ei vain ole mulle. Annan kuitenkin neutraalin arvion:

★★★☆☆

"Ystävällisintä, mitä voit ihmiselle tehdä, on rakentaa hänelle kaupunki."

EIKÄ YKSIKÄÄN PELASTUNUT (#PAPERILTARUUTUUN)

Vihdoinkin lukujumi alkaa olla takanapäin, jee! *voitontanssi, confettisadetta ja mitä kaikkea*

Kuva täältä

Joulun välipäivinä maikkari esitti Agatha Christien kirjan pohjalta tehdyn minisarjan Eikä yksikään pelastunut / And Then There Were None. (Kesto: 210min, julkaistu: joulukuussa 2015)

Herra ja rouva Owen ovat kutsuneet kahdeksan henkilöä (Vera Claythorne, tuomari Wargrave, Philip Lombard, Emily Brent, kenraali Macarthur, tohtori Armstrong, Anthony Marston ja rikoskomisario Blore) lomailemaan Sotilassaarelle. Saarella sijaitsevassa loistohuvilassa heille tulevat tutuksi palvelusväki herra ja rouva Rogers. Hassua kyllä, herra tai rouva Owen eivät ole kumpikaan paikalla.

Ruokailuhuoneen pöydällä on kymmenen posliininukkea, jotka katoavat aina omituisesti yksi kerrallaan, aina silloin kun joku vieraista sotilaslorun mukaisesti kuolee. Eloonjääneiden kesken alkaa syntyä paniikki.

Olen lukenut Agatha Christien kyseisen teoksen vuonna 2004(2005?) seiskaluokalla. Mulla meni siihen silloin aikoinaan maku, kun luokkakaveri kertoi kuinka kirja päättyisi. En myöskään ollut kovin ahkera lukija silloin mikä saattoi myös vaikuttaa asiaan. Kuitenkin, oli aika virkistää muistia ja katsoa tätä kehuttua sarjaa!

Mukana oli jos mistäkin tuttuja näyttelijöitä. Itselleni kuitenkin ainoat tutut naamat olivat Aidan Turner (Poldark ja Hobitti -trilogia) ja Charles Dance (Game of Thrones).

Sarjassa on alunperin kolme jaksoa, mutta jostain syystä Suomessa se esitettiin neljässä erässä tunnin pituisilla jaksoilla(mainoskatkot mukaan laskettuna.) Ensimmäinen jakso oli vähän hidastempoinen, eikä oikein tahtonut sytyttää mua. Seuraavat kolme jaksoa sisälsi jo meininkiä.

*   *   *

Inspiroiduin myöskin hakemaan Eikä yksikään pelastunut teoksen kirjastosta.

Teoksen nimi: Eikä yksikään pelastunut

Alkuperäinen nimi: And Then There Were None / Ten Little Niggers

Kirjailija: Agatha Christie

Ilmestynyt: vuonna 1939

Suomennos: Tämä pokkariversio v. 2012

Kustantaja: WSOY

Sivumäärä: 299

Takakannesta:

KAIKKIEN AIKOJEN RIKOSROMAANI

Kymmenen toisileen tuntematonta ihmistä on saanut salaperäisen kutsun illanviettoon. Syrjäisellä saarella on vain yksi talo, amerikkalaisen miljonäärin rakennuttama loistohuvila. Kutsut lähettänyt isäntä ei ilmestykään paikalle. Ruokaluhuoneen pöydälle asetellut kymmenen posliininukkea katoavat omituisesti yksi kerrallaan - aina silloin kun joku vieraista kuolee. Jäljelle jääneet pälyilevät toisiaan kauhuissaan.

Maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa kappaletta myynyt Eikä yksikään pelastunut edustaa Agatha Christien kultakauden loisteliainta tuotantoa. Legendaarisen maineen saavuttaneessa kirjassaan Christie käsittelee suljetun paikan teemaa mestarillisesti ja tyrmää täysin lukijansa arvailut.

*   *   *

Ensimmäisestä lukukerrasta on tosiaan vierähtänyt se kevyet (yli) kymmenen vuotta, joten en todellakaan muistanut mitään itse kirjasta. Oli vähän tylsää, kun olin nähnyt sen minisarjan ennen ja vasta sitten luin itse kirjan. Noh, oma moka! Kirjaa kyllä luki ihan erilaisella fiiliksellä, kun tiesi mitä tulevan piti ja osasi tarkkailla tapahtumia ihan eri lailla :) Oli myös mukava huomata kaikki eroavaisuudet sarjaan verrattuna, kun kaikki sarjan tapahtumat oli vielä tuoreessa muistissa.

Tämä oli siis ensimmäinen Christien kirja minkä olen lukenut. Lukupinossa odottaa myös yksi toinenkin Christie, nimittäin Idän pikajunan arvoitus. Mulla on selvästi menossa nyt tämmöinen rikos/mysteeri -vaihe.

★★★★★

POST-ALFA - PAPERI T

Teoksen nimi: post-alfa
Kirjailija: Paperi T
Mistä mulle: kirjasto
Ilmestynyt: 2016
Kustantaja: Kosmos
Sivumäärä: 96
Takakannesta:

post-alfa on Paperi T:n kirjallinen debyytti, runoteos, jonka teemoina ovat rakkaus ja tyhjyys, miehisyys, sisqo, woody allen, kuristuminen, julkinen liikenne, black metal -teepaidat, intiaanien hautausmaat, kauhu ja porno, fomo, afrikan tähti, kuolleet idolit ja artistin pyrkimys päästä ironiasta vilpittömyyteen. Paperi T eli Henri Pulkkinen (s. 1986) on helsinkiläinen rap-artisti, radiotoimittaja ja runoilija. Paperi T:n esikoisalbumi Malarian pelko toi tekijälleen kaksi Emma-palkintoa, Teosto-palkinnon ja kultalevyn.

