NICOLA YOON - KAIKKI KAIKESSA

Mistä mulle: arvostelukappale
Teoksen nimi: Kaikki Kaikessa
Alkuperäinen nimi: Everything Everything
Kirjailija: Nicola Yoon
Ilmestynyt: v. 2015
Suomennos: v. 2017
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 316
Takakannesta:

Ehkä kaikkea ei voi ennustaa, mutta jotakin voi.

Kuten esimerkiksi sen, että olen rakastumassa Ollyyn.

Ja siitä tulee lähes varmasti katastrofi.

Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle. Hän sairastuu jo pelkästä henkäyksestä ulkoilmaa. Sairautensa vankina hän pysyy kotonaan, puhtaan ilman kuplassa. Eräänä päivänä naapuriin muuttaa poika. Ikkunasta Maddy näkee Ollyn ja Olly Maddyn. Maddy ymmärtää, että eläminen tarkoittaa muutakin kuin hengissä pysymistä. Joskus rakkaus on kaikki kaisessa; Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa.

*   *   *

Kaikki kaikessa on ollut ikuisuuden mun tbr-listalla! Ihan parasta, että se suomennettiin vihdoinkin. Oon lukenut pelkkiä ylistäviä arvioita, joten mun omat odotukset oli aika korkealla.

Madeline (taisin ensimmäistä kertaa lukea kirjan, missä on afroaasialainen päähenkilö! Hurraa, lisää tätä!) on vakavasti sairas, sillä hän on allerginen koko maailmalle. Hän ei siis kerta kaikkiaan voi poistua kotoaan, vaan hän on viettänyt koko ikänsä kotonaan neljän seinän sisällä. Maddy on jatkuvan tarkkailun alla lääkäri äitinsä silmien alla. Koulua hän käy etänä kotoa käsin.

Pian alkaa kuitenkin tapahtua, kun naapuriin muuttaa uusi perhe. Maddy näkee ikkunasta Ollyn ja se muuttaa heidän molempien elämänsä. Niin kuin takakannessa todetaan: joskus rakkaus on kaikki kaikessa; Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa.

Kirjaa oli helppo ja nopea lukea, koska se sisältää mm. hauskoja piirrustuksia ja kaavioita. Just täydellistä kevyttä kesälukemista. Musta tää kirja on kauniisti kirjoitettu ja pidin siitä todella paljon, ainoa asia mistä tähdet tippui täydestä viidestä johtui loppuratkaisusta. Musta se oli sellainen liian helppo 'pakotie' :( Koko kirjan ajan oli koottu jännitystä loppua varten ja sitten tulos oli se, mitä vähän aikaa ehdin jo pelätä keskivaiheilla kirjaa. Not nice. Pidin hirveästi Maddystä, mutta Olly oli jollain tapaa ärsyttävä. Pidin kuitenkin heidän välisestä kemiasta, mm. ikkunoihin kirjoitetut viestit oli ällöihania!

Jos pidit Tähtiin kirjoitetusta virheestä & muutenkin contemporary puhuttelee sua, niin suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän. Tästä on myös ilmestynyt elokuva ja oon aika innoissani siitä! 

> Tässä linkki traileriin <

Kiitos vielä kustantajalle arvostelukappaleesta!

"Olin onnellinen ennen kuin tutustuin Ollyyn. Mutta nyt olen elossa ja se on eri asia." s.189

★★★1/2

CARAVAL - STEPHANIE GARBER

Mistä mulle: Kirjasto
Teoksen nimi: Caraval
Alkuperäinen nimi: Caraval
Kirjailija: Holly Bourne
Ilmestynyt: 2017
Suomennos ilmestynyt: 2017
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 355
Takakannesta:

"TERVETULOA, TERVETULOA CARAVALIIN! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan. Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä."

YKSI SISÄÄNPÄÄSY CARAVALIIN

Myöhästyneet eivät voi osallistua peliin eivätkä täten voittaa tämänvuotista palkintoa, joka on yksi toivomus.

*   *   *

Caraval kuulosti pelottavan paljon Nälkäpelin ja Yösirkuksen sekoitukselta, mutta ilokseni voin todeta, että kyllä Caraval on aivan omaa luokkaansa! Toki siitä löytää samanlaisuuksia, mutta mua ne ei haitannut (ihme kyllä).

Scarlett asuu pienellä kotisaarellaan siskonsa ja väkivaltaisen isänsä kanssa. Scarlettin isä on järjestänyt tyttärelleen avioliiton. Tämä tarkoittaa sitä, että Scarlett ei tulisi näkemään ja kokemaan Caravalia. Caraval on jokavuotinen sirkus, peli sekä esitys, johon katsojat osallistuvat.

