KLASSIKKOHAASTE OSA 9: MIKA WALTARI: SINUHE EGYPTILÄINEN

Mistä mulle: oma ostos kustantaja: WSOY julkaistu: 2017 sivuja: 970 / goodreads 

SIIIIIIIS EN USKO MÄ SAIN SEN LUETTUA EILEN LOPPUUN. Mä olen nyt lukenut kaksi pelottavaa jättiläistä mun hyllystä(toinen niistä on > Täällä pohjantähden alla < ). Ja kyllä mä voin olla tästä näin fiiliksissä! AAAAAAAAH. Nyt mulla ei oo muuten enää kuin 7 näistä kahdestatoista klassikosta lukematta :D Ehkä mä saan ne vielä tässä oikeesti tän vuoden puolella luettua :) jooo tiän, toiveajattelua
Mä en tiennyt tästä muuten mitään ennakkoon. Sinuhe on egyptiläinen, minkä jokainen voi lotota teoksen nimestä. Mä oon vähän tynnyrissä kasvanut mitä tulee joihinkin klassikoihin. 

Sinuhe egyptiläinen on julkaistu alunperin vuonna 1945 ja se on käännetty peräti 41kielelle. Vaikka en ole muita Waltarin teoksia lukenutkaan, niin nyt Sinuhen lukeneena voin kuvitella, että kaikki ovat ihan oikeassa sanoessaan, että tämä on Waltarin pääteos. >Vuonna 2017 Sinuhe valittiin vuosisadan kirjaksi <. Mut täytyy kehua Mika Waltarin mielikuvitusta. Hän ei koskaan käynyt Egyptissä, mutta kirjoitti silti aivan uskomattoman hyvin ja vakuuttavasti aiheesta.

Sinuhe egyptiläinen kertoo Sinuhesta, löytölapsesta, joka on löydetty kaislakorista Niilistä. Sinuhe egyptiläinen sisältää viisitoista kirjaa, Sinuhen itsensä kirjoittamana ja kokoamana, missä hän kertoo elämäntarinansa. Teos sijoittuu faaraoiden aikaan kauan ennen ajan laskun alkua. Sinuhesta tulee lääkäri, aivan kuin kasvatti-isänsä tästä suunnitteli. Hän on köyhienkin lääkäri, eikä vain niiden kenellä on varaa lääkärin palkkaan.

Mun lempihahmoksi muodostui Nefernefernefer, prostituoitu ja Sinuhen ensirakkaus. Nefernefernefer vain vie kaikkien omaisuuden, Sinuhenkin. Sinuhe yrittää kostaa tälle ja saa Neferneferneferin huijattua ruuminpesijöidentaloon hyväksikäytettäväksi ( not cool:( ), mutta Nefernefernefer pääsee pakoon ja samalla hän on onnistunut tyhjentämään ruumiinpesijöiden talonkin. Vitsi mikä muija. Neferneferneferin vietyä Sinuhen omaisuuden, Sinuhe "joutuu" häpeissään lähtemään Egyptistä vuosien matkalle. Sinuhe matkustelee paljon ja kun hän palaa kotiin takaisin, pian hän löytää itsensä faaraon henkilökohtaisen lääkärin paikalta. Kirjojen alussa Sinuhe on tyytyväinen elämäänsä, mutta loppua kohden hän katkeroituu, muistelee vain virheitään ja on pian valmis kuolemaan. Sinuhe on egyptiläinen, mutta kuulostaa melankolisuudessaan suomalaiselta mieheltä. :-D

Alku Sinuhen kanssa kulki oikein näppärästi, taisin lukea peräti yli sata sivua heti ensimmäisellä istumalla. Aattelin et eihän tää oo homma eikä mikään jos tää kulkee näin kevyesti kuin alussa. Ja sitten tuli kirjan pitkäveteinen puoliväli. Ja loppu. No okei, loppu ei ollut ihan niin pitkäveteinen kuin puoliväli, mut kyllä lukeminen oli aikamoista pakkopullaa ajoittain.