*   *   *

/kun hyväksyt ettet tule koskaan kirjoittamaan mitään/yhtä kaunista kuin daven pieni ja hento ote/voit lakata stressaamasta ja jatkaa namedroppailua/

post-alfa on Suomen puhutuin ja myydyin runoteos. Ensimmäinen painos on myyty loppuun ja kolmas painos on jo otettu. Ja vihdoinkin mä sain tämän läpyskän kirjastosta! Vaikka epätoivoisesti yritänkin lukea runoutta, tämän ennen kaikkea halusin lukea siksi, että tiedän mistä porukka kohisee. Kuten tiedätte, en osaa arvioida runoja mitenkään, joten keskityn enemmän fiiliksien kuvailuun.

Olin lukenut monia arvioita kyseisestä läpyskästä ja tunnustan, että mulla oli tiettyjä ennakkoluuloja tätä kohtaan. Päällimmäisenä olin vain huvittunut ja ensimmäisen sivun jälkeen olin jo pyöräyttänyt silmäni aivan uuteen ulottuvuuteen. Mietin, että kuka tahansa voisi kirjoittaa näitä runoja, mikä on aika hirveä ajatus. Jotkut runoista oli oikeasti fiksuja ja jotkut taas oli aivan liian itsestäänselviä. Jos tuntisin ja tietäisin paremmin Paperi T:n musiikkia/artistikuvaa jne, voisi olla että näkisin teoksen aivan eri tavalla.

Loppujen lopuksi mulle kuitenkin jäi ihan positiivinen kuva. Uskallan jopa tunnustaa, että voisin omaksi hankkia kasvavaan runokokoelmaani!

★★★☆☆

ET KÄVELE YKSIN - JUULI NIEMI

Teoksen nimi: Et kävele yksin
Kirjailija: Juuli Niemi
Ilmestynyt: 2016
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 362
Takakannesta:

Kaksi erilaista maailmaa ja ensimmäinen rakkaus

Egzon ei ole käynyt vieraissa maissa. Hän ei ole käynyt edes siellä mistä hänen sanotaan tulevan.

Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus.

Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.

Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi.

*   *   *

Huh huh, terveiset täältä sängynpohjalta. Toivottavasti kuume lähtee pian. Positiivista tässä on se, että ehdin käydä postissa hakemassa blackfriday pakettini ennen kuin siirryin sängyn omaksi. :)

En ole koskaan ollut näin kiinnostunut Finlandia-voittajista ja ehdokkaista. En tiedä mistä tämä vimma on peräisin, mutta tykkään siitä! Mulla on yöpöydällä vielä Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet ja oon kolmantena varausjonossa kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista -teokseen. Anyway, tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voitti Juuli Niemi teoksellaan Et kävele yksin. Musta tuntuu, että voitto saattoi mennä oikealle. En ole kuitenkaan vielä lukenut kaikkia ehdokkaita, joten tää on tämmöistä miettimistä vielä:D

Voiettä. Ada ja Egzon. Egzon ja Ada.

15-vuotias Ada on kiltti ja huomaamaton tyttö ja hän asuu kahdestaan boheemin taiteilija äitinsä kanssa. Adan status nousee koulun hierarkiassa ja hän saa uusia kavereita, kun hän aloittaa liikkumisen Egzonin seurassa. Egzon on syntynyt Suomessa, vaikkakin hänen perheensä on kotoisin Kosovosta. Hän ei silti itse ole ikinä käynyt siellä, mistä hänen sanotaan tulevan. Egzon on orastava taiteilija ja Adan äiti, Elena, rohkaisee tätä hakemaan opiskelemaan kuvataidelukioon. 

Kaksi ihmistä täysin eri taustoista ihastuvat, rakastuvat ja ottavat riskin: ehkä suhde toimii, ehkä ei.

Kirja soljuu luontevasti eteenpäin Adan ja Egzonin kappaleiden kautta, pääsemme siis molempien hahmojen pään sisälle. Teos on kirjoitettu erittäin kauniisti, eikä sitä ole lukijalle valmiiksi pureskeltu lautaselle. Voisin sanoa, että lauseet olivat kuin runoutta. Pidin hyvin paljon kirjan luomasta tunnelmasta ja täten sitä oli erittäin miellyttävä lukea. Iso miinus kuitenkin kirjan kannesta. Voisi luulla, että kirja sisältäisi paljon kliseitä ja siirappia. Sen perusteella ei uskoisi, että millaisen tarinan se sisälleen kätkee. Tähän jos johonkin toimii se sanonta, että kirjaa ei saa arvostella pelkän kannen perusteella.

Et kävele yksin on herkkä ja ehkä hauraskin tarina ensirakkaudesta, mutta se ei silti kerro pelkästään Adan ja Egzonin rakkaustarinaa. Se on pikemminkin nuorten kasvukertomus kaikkine niine kipuineen mitä nuoruuteen mahtuu.

Musta tuntuu, että mikään lause ei tee mitään järkeä, mutta halusin kuitenkin päivittää!

Tätä kirjoittaessani päätin, että nostankin arvioni neljään tähteen entisen kolmen ja puolen sijaan.

★★★★☆

YHDEN LAPSEN KANSA - MARI MANNINEN

Teoksen nimi: Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
Kirjailija: Mari Manninen
Ilmestynyt: 2016
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Sivumäärä: 205
Takakannesta:

Rouva Wang sai liikaa lapsia, eivätkä lapset päässeet töihin, naimisiin tai edes junaan.

Herra Zhou osti pojalleen morsiamen Vietnamista, koska kylässä ei ole nuoria naisia.

Rouva Zhangin sikiö abortoitiin väkisin.

Rouva Li etsii 30 vuotta sitten hylkäämäänsä tytärtä.

Rouva Dongin työ oli vahtia naapureiden kuukautisia.

Mari Manninen haastatteli tavallisia kiinalaisperheitä yhden lapsen politiikan vaikutuksista. Osottautui, että 35-vuotinen väestöpolitiinen kokeilu aiheutti paljon kärsimystä ja jätti jollakin tapaa jälkeensä jokaiseen kiinalaiseen.

Yhden lapsen kansassa tavataan erilaisia perheitä ja kuullaan monenlaisia kohtaloita. Kirja näyttää siivun kiinalaisten arjesta raskaan ajanjakson jälkeen: Miten ainokaiset selviävät Kiinan väestöpyramidin vääristyttyä? Miten jatkaa elämää, jos ainoa lapsi kuolee? Entä ketkä hyötyivät yhden lapsen politiikasta - sillä hyötyjiäkin oli?