Yllättäen, juuri ennen häitään Scarlett saakin kutsun Caravaliin, mistä alkaa hänen elämänsä suurin peli. Nimittäin nyt viisi yötä kestävän pelin juonena on Scarlettin siskon, Tellan, etsintä. Se joka löytää hänet, voittaa koko pelin.

En täysin ymmärrä mistä hype johtuu tämän kirjan kohdalla, mutta tykkäsin kyllä lukea tätä. 

Olisin kaivannut enemmän tietoa Caravalin maailman taustoista. Lukija vain pudotetaan tähän uuteen maailmaan, minkä pitäisi ehkä tuoda tarinaan jotain taian tuntua, mutta musta se oli tökeröä. Ehkä se korjataan jatkossa, kuka tietää. Loppu oli yllätyksetön, eikä cliffhanger ollut mikään cliffhanger sanan koko merkityksessä.

Ideana Caraval on mielenkiintoinen, mutta toteutus vähän ontui. Vaikka Caraval ei täysin varastanut paikkaa sydämessäni, jäi siitä jotain sellaista hampaankoloon, että haluan kyllä lukea seuraavan osan jossain vaiheessa kun se ilmestyy. 

"Scarlettin mummi oli aina sanonut, että Caravalin maailma oli mestari Legendin suuri leikkikenttä. Jokainen sana kiiri hänen tietoonsa. Jokainen kuiskaus kulkeutui hänen korviinsa, jokainen varjo osui hänen silmiinsä. Kukaan ei koskaan nähnyt Legendiä - tai jos näki, niin vain tietämättään - mutta Caravalin aikana Legend näki kaiken." s.103

 ★★★1/2

KLASSIKKOHAASTE OSA 4: TUULEN VIEMÄÄ - MARGARET MITCHELL

Kun osallistuin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen (jota tällä neljännellä kerralla emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina), mulla oli hirveän vaikea valita luettava teos. Ajattelin aluksi, että jos ottaisin kohteekseni Jules Vernen Matka maailman ympäri 80 päivässä, koska se on aika lyhyt. En myöskään tiennyt kuinka kauan joulukuussa alkanut lukujumi kestäisi. JA mähän halusin jonkun teoksen tätä haastetta varten lukea. Ajattelin sitten eräänä iltana kirjahyllyjä taas järjesteltäessäni että oikeesti, go big or go home. Kirpparilta löytynyt Tuulen viemää pokkari ois just se sopiva. Ja mä sen lukisin. Eikä loppujen lopuksi tullut edes kiire lukemisen kanssa! :D Mulle Tuulen viemää oli yksi niistä pelottavista klassikoista jo ihan koonsa vuoksi. Nyt oon sen selättänyt ja kaiken kaikkiaan oon hyvin onnellinen, että sain tämän vihdoinkin pois lukupinosta. Se oli keikkunut siellä jo tarpeeksi monta vuotta. :-) Yksi klassikko taas vähemmän.

Mistä mulle: Kirppis
Teoksen nimi: Tuulen viemää
Alkuperäinen nimi: Gone with the Wind
Kirjailija: Margaret Mitchell
Ilmestynyt: v. 1936
Suomennos: tämä pokkariversio 2007
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 894
Takakannesta:

Unohtumaton, vastustamaton. Tuulen viemää on maailman rakastetuimpia romaaneja. Tämä Amerikan Etelävaltioiden värikkäästä elämästä, Scarlett O'Haran ja Rhett Butlerin dramaattisesta rakkaudesta kertova kirja on käännetty lähes kaikille kielille. Tuulen viemää on romaani jota luetaan yhä uudelleen ja uudelleen.

*   *   *

Tiesin Tuulen viemästä ennestään vain oikeastaan sen, että päähenkilön nimi on Scarlett ja että Yhdysvaltojen sisällissota liittyy tähän jotenkin. Lähdin lukemaan sillä asenteella, että varmasti tykkäisin lukemastani, sillä onhan kyseessä nyt klassikko (ja hyvin monet GR kavereistani ovat antaneet teokselle viisi tähteä. Ehkä se kolahtaisi minuunkin). ..Mutta noh. Ei se muuten ihan kolahtanut. Mutta ei se täysin huono ollut. Annoin lukemalleni kuitenkin 3,5 tähteä. 