Taisin kahlata tämän vähän liian nopeasti (vaikka kuukausi siinä menikin). Mutta musta tuntuu, että jos olisin yhtään enempää tämän kanssa hidastellut, olisi se jäänyt keskeneräiseksi hyllyyn. Kirja ei ollut mun mieleen, mutta oli se silti ihan hyvä ja ymmärrän miksi se on saavuttanut asemansa. Onhan se jättiläinen ja suurenmoinen. Mutta lyhyempi se olisi voinut olla.

"Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän. En ylistääkseni Kemin maan jumalia, sillä jumaliin olen kyllästynyt. En ylistääkseni faraoita, sillä heidän tekoihinsa olen kyllästynyt. Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan." 

s.9 -Sinuhe egyptiläisen ensimmäisen kirjan ensimmäiset sanat

MUT MÄ LUIN SEN HURRAA😍🤩

TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA 1-3

Mistä mulle: oma ostos kustantaja: WSOY julkaistu: 2017/1962 sivuja: 1188 oma arvio:♥♥♥♥♥
Hui, mä tein sen, mä tein sen! Mä sain luettua Täällä pohjantähden alla osat 1-3!! Pari viikkoa se vei, mutta selätetty on. Kuulostaa siltä kuin olisin juossut maratonin, mutta oikeesti, pidin tätä jotenkin mahdottomana:--D Siis ajattelin, että tää kieli olis jotenkin vanhaa ja tosi vaikeeta, mut ei se ollut. Kun oon tottunut lukemaan jotain 300-400 sivusia kirjoja niin tämmönen yli 1000 sivun mörkäle vaikutti tietenkin jännittävältä. Nyt ainoa kirja mikä mua enää "pelottaa" hyllyssä on Sinuhe egyptiläinen. :D 

Yritän saada tänä vuonna luettua nuo kaikki WSOYn 12 klassikkoa. Se on mun tän vuoden hyllynlämmittäjä haaste :D Kolme kahdestatoista on nyt luettu, jee.

Täällä pohjantähden alla on kuvaus Suomen lähihistoriasta vuosilta 1880-1950. Tarina alkaa suosta, kuokasta ja Jussista ja seuraa Pentinkulman kylän elämää kolmen sukupolven ajan. 70 vuoden aikana "käydään läpi" nationalismi, sosialismi, ensimmäinen maailman sota, itsenäisyys, sisällissota, lapuan liike ja toinen maailmansota, mutta tavallisen tallaajan näkökulmasta. 

Suomen historia on alkanut kiinnostaa mua vasta tässä parin vuoden aikana ja harmittaa kun en ole aikaisemmin siihen herännyt, saati lukenut koulussa historian kirjoja kunnolla. Koska Suomen sisällissota on mun mielestä yksi mielenkiintoisimmista lähihistorian tapahtumista, tuli trilogian kakkososasta mun lemppari. En tiedä, miten kuvaisin lukukokemustani ja Linnan tekstiä. Se oli raakaa ja samalla aitoa. Henkeäsalpaavaa ja entiedä, jotenkin.. tyhjentävää? Järkyttävää ajatella, että tuo kaikki oli täyttä totta 100 vuotta sitten.

Mukaansatempaavaa ja ennen kaikkea ajatuksia herättävää tekstiä. Mulla ei ollut tylsää hetkeä tätä lukiessa. Täällä pohjantähden alla sai mut itkemään ja nauramaan, mitä ei oo tapahtunut pitkään aikaan kirjan kanssa. Mulle koskettavin kohtaus tässä kirjassa oli sisällissodan teloitukset.

Tuun varmasti jossain vaiheessa elämääni tarttumaan tähän uudelleen. Lue säkin, hieno kirja.