*   *   *

Tämän vuoden Tieto-Finlandia-palkinto meni toimittaja Mari Manniselle. Voitto tuli teoksella Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret. Manninen asuu Kiinassa ja hän on haastatellut rivikansalaisia ja kertoo nyt heidän tarinansa, mitenkä yhden lapsen politiikka vaikutti heidän elämäänsä.

Yhden lapsen politiikka oli Kiinan syntyvyyden säännöstelypolitiikka vuosina 1979-2015 ja sen tarkoituksena oli hiljentää väestönkasvua. Nykyään Kiinassa on kahden lapsen politiikka.

Yhden lapsen politiikka on vaikuttanut jokaiseen kiinalaiseen ja vaikuttaa yhä. Nyt Kiina on täynnä hemmoteltuja ainokaisia, stressaantuneita ainoita lapsia, sillä heihin kohdistuu vanhempien kaikki odotukset. Pahimmillaan aikuiseksi kasvanut ainoa lapsi (puolison kanssa) joutuu elättämään yhteensä 12 vanhempaa ja isovanhempaa, koska se on Kiinassa tapana. Kun vanhemmat ovat lapsuusajan lastaan elättäneet, vaihtuvat lapsen ja vanhempien roolit nyt toisin päin, eli lapsi elättää vanhempiaan.

Yhden lapsen politiikassa oli hyvätkin puolensa. Näitä ovat pikkukeisareiksi kutsutut ainokaiset, jotka hyötyivät tilanteesta. He saavat kaiken rahoituksen koulutukseensa, kun sitä ei tarvitse jakaa sisaruksen kanssa. Jos sisaruksia olisi ollut, olisi se tarkoittanut, että vain toisella oli mahdollisuus koulutukseen.

Pidin kirjaa erittäin mielenkiintoisena. Siinä oli joitakin kohtia, mitkä sai mut surulliseksi, niin kuin myös vihaiseksi. Lopussa kirjan toisto alkoi jo enempi ärsyttämään. Teos on oikein näppärä paketti tietoa. Se antaa nopean kuvan siitä, millaista oli elää yhden lapsen politiikan alla ja kuinka vastoinkäymisistä selvisi - jos niistä selvisi.

Tietenkin olen ollut tietoinen Kiinan yhden lapsen politiikasta, mutta en ollut koskaan sitä sen syvemmin ajatellut, saati lukenut siitä juurikaan mitään. Tämä teos avasi silmäni ja kiinnostuinkin enemmän tästä ajanjaksosta. Suunnitelmissa on lukea lisää, mm. Kiinan kadotetut tyttäret kiinnostaa.

★★★1/2

MORE HAPPY THAN NOT - ADAM SILVERA

Teoksen nimi: More Happy Than Not
Kirjailijat: Adam Silvera
Ilmestynyt: vuonna 2015
Kustantaja: Soho Teen
Sivumäärä: 293
Takakannesta:

In the months after his father's suicide, it's been tough for 16-year-old Aaron Soto to find happiness again--but he's still gunning for it. With the support of his girlfriend Genevieve and his overworked mom, he's slowly remembering what that might feel like. But grief and the smile-shaped scar on his wrist prevent him from forgetting completely. 

When Genevieve leaves for a couple of weeks, Aaron spends all his time hanging out with this new guy, Thomas. Aaron's crew notices, and they're not exactly thrilled. But Aaron can't deny the happiness Thomas brings or how Thomas makes him feel safe from himself, despite the tensions their friendship is stirring with his girlfriend and friends. Since Aaron can't stay away from Thomas or turn off his newfound feelings for him, he considers turning to the Leteo Institute's revolutionary memory-alteration procedure to straighten himself out, even if it means forgetting who he truly is. 

Why does happiness have to be so hard?

*   *   *

Ensinnäkin, tämä kansi on ihana. Toiseksi, tämä on Adam Silveran debyytti novelli. Kolmanneksi, mä ihastuin ja haluan lukea lisää Silveran teoksia. Mä joudun kuitenkin pettymään, koska vasta ensi vuonna ilmestyy hänen toinen novellinsa(tammikuussa, ehkä mä kestän).

More Happy Than Not kertoo 16-vuotiaasta Aaron Sotosta, joka yrittää kerätä itseään kokoon maailman menolta. Hänen isänsä on tehnyt itsemurhan muutamia kuukausia sitten ja Aaron itse vastikään yritti viedä oman henkensä. Samalla Leteo-mainoksia on kaikkialla. Leteo on toimenpide, jolla voidaan muokata ja unohtaa huonoja muistoja yksilön elämästä.

Aaronilla on ainoana tukenaan tyttöystävänsä Genevieve.  Aaron törmää kuitenkin aivan sattumalta, samoilta asuinseudulta kotoisin olevaan Thomasiin, kenen kanssa hänellä synkkaa enemmän kuin kenenkään muun. Mutta kun asiat eivät mene niin kuin strömsössä, Aaron tuntee Leteo-hoidon olevan ainoa ratkaisu hänen ongelmiinsa. Kaikki tuntuisi olevan helpompaa, kun ikävät asiat voisi vain yksinkertaisesti unohtaa ja aloittaa niin sanotusti aivan puhtaalta pöydältä.

BWROTJASKHOSLN.. Mä niin tykkäsin tästä! Mut teos vei melkein heti mukanaan alusta lähtien, mutta puolessa välissä olin jo täysin mennyttä. Kaikki tapahtumat tuli täysin puskista(!!), enkä voinut kuin lukea kirjan nopeasti loppuun.

Teos on rankka. Se käsittelee oman seksuaalisen suuntautumisensa löytämistä, homofobiaa, itsemurhaa ja masennusta. More Happy Than Not särkee sydämen. Se on surullinen ja masentava, mutta silti kirjasta paistoi toivon pilkahdus. Se jätti mut miettimään pariksi päiväksi sen tapahtumia, enkä pystynyt sinä aikana lukemaan mitään muuta kirjaa.