Kirja alkaa, kun sisällissota on aivan käden tuntumassa ja maa on jakautumassa kahtia (sisällissota pähkinänkuoressa = pohjoisten ja eteläisten valtioiden eri näkemys asioista, suurin kysymys oli orjuus. Eteläiset valtiot tulivat toimeen enimmäkseen puuvillan tuotannolla missä orjat keräsivät puuvillaa. Pohjoinen halusi lopettaa orjatyön. Spoiler, pohjoisvaltiot voitti.)

Scarlett O'Hara on irlantilaisen isänsä ja amerikkalais-ranskalaisen äitinsä vanhin tytär. Hän asuu perheineen Tarassa, pienessä kotiplantaasissa Georgiassa ja he saavat elantonsa puuvillan viljelystä.

Scarlett on kaikkien miesten mieleen ja maata hänen jalkojen alla palvotaan. Hän on kuitenkin iskenyt silmänsä naapurin komeaan Ashley Wilkensiin. Ashley kuitenkin avioituu serkkunsa Melanie Hamiltonin kanssa ja tämä raivostuttaa Scarlettin, koska Ashley oli kuin olikin vastannut Scarlettin tunteisiin, mutta aikoi joka tapauksessa avioitua Melanien kanssa.

Suhteita syntyy ja kuolee ja pian Scarlett kuitenkin tapaa Rhett Butlerin, mutta kylillä hänestä puhutaan pelkkää sontaa ja häntä paheksutaan. Scarlettille ja Rhettille syntyy viha-rakkaussuhde, mikä kasvaa ja kehittyy teoksen aikana.

En sen kummemmin kiintynyt yhteenkään hahmoon ja kaikki jossakin määrin ärsytti mua. En pitänyt Scarlettista enkä Rhettistäkään. Scarlett oli lapsellinen ja tajusi kaiken vasta vähän sen jälkeen kun oli liian myöhäistä. Hän oli ärsyttävä, mutta ajoittain kuitenkin ihailtavan päättäväinen. Plussaa kuitenkin siitä kuinka Margaret Mitchell on uskaltanut kirjoittaa näin epämiellyttävän päähenkilön. Ainoa ketä siedin koko opuksessa oli Melanie, hänestä tuli lempihahmoni koko teoksessa.

Kirjasta pomppii silmille rasismi ja se häiritsi mua kaikista eniten. Ymmärrän, että se kuvaa tiettyä aikaa historiassa, mutta en osannut olla piittaamatta siitä. Se vaikutti väkisin koko kuvaan. Lisäksi teoksesta olisi voinut editoida napakamman ja lyhyemmän kokonaisuuden, koska jotkut kohtaukset vain tuntui turhan venytetyiltä. Se ehkä vaikutti lukutahtiin. Välillä luin sivun päivässä ja joskus sata sivua, hyvin ailahtelevaista siis.

En kuitenkaan osannut odottaa sitä, kuinka teos lopulta päättyi. 'Alkushokista' toivuttuani, olen erittäin tyytyväinen, että Mitchell ei itse koskaan kirjoittanut jatkoa Tuulen viemälle. Voisin kuitenkin ehkä lukea Alexandra Ripleyn kirjoittaman fanifiktion Scarlett -kirjan, minkä pitäisi jatkaa suoraan siitä mihin Tuulen viemää jäi. (Onko kukaan lukenut sitä? Onko se mistään kotoisin??)

Ymmärrän kyllä, miksi tämä on saanut klassikkostatuksen ja miksi siitä pidetään. Se ei vaan ollut mun palani kakkua tällä kertaa. Ei siis kolmea ja puolta tähteä enempää. 

★★★1/2

LUMI - SEITA VUORELA

Teoksen nimi: Lumi
Kirjailija: Seita Vuorela
Ilmestynyt: 2016
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 240
Takakannesta:
En siis lupaa teille rakkaustarinaa. Pikemminkin tämä on kertomus petoksesta, ja tytöstä joka pelastaa pojan.

Teheran on ensimmäinen luku 15-vuotiaan Siamakin elämässä, Pohjoisen maan itäinen lähiö toinen. Molemmissa paikoissa vaikeudet tuntuvat seuraavan poikaa, vaikka hän ei niitä etsi. Siamak on nimetty Iranissa sankarina kuolleen setänsä mukaan: haaste josta on mahdoton selvitä. Pohjoinen on nyt koti - Siamak rakastaa lunta ja on kaukalon jäällä kaikkia muita nopeampi.

Heidän perheeseensä muuttaa Atisha, naapurintyttö Iranista, joka on paennut maasta kielletyn bloginsa vuoksi. Atisha ei ole nähnyt lunta, mutta hän tuntee sadun Lumikuningattaresta, jonka suudelma totuttaa uhrinsa kylmään ja saa tämän unohtamaan mistä on tullut. Atisha haluaa