KLASSIKKOHAASTE OSA 5: LEO TOLSTOI - ANNA KARENINA

Tällä kertaa Klassikkohaastetta isännöi Tuomas Tekstiluola -blogista. Tähän haasteeseen lähdin mukaan toista kertaa, viime kerralla luin Margaret Mitchellin Tuulen viemää -teoksen. Nyt halusin haastaa itseni lukemalla toisen suuren klassikon, mikä oli ehtinyt jo melkein pölyttyä kirjahyllyssäni, nimittäin Tolstoin Anna Kareninan.

Mistä mulle: oma ostos
Teoksen nimi: Anna Karenina
Alkuperäinen nimi: Анна Каренина
Kirjailija: Leo Tolstoi
Ilmestynyt: v. 1877
Suomennos: tämä pokkariversio 2012
Kustantaja: WSOY / Bonnier
Sivumäärä: 910
Takakannesta:

Anna Karenina elää ilottomassa avioliitossa ylhäisen pietarilaisen virkamiehen Kareninin kanssa. Kun hän kohtaa elegantin kreivi Vronskin, se merkitsee hänen toimettoman, rauhallisen elämänsä loppua, voittamatonta intohimoa ja huumaavaa onnea, johon kuitenkin kätkeytyy jo tulevan murhenäytelmän siemen. 

Maailmankirjallisuuden suurimpiin kuuluvan rakkaustarinan taustalle Tolstoi on luonut unohtumattoman kuvan 1870-luvun Pietarista ja Moskovasta, maaseudusta aateliskartanoineen ja talonpoikaistiloineen, tsaarinajan kaikista säädyistä sekä ihmiskohtaloista, joita vain hänen kaltaisensa kertojamestari on pystynyt elävöittämään.

*   *   *

Jokainen tietää Anna Kareninan. Se mikä mulle tuli uutisena, oli se, että tämä on julkaistu kahdeksassa osassa vuosina 1875 - 1877. Anna Karenina on ihmissuhdekoukero traagisella ja onnellisella lopulla höystettynä. Kirja kertoo Annan ja kreivi Vronskin kohtalokkaasta, sekä Konstantin Levinin ja Kitty Štšerbatskajan onnellisesta rakkaudesta.

Kertomus alkaa siitä, kun Anna Karenina on saapunut vierailulle veljensä Stivan luokse Moskovaan, koska Stiva ja tämän vaimo, Dolly, ovat riidoissa. Moskovaan samoihin aikoihin ovat saapuneet myös Levin (Stivan ystävä) sekä Aleksei Vronski. Levin on rakastunut Dollyn siskoon Kittyyn ja aikoo kosia tätä, mutta Kitty kieltäytyy sillä tämä uskoo Vronskin olevan kiinnostunut tästä, koska onhan Vronski antanut Kittylle paljon huomiota lähiaikoina. Tanssiaisissa Vronski ei kuitenkaan huomaa Kittyä lainkaan, koska Vronskin silmät ovat fiksautuneena ainoastaan Anna Kareninaan ja tästä Kittyn sydän murtuu palasiksi. Anna, joka on naimisissa ylhäisen pietarilaisen virkamiehen Aleksei Kareninin kanssa, järkyttyy Vronskilta saamastaan huomiosta ja päättää lähteä heti takaisin kotiin Pietariin miehensä ja pienen poikansa luokse.

Annan aviomies, Aleksei Karenin, on saanut kuulla juoruja Annasta ja Vronskista ja on huolissaan siitä ovatko huhut totta.

Levin kosii Kittyä uudelleen ja nämä päätyvät naimisiin ja aloittavat yhteisen elämänsä Levinin maatilalla. Pian Levinin veli sairastuu ja Levinin estelyistä huolimatta Kitty lähtee Levinin mukaan hoitamaan tämän veljeä Nikolaita.