“I've become this happiness scavenger who picks away at the ugliness of the world, because if there's happiness tucked away in my tragedies, I'll find it no matter what. If the blind can find joy in music, and the deaf can discover it with colors, I will do my best to always find the sun in the darkness because my life isn't one sad ending—it's a series of endless happy beginnings.”

★★★★1/2

*   *   *

Nyt mun ensi vuoden odotetuimpiin kirjoihin kuuluu, Adam Silveran toinen teos History Is All You Left Me. Takannesta:

"OCD-afflicted Griffin has just lost his first love, Theo, in a drowning accident. In an attempt to hold onto every piece of the past, he forges a friendship with Theo's last boyfriend, Jackson. When Jackson begins to exhibit signs of guilt, Griffin suspects he's hiding something, and will stop at nothing to get to the truth about Theo's death. But as the grieving pair grows closer, readers will question Griffin's own version of the truth both in terms of what he's willing to hide and what true love means."

ELIITTI - KIERA CASS

Teoksen nimi: Eliitti
Alkuperäinen nimi: The Elite
Kirjailija: Kiera Cass
Ilmestynyt: vuonna 2012
Suomennos: vuonna 2016
Kustantaja: Pen & Paper
Kääntäjä: Laura Haavisto
Sivumäärä: 317
Sarjassa ilmestynyt:
Valinta
Takakannesta:

Valintaan osallistui alun perin kolmekymmentäviisi tyttöä. Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi – ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille? 

America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät täsmälleen, mitä haluavat – ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa.

*   *   *

Hoi, mä luin Valinnan toisen osan, Eliitin. Ja kyllä, pidin siitä yhtä paljon kuin ensimmäisestä osasta. Kohta multa kysytään, että miksi mä sitten kidutan itseäni ja jatkan tämän sarjan parissa. Sitten mä vastaan, että siinä kun on sitä jotakin x-factoria, mikä saa mut haluamaan lukemaan lisää. vaikka se saakin mut välillä nauramaan sen typeryydelle ja heittämään kirjan seinään (tai ehkä se xfactor on just se). Valinta -sarja on mun guilty pleasure. Ja eikö kaikilla ole tämmöisiä sarjoja? No, mulla on nyt. 

JA musta ei oo mitään vikaa siinä, jos tästä sarjasta tykkää, se on todellakin okei. Se ei vaan iske muhun.

Tästä eteenpäin on luvassa lieviä juonipaljastuksia, lue omalla vastuulla.

Eli siis, Valintaan, Illéan omaan ja ah-niin-ihanaan-Unelmien poikamies -ohjelmaan, osallistui alunperin 35 tyttöä, joista tässä kakkos osassa on kyydissä mukana enää kuusi. Yksi heistä on päähenkilömme America Singer (kyllä, ammatiltaan laulaja) ja muut viisi, joista edes kirjailija itse ei tunnu välittävän, joten en minäkään.

Tässä toisessa osassa ei ole minkään näköistä juonta, toisin kuin ensimmäisessä osassa oli jokin punainen lanka. Eliitissä America haikailee vuoroin ensirakkautensa, samoilta kotikonnuilta peräisin olevan, Aspen Legerin (toimii nykyisin vartijana linnassa, missä Valintaan osallistuvat tytöt elävät kuningasperheen kanssa) perään ja toisessa hetkessä tulevan hallitsijan, prinssi Maxon Schreaven perään. American soutaessa ja huopaessa molempien miehen alkujen perään, kapinalliset hyökkäävät linnaan muutamiin otteisiin. Mitään hahmokehitystä ei tapahdu.

Nyt Valintaan osallistuneet pääsevät viettämään halloweenia, American ehdotuksesta. Maxon on tavalliseen tapaansa aivan kujalla kaikesta ja joutuu ottamaan selvää, että mikä ihme se halloween oikein on. Hetken päästä hän päättää, että koko linna juhlisi sitä. Valintaan osallistuvien tyttöjen perheetkin pääsevät mukaan rientoihin, jolloin America näkee pitkästä aikaa perhettään.

American ainoana ystävänä linnassa ollut Marleen(myös Valinnassa mukana) joutuu ruoskittavaksi, koska hänellä oli silmäpeliä erään linnan vartijan kanssa, eikä näin ollen ollut "uskollinen" prinssi Maxonille. Menikö multa tosiaan sitten kokonaan ohi se vartijan ruoskinta, vai ruoskittiinko siinä vain Marleen? Eikös vispilänkauppaan tarvitaan aina kaksi?

America on täydellinen Mary Sue -hahmo ja kaikki hänen tekemänsä ratkaisut osottautuvat viimeistään seuraavalla aukeamalla oikeiksi. Esim. kun yksi Valinta-tytöistä, Celeste, laukoi mielipiteitään Marleenista ja tämän suhteesta vartijaan = America suuttui ja kävi Celesten kimppuun.

Sairaalasiivessä hoitaja tulee kehumaan American riehumista "hyväksi tominnaksi" mitä "lähes kaikki ovat odottaneet." Näitä tapahtumia oli monia, missä America törttöilee ja toisella aukeamalla se kuitataan oikeaksi toiminnaksi. oikeesti mitä mä luen:DDD????

Kolmas osa "Ainoa" ilmestyy keväällä 2017.

ps. Tässä osassa paljastettiin Maxonin toinen nimi. Pidän erikoisista nimistä, mutta tässä ne on jostain toisesta sfääristä. Persoonalliset nimet kun on kuitenkin eri asia kuin typerät nimet. Maxonin koko nimi on Maxon Calix Schreave. miten se lausutaan

pps. Oon vähän pettynyt kun tässäkään osassa ei ollut ruususeremoniaa

SYYSPRINSSI - ANJA KAURANEN SNELLMAN

Teoksen nimi: Syysprinssi
Kirjailija: Anja Kauranen Snellman
Ilmestynyt: v. 1996 / elokuvakansi 2016
Kustantaja: WSOY / Bon-pokkari
Sivumäärä: 159
Takakannesta:

Syysprinssi on kertomus nuoruudesta ja hulluudesta. Se on surullisen sukupolven rakkaustarina, matka narsistien ajasta sitkeään depressioon.