Kirjan alku vei mut mukanaan. Alkuinnostuksen kuitenkin kadotessa kahlasin läpi ehkä noin 500 sivua aikamoisena pakkopullana. En tiedä minne mun kiinnostukseni katosi, mutta meinasin jättää kirjan jo keskenkin.
Viimeisten parinsadan sivun aikana kuitenkin innostuin taas (ehkä enemmän kuitenkin siitä, että kirja olisi pian luettu, kuin itse tarinasta innostuneena?) Sitten kun käänsin viimeiselle sivulle, aivoissani ainoana ajatuksena oli, että nytkö tämä loppui vai häh. Lukuintoa kuitenkin niitti aivan taatusti kirjan vaikeatajuisuus. Mm. mua sekoitti venäläisten nimeämiskäytännöt, koska en ole millään lailla perehtynyt venäläiseen kulttuuriin jne. 

Vaikka koin kirjan suuremmaksi osaksi pakkopullana, mun on pakko myöntää, että jollain tasolla ihastuin tähän kirjaan, koska kun kaikki sivut oli käännetty, jäin kaipaamaan hahmoja. Erityisesti Konstantin Leviniä, mistä tuli mun lempparini koko kirjassa (vaikka koin Levinin luvut paljon tylsemmiksi kuin Annan :D).
En voi kuin kuvitella, että kuinka haastavaa Anna Kareninan kirjoittaminen on aikoinaan ollut. Mun kohdallani tämä ei saa sitä 'maailman paras kirja' -titteliä, enkä todennäköisesti tule lukemaan tätä uudelleen, mutta en myöskään kadu, että se tuli luettua.

"Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." s.7

KLASSIKKOHAASTE OSA 4: TUULEN VIEMÄÄ - MARGARET MITCHELL

Kun osallistuin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen (jota tällä neljännellä kerralla emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina), mulla oli hirveän vaikea valita luettava teos. Ajattelin aluksi, että jos ottaisin kohteekseni Jules Vernen Matka maailman ympäri 80 päivässä, koska se on aika lyhyt. En myöskään tiennyt kuinka kauan joulukuussa alkanut lukujumi kestäisi. JA mähän halusin jonkun teoksen tätä haastetta varten lukea. Ajattelin sitten eräänä iltana kirjahyllyjä taas järjesteltäessäni että oikeesti, go big or go home. Kirpparilta löytynyt Tuulen viemää pokkari ois just se sopiva. Ja mä sen lukisin. Eikä loppujen lopuksi tullut edes kiire lukemisen kanssa! :D Mulle Tuulen viemää oli yksi niistä pelottavista klassikoista jo ihan koonsa vuoksi. Nyt oon sen selättänyt ja kaiken kaikkiaan oon hyvin onnellinen, että sain tämän vihdoinkin pois lukupinosta. Se oli keikkunut siellä jo tarpeeksi monta vuotta. :-) Yksi klassikko taas vähemmän.

Mistä mulle: Kirppis
Teoksen nimi: Tuulen viemää
Alkuperäinen nimi: Gone with the Wind
Kirjailija: Margaret Mitchell
Ilmestynyt: v. 1936
Suomennos: tämä pokkariversio 2007
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 894
Takakannesta:

Unohtumaton, vastustamaton. Tuulen viemää on maailman rakastetuimpia romaaneja. Tämä Amerikan Etelävaltioiden värikkäästä elämästä, Scarlett O'Haran ja Rhett Butlerin dramaattisesta rakkaudesta kertova kirja on käännetty lähes kaikille kielille. Tuulen viemää on romaani jota luetaan yhä uudelleen ja uudelleen.

*   *   *

Tiesin Tuulen viemästä ennestään vain oikeastaan sen, että päähenkilön nimi on Scarlett ja että Yhdysvaltojen sisällissota liittyy tähän jotenkin. Lähdin lukemaan sillä asenteella, että varmasti tykkäisin lukemastani, sillä onhan kyseessä nyt klassikko (ja hyvin monet GR kavereistani ovat antaneet teokselle viisi tähteä. Ehkä se kolahtaisi minuunkin). ..Mutta noh. Ei se muuten ihan kolahtanut. Mutta ei se täysin huono ollut. Annoin lukemalleni kuitenkin 3,5 tähteä. 