"Minähän päätin katkaista ketjun. Minähän halusin kertoa heille totuuden nuoruudesta ja rakkaudesta, sellaisesta tunteeesta jonka kokee vain kerran, ja joka voi tehdä niin hulluksi että on valmis antamaan pois kaiken, ja josta ikävöi lopun elämäänsä juuri niitä asioita jotka kuvottivat eniten ja tuottivat pahimman kivun."

*   *   *

Niin kuin aikaisemmin olen täällä sanonutkin, että suomenkielinen kirjallisuus on aika vieras käsite mulle. Olenkin nyt ottanut asiakseni lukea ainakin yhden suomalaisen kirjan kuukaudessa:-D Syysprinssin mut innosti lukemaan telkkarissa pyörinyt traileri samannimisestä elokuvasta (sai ensi-iltansa 14.10). Minähän en tiennyt tästä mitään, lähdin lukemaan aivan sokkona ja voisin sanoa, että sekin toimi. Siitä kyllä tulee heti paljon mielenkiintoisempi, kun tietää vähän taustoja. Syysprinssi saikin mut kaivamaan tietoja ihmisistä hahmojen takaa.

Syysprinssi on elokuvakannella varustettu 159-sivuinen läpyskä, mikä on juuri sopivan kokoinen tarinalle: ei liian pitkä eikä liian lyhyt. Se kertoo minäkertojan (itse kirjailijan) nuoruuden suuresta ja hullusta rakkaudesta, syysprinssistä (esikuvana kirjailija Harri Sirola).

Minäkertoja vierailee syysprinssin luona mielisairaalassa, jossa syysprinssi on saanut sähköhoitoa depression hoitoon. Sen seurauksena hänen muistinsa on huonontunut roimasti. Minäkertoja kertoo hänelle heidän rakkaustarinansa.

Huh huh mikä kirja. Syysprinssi on omaelämäkerrallinen teos. Se on tarina kahden kirjailijan hullusta rakkaudesta. Se oli jotain juuri sellaista mitä aina välillä kaipaan ja mihin ihastuin ikihyviksi. Nyt mä haluan lukea myös 'syysprinssin' teoksia.
En tiedä, jotenkin tää veti hiukan sanattomaksi, joten yritin keksiä muutamia sanoja kuvatakseni teosta; Punk-henki ja kapina. 1980-luku. Kirjoittaminen. Ahdistuneisuus. Haikea. Koskettava. Intensiivinen. Nuoruus. Surullisen kaunis ja rakkaus mikä ei koskaan kuole.

"Useimmiten päädyimme kirjoittamaan lentämisestä, yhteisen huimauksen tunteesta.

'Kirjoitan kanssasi ihanasti' oli meidän rakkaudentunnustuksemme."

★★★★★

HP AND THE CURSED CHILD - ROWLING, TIFFANY & THORNE

Teoksen nimi: Harry Potter and the Cursed Child
Kirjailijat: J.K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne
Ilmestynyt: vuonna 2016
Kustantaja: Little, Brown UK
Sivumäärä: 327
Takakannesta:

Based on an original new story by J.K. Rowling, Jack Thorne and John Tiffany, a new play by Jack Thorne, Harry Potter and the Cursed Child is the eighth story in the Harry Potter series and the first official Harry Potter story to be presented on stage. The play will receive its world premiere in London’s West End on July 30, 2016.

It was always difficult being Harry Potter and it isn’t much easier now that he is an overworked employee of the Ministry of Magic, a husband and father of three school-age children.

While Harry grapples with a past that refuses to stay where it belongs, his youngest son Albus must struggle with the weight of a family legacy he never wanted. As past and present fuse ominously, both father and son learn the uncomfortable truth: sometimes, darkness comes from unexpected places.

*   *   *

Huh huh, nyt se on ohi. Mä parin kuukauden jälkeen rohkaisin itseäni ja otin asiakseni lukea Kirotun lapsen. Mä pidin siitä ja en pitänyt. Harry Potter on jotenkin niin pyhää aluetta, että on pelottavaa saada jotain uutta siihen liittyvää.

Kirja on tietenkin kirjoitettu näytelmän muotoon, mikä ei häirinnyt mua lainkaan. Se oli nopea luettava, mutta sitäkin hämmentävämpi. Tapahtumat sijoittuvat 19 vuotta Kuoleman varjelusten tapahtumien jälkeen. Harry Potter and the Cursed Child -näytelmä sai ensi-iltansa Lontoossa 30.7.2016. Suomennos käsikirjoituksesta ilmestyy marraskuun 8. päivä.

Lähdin lukemaan tätä hirveät ennakkoluulot ja salaliittoteoriat päässä pauhaten. Ensimmäisellä sivulla oltiin King's Crossilla ja ah, kaikki ne nostalgiafiilikset! Oli mahtava palata Harryn, Hermionen ja Ronin maailmaan, vaikkakin tässä teoksessa pääosassa olivat heidän lapsensa. ja aivan puskista, lemppariksi osoittautui Draco Malfoyn poika Scorpious!!

Jotkut asiat mitä kirjassa tapahtui sai mut vaan myötähäpeämään ja jopa vaivaantuneeksi. 

Mä elän ja hengitän kaikkia aika-avaruusjuttuja ja käänteis- ja rinnakkaismaailma-asioita, mutta tässä mua vaan ärsytti ajankääntäjän käyttö. Eikä Harry tuntunut samalta Harrylta, johon tutustuttiin kirjoissa. Esim. yhdessäkin kohtauksessa Harry huutaa Albukselle, että toivoisi ettei tämä olisi hänen poikansa. Mitä?? Ei Harry noin huutaisi! :-( Ja monia, monia muita asioita, mistä on vaikea puhua ilman että ei paljastaisi jotain juonesta. Jos (ja kun) kaikki Potterit on luettu, suosittelen lukemaan ja kokemaan itse.

Tää oli ihan kiva - mut ei tää Harry Potter ollut. Täytyykin muistaa, että tämä ei ole kahdeksas kirja Potter -sarjaan, vaan tämä oli käsikirjoitus näytelmää varten. Se ehkä toimii lavalla, (ja olisi muuten kiva nähdä mitenkä jotkut kohtaukset on toteutettu!) mutta minä en oikein syttynyt ja se on ihan okei.

En voi, enkä oikeastaan osaakaan arvioida.

"Hogwarts is a big place."

- "Big. Wonderful. Full of food. I’d give anything to be going back."

MISS PEREGRINE'S HOME FOR PECULIAR CHILDREN - RANSOM RIGGS

Teoksen nimi: Miss Peregrine's Home For Peculiar Children
Kirjailija: Ransom Riggs
Ilmestynyt: vuonna 2011
Kustantaja: Quirk Books
Sivumäärä: 352
Takakannesta:

A mysterious island. 

An abandoned orphanage. 

A strange collection of curious photographs.  

A horrific family tragedy sets sixteen-year-old Jacob journeying to a remote island off the coast of Wales, where he discovers the crumbling ruins of Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children. As Jacob explores its abandoned bedrooms and hallways, it becomes clear that the children were more than just peculiar. They may have been dangerous. They may have been quarantined on a deserted island for good reason. And somehow—impossible though it seems—they may still be alive. 

A spine-tingling fantasy illustrated with haunting vintage photography, Miss Peregrine's Home for Peculiar Children will delight adults, teens, and anyone who relishes an adventure in the shadows

*   *   *

Halloween kuukausi ja halusin kokeilla jotain vähän pelottavampaa. Hohtoa en vielä edelleenkään uskalla lukea.

Näin mä ajattelin, kun päätin aloittaa Ransom Riggsin Miss Peregrine's Home For Peculiar Childrenin lukemisen (suom. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, suomennettu vuonna 2012, kustantajana toimi Schildts & Söderströms). Niin. Noh, ei sitä nyt kauhuksi voi luokitella, mutta sellaisen kuvan olin jostain saanut:-D Ja musta tuntuu, että rakastuin taas uuteen kirjaan.

Lapsena Jacob Portman kuunteli isoisänsä Abrahamin tarinoita, jotka kertoivat Abrahamin lapsuudesta oudossa lastenkodissa. Lapsena isäisän tarinat olivat täyttä totta, olihan todisteena kasa vanhoja valokuvia: tytöstä joka hallitsi tulta, pojasta joka oli näkymätön, toisesta pojasta jonka sisällä asui mehiläisiä jne. Jacobin kasvaessa hän ymmärtää, että ne olivat pelkkiä isoisän sepittämieä outoja satuja. Vakava perhetragedia tapahtuu, mikä saa Jacobin elämän pois raiteiltaan ja tästä Jacob lähtee mutkien kautta etsimään sitä kummallista lastenkotia, missä isoisä Abraham nuoruusvuosiaan vietti. Siitä alkaa seikkailu, jota Jacob ei hevin unohda.

Kun ostin koko trilogian itselleni (kyllä, fiksua. Mutta niinhän ne laivatkin tuurilla seilaa ja niin edelleen), käväisi mielessä, että mitä jos tämä muistuttaa X-men-elokuvia? Takatekstin perusteella sellaiset fiilikset kävivät mielessä. Onneksi (taas) olin väärässä ajatuksieni kanssa! :D Tai no, mulle ei ainakaan tullut sellainen fiilis.

Kirja piti otteessaan, eikä siihen tylsistynyt lainkaan, vaikka siinä oli hetkittäin tylsiäkin kohtia. Tykästyin vanhoihin valokuviin, mitä oli ripoteltu ympäri kirjan, koska ne toivat aivan uuden fiiliksen tekstiin. Odotukset olivat korkealla ja voin sanoa, että odotukseni täyttyivät. Kakkososa pitää lukea mahdollisimman pian. 

Tämä kirja oli täynnä fantasiaa, seikkailuja, mystisiä asioita sekä aikamatkustelua! Juuri sellainen näppärä ja tiivis lukupaketti mistä pidän.

ps. Oon kahden vaiheilla. Menisinkö katsomaan tän elokuviin?? Tää on aika basic-kysymys lukijoille, mut tämä oli nyt sen verran ajankohtainen!:-D Ehkä joku on jo nähnyt elokuvan? Oliko hyvä? Mä en kyllä hirveästi syttynyt trailerille.

“Stars, too, were time travelers. How many of those ancient points of light were the last echoes of suns now dead? How many had been born but their light not yet come this far? If all the suns but ours collapsed tonight, how many lifetimes would it take us to realize we were alone? I had always known the sky was full of mysteries—but not until now had I realized how full of them the earth was.”

★★★★1/2

MARESI: PUNAISEN LUOSTARIN KRONIKOITA - MARIA TURTSCHANINOFF

Teoksen nimi: Maresi: Punaisen luostarin kronikoita
Alkuperäinen nimi: Maresi: Krönikor från Röda klostret
Kirjailija: Maria Turtschaninoff
Ilmestynyt: vuonna 2014
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 213
Takakannesta:

Kirjan sankaritar Maresi on tarkkasilmäinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä järjetöntä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva - ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja koko yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle.

Maresin vahva tarinan suurena teemana on itsensä löytäminen - ja itsensä ylittäminen. Runollisen kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.

*   *   *

Odotin ehkä liikaa. Tai sitten luin Maresin vähän huonoon aikaan, vai mistä lie johtuu, että tämä ei nyt oikeen tuntunut kolahtavan. Kielihän oli kaunista kuin mikä, mutta tarina ei kohdallani lähtenyt lentoon ollenkaan.

Kirjan alku otti minut mukaansa, mutta puolessa välissä se alkoi menettää otettaan ja tästä taas mielenkiinnon ylläpito alkoi käydä liian raskaaksi. En myöskään kokenut mitään yhteyttä hahmoihin, vaikka heitä oli monta ja heillä kovin hyvä yhteisö luostarissa olikin. Mua ärsytti myös kirjan antama negatiivinen mieskuva; kun ongelmat alkavat, ne tulevat miesten muodossa. Maresin isästä kyllä annettiin hyvin lämmin kuva, mutta siihen se sitten jäikin.

Nopea luettava, päälle parisataa sivua. Onneksi(?), muuten olisin varmaan jättänyt kesken.

Joissain paikoin mielenkiintoinen ja kieli oli kaunista, mutta en luultavammin ota urakaksi lukea toista osaa. Jotain muuta haluan kyllä lukea Turtschaninoffilta! Osaako joku suositella mulle jotain? ((Esim. Helsingin alla kutkuttaisi hirveästi.))

★★☆☆☆

KUURA - ELINA PITKÄKANGAS

Teoksen nimi: Kuura
Kirjailija: Elina Pitkäkangas
Ilmestynyt: vuonna 2016
Kustantaja: Myllylahti
Sivumäärä: 335
Takakannesta:
Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva. 

 Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä – etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena. 

Onko parempi varjella suurempaa hyvää vai rikkoa asetettuja rajoja rakkaimpiensa vuoksi? 

"Olin tehnyt anteeksiantamattoman rikoksen. Olin nyt virallisesti vastuussa, mikäli Kuurankerossa ikinä tapahtuisi ihmissusien aiheuttamia surmia. Olin pelastanut ihmishengen."

*   *   *

Kuuran kansi on ehkä yksi kauniimpia mitä olen vähään aikaan nähnyt. Pelkäsin kuitenkin tarttua tähän teokseen, koska en ole koskaan kokenut ihmissusijuttuja omaksi. Sivuhuomio: en muuten välitä hirveästi vampyyreistakaan, mutta niitähän tässä tarinassa ei ollut. Ostin kirjan kuitenkin omaksi, ihan vain koska kansi. Onneksi ostin. Ja luin.

Tarina kulkee eteenpäin kahden kertojan, Inkan ja Aaronin, kappaleiden kautta. Tekstiä oli miellyttävä lukea, koska esim. nuorten dialogi tuntui hyvin todelliselta.

Aluksi pidin Inkasta, mutta muutamien sivujen jälkeen Inkasta tuli inhokki(niin kuin varmasti monelle muullekin kirjan lukeneelle!). Inka oli täydellinen ämmä: itsekäs, mustasukkainen ja ärsyttävä. Tavallaan mä halusin ymmärtää kaikkia Inkan tekoja. Aloin myös väkisin miettimään, että mitä itse samassa tilanteessa olisin tehnyt. Muista hahmoista sen verran, että pidin Aaronista, mutta suureksi suosikiksi nousi kuitenkin Leo, vartija muurilta.

Kirjan loppu sitoo kaikki kirjan tapahtumat hyvään nippuun, mutta jättää silti janoamaan lisää. Kuura on vahva trilogian avausosa, eikä kirjasta halunnut päästää irti ollenkaan - nautin sen lukemisesta jokaisella solullani. Toinen osa on ehdottomasti yksi odotetuimmista ensi vuoden julkaisuista. Onneksi sitä ei tarvitse odottaa kovin kauaa. 

★★★★☆

VALINTA - KIERA CASS

Teoksen nimi: Valinta
Alkuperäinen nimi: The Selection
Kirjailija: Kiera Cass
Ilmestynyt: vuonna 2012
Suomennos: vuonna 2016
Kustantaja: Pen & Paper
Kääntäjä: Laura Haavisto
Sivumäärä: 334 (pokkariversio)
Takakannesta:

Kolmellekymmenelleviidelle tytölle Valinta on elämän mullistava mahdollisuus. Se on tilaisuus paeta jo syntymässä valmiiksi määrättyä elämää. Tilaisuus tempautua kimaltavien iltapukujen ja mittaamattoman arvokkaiden korujen maailmaan. Tilaisuus elää palatsissa ja kilpailla komean prinssi Maxonin sydämestä. 

America Singerille Valintaan joutuminen on kuitenkin painajainen. Sen myötä hän joutuu hylkäämään salaisen rakkaussuhteensa kastiltaan häntä alempiarvoiseen Aspeniin. Se tarkoittaa myös kotoa lähtemistä ja osallistumista ankaraan kilpailuun kruunusta, jota hän ei halua. Lisäksi se merkitsee elämää palatsissa, jossa jatkuvana uhkana ovat kapinallisten väkivaltaiset hyökkäykset.

Sitten America tapaa prinssi Maxonin. Vähitellen hän alkaa kyseenalaistaa itselleen tekemiä suunnitelmia - ja ymmärtää, että hänen haaveidensa elämä ei ehkä vedä vertoja yllättävälle tulevaisuudelle.

*   *   *

Yritin kaikkeni, että sukeltaisin Valinnan maailmaan avoimin mielin, mutta . . . kuinka avoimin mielin voit lähteä lukemaan kirjaa, jota on kuvailtu sanoin: "Nälkäpeli tapaa Unelmien poikamies -ohjelman" ?

Anyway, olin kuullut ensimmäisestä osasta aika lailla pelkkää hyvää ja Goodreads-arvioiden mukaan kirja on melko täydellinen sen 4,16 / 5 arvosteluilla.

Mun mielestä kuitenkin juoni oli tylsähkö, koska kaikki kirjan käänteet oli ennustettavissa. Tarinaan oli väkisin yritetty ängetä dystopian aineksia ja sen kyllä huomaa, koska kirjasta puuttui uskottavuus.
Mua jäi vaivaamaan se, kun Valinnassa oli hyvin vähän kuvausta ympärillä olevasta maailmasta. Olisin halunnut tietää ja nähdä enemmän Illéasta. Ehkä jatko-osissa asia on korjattu? 

Kaiken tämän lisäksi Valinta on höystetty vielä täysin hajuttomilla ja mauttomilla hahmoilla (prinssi Maxon oli yhtä seksikäs kuin lauantaimakkara). Kaikki hahmot olivat pinnallisia ja tuntuivat niin typeriltä. Esim. prinssi Maxonin maailma järkkyy, kun kuulee Americalta, että kansa näkee nälkää. Kerran kaikki valitut laitettiin opiskelemaan Illéan historiaa, niin suosittelisin tulevalle hallitsijalle myös oppituntia kansan nykytilanteesta.

Päällimmäisenä Valinnasta jäi mieleen sen hirveä misogynistinen maailma sekä heikko ja niin-jo-nähty juoni & hahmojen nimistä puhumattakaan (prinssi Maxon Schreave, Aspen Leger, America Singer...).
Valinnassa on yritetty jos jonkin näköistä, mutta loppujen lopuksi se jää vain yritykseksi. Se on kuitenkin ihan viihdyttävä aivot narikkaan-lukukokemus.

Vaikka mua jäi ärsyttämään niin moni asia, mä haluan silti tietää mitä nämä tomppelit tekevät jatkossa. Jään myöskin ihmettelemään, miten ihmeessä tästä on saatu viisiosainen sarja.

★★☆☆☆

YÖSIRKUS - ERIN MORGENSTERN

Älä lue takakansitekstiä, ellet ole lukenut teosta. Siinä ei kerrota suoraan mitä tapahtuu, mutta sen verran, että ainakin mua harmitti, että se tuli luettua ennen itse kirjaa.  Eikö tälläset takakansitekstit olekin asdfghjkl

Teoksen nimi: Yösirkus
Alkuperäinen nimi: The Night Circus
Kirjailija: Erin Morgenstern
Ilmestynyt: vuonna 2011
Suomennos: vuonna 2012
Kustantaja: Basam Books
Kääntäjä: Hanna Toivonen
Sivumäärä: 400
Takakannesta:

Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei kerrota etukäteen, julisteita ei ilmesty keskustan ilmoitustauluille tai lyhtypylväisiin. Yhtäkkiä se vain on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä. 

Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti. Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen. 

*   *   *

Luin Erin Morgensternin Yösirkusta pienen ikuisuuden. Aloitin sen kuun alussa, ehdin lukea pari kirjaa siinä välissä ja vasta nyt sain sen päätökseen. Olin jostain saanut ymmärtää, että sirkuksessa olisi Celian ja Marcon välillä kunnon henkiinjäämistaistelu, jokin Nälkäpelin tyylinen. Yllätytkö jos kerron, että sitä ei kirjasta löytynyt. Tätä varten en saisi ennakkoon lukea mitään TBR-kirjoistani (eli tästä saan syyttää vain itseäni :D).

Kirja oli mielenkiintoinen mutta myös tylsä. Se oli vaikea nostaa luettavaksi hyllystä, mutta kun sen sieltä nosti, juoksivat sivut aivan silmissä. Ennen kaikkea Yösirkus oli mystisen lumoava. Jokainen lause oli täynnä taikaa, mikä vei minut mukanaan. Kuvailu oli kaunista, ehkä parasta pitkään aikaan mitä olen lukenut. Tunsin olevani paikan päällä (huivi kaulassani) mustavalkoraidallisessa sirkuksessa syömässä kinuskilla kuorrutettuja omenia. Pidinkin eniten niistä lyhyistä kappaleista, joissa kertoja puhui suoraan lukijalle. Ne olivat niin loistava lisäys itse tarinaan.

Olin loppusuoralla itku kurkussa, mutta ei sitten tarvinnutkaan vuodattaa kyyneleitä ollenkaan. Kirja saa multa neljä tähteä, koska en pitänyt lopusta. Se tuntui liian kiirehdityltä ja itse olisin vaatinut dramaattisempaa loppua. 

Nyt haluan syödä kinuskilla kuorrutettuja omenia. Astu sinä Le Cirque des Rêvesin porteista sisään ja lähde matkaan, jos se on vielä jostain syystä jäänyt lukematta.

★★★★☆

PUNAINEN KUNINGATAR - VICTORIA AVEYARD

Koska asun pienessä kaupungissa, on kirjaston kokokin sellainen. Aina silloin tällöin on hauska kokeilla kirjastoni nettisivujen hakutoimintoa. Tiedä, jos sieltä löytyisi jokin helmi. No, tällä kertaa kokeilin ihan vain huvikseni hakua sanalla 'Aveyard' ja kone löysi jotain.. nimittäin Punaisen kuningattaren! Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. (Ihania nämä arjen pienet yllätykset.)

Teoksen nimi: Punainen kuningatar
Alkuperäinen nimi: Red Queen
Kirjailija: Victoria Aveyard
Ilmestynyt: vuonna 2015
Suomennos: vuonna 2016
Kustantaja: Aula & Co
Kääntäjä: Jussi Korhonen
Sivumäärä: 451
Takakannesta:
Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee.

Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.

Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa.

Kirjan alku oli hyvin lupaava ja mielenkiintoinen, oikeasti. Mutta alun jälkeen menetinkin mielenkiintoni koko tarinaa kohtaan. En jaksanut välittää hahmoista tai tarinan kulusta paljoakaan. Miksi? Koska minusta tuntui, että olin lukenut tämän tarinan jo aikoja sitten. Se vuoroin muistutti Suzanne Collinsin Nälkäpeliä, Kiera Cassin Valintaa (ja tätä sarjaa en ole vielä edes ehtinyt lukemaan, mutta kirjan takatekstin perusteella se vaikutti siltä. Kirjaston varausjono liiku nopeammin!! ), Veronica Rothin Outolintu -sarjaa ja jopa X-meniä. Myös joidenkin hahmojen nimet ärsytti, esim. Kilorn? Onko se saatu aikaan sokeana näppäimistöä hakkaamalla? Loppua kohden mielenkiintoni heräsi taas hetkeksi, varsinkaan juonenkäännettä en nähnyt ennalta.

En ymmärrä sitä hypeä, mikä tämän kirjan ympärillä riehui viime vuonna kirjan ilmestymisen aikoihin.
Mä kun niin halusin tykätä tästä.

Punainen kuningatar tarjoilee "perus" dystopia- sekä fantasiatarinan, mutta jättää viileäksi. Se on nopea luettava ja ihan viihdyttäväkin, mutta jos kaipaa kirjalta jotain uniikkia, niin sitä tämä ei sisällä. 

En todennäköisesti lainaa toista osaa. Saatan ehkä antaa sille tilaisuuden joskus, mutta en hyvin pian. 

 ★★☆☆☆