Kirja alkaa, kun sisällissota on aivan käden tuntumassa ja maa on jakautumassa kahtia (sisällissota pähkinänkuoressa = pohjoisten ja eteläisten valtioiden eri näkemys asioista, suurin kysymys oli orjuus. Eteläiset valtiot tulivat toimeen enimmäkseen puuvillan tuotannolla missä orjat keräsivät puuvillaa. Pohjoinen halusi lopettaa orjatyön. Spoiler, pohjoisvaltiot voitti.)

Scarlett O'Hara on irlantilaisen isänsä ja amerikkalais-ranskalaisen äitinsä vanhin tytär. Hän asuu perheineen Tarassa, pienessä kotiplantaasissa Georgiassa ja he saavat elantonsa puuvillan viljelystä.

Scarlett on kaikkien miesten mieleen ja maata hänen jalkojen alla palvotaan. Hän on kuitenkin iskenyt silmänsä naapurin komeaan Ashley Wilkensiin. Ashley kuitenkin avioituu serkkunsa Melanie Hamiltonin kanssa ja tämä raivostuttaa Scarlettin, koska Ashley oli kuin olikin vastannut Scarlettin tunteisiin, mutta aikoi joka tapauksessa avioitua Melanien kanssa.

Suhteita syntyy ja kuolee ja pian Scarlett kuitenkin tapaa Rhett Butlerin, mutta kylillä hänestä puhutaan pelkkää sontaa ja häntä paheksutaan. Scarlettille ja Rhettille syntyy viha-rakkaussuhde, mikä kasvaa ja kehittyy teoksen aikana.

En sen kummemmin kiintynyt yhteenkään hahmoon ja kaikki jossakin määrin ärsytti mua. En pitänyt Scarlettista enkä Rhettistäkään. Scarlett oli lapsellinen ja tajusi kaiken vasta vähän sen jälkeen kun oli liian myöhäistä. Hän oli ärsyttävä, mutta ajoittain kuitenkin ihailtavan päättäväinen. Plussaa kuitenkin siitä kuinka Margaret Mitchell on uskaltanut kirjoittaa näin epämiellyttävän päähenkilön. Ainoa ketä siedin koko opuksessa oli Melanie, hänestä tuli lempihahmoni koko teoksessa.

Kirjasta pomppii silmille rasismi ja se häiritsi mua kaikista eniten. Ymmärrän, että se kuvaa tiettyä aikaa historiassa, mutta en osannut olla piittaamatta siitä. Se vaikutti väkisin koko kuvaan. Lisäksi teoksesta olisi voinut editoida napakamman ja lyhyemmän kokonaisuuden, koska jotkut kohtaukset vain tuntui turhan venytetyiltä. Se ehkä vaikutti lukutahtiin. Välillä luin sivun päivässä ja joskus sata sivua, hyvin ailahtelevaista siis.

En kuitenkaan osannut odottaa sitä, kuinka teos lopulta päättyi. 'Alkushokista' toivuttuani, olen erittäin tyytyväinen, että Mitchell ei itse koskaan kirjoittanut jatkoa Tuulen viemälle. Voisin kuitenkin ehkä lukea Alexandra Ripleyn kirjoittaman fanifiktion Scarlett -kirjan, minkä pitäisi jatkaa suoraan siitä mihin Tuulen viemää jäi. (Onko kukaan lukenut sitä? Onko se mistään kotoisin??)

Ymmärrän kyllä, miksi tämä on saanut klassikkostatuksen ja miksi siitä pidetään. Se ei vaan ollut mun palani kakkua tällä kertaa. Ei siis kolmea ja puolta tähteä enempää. 

★★★1/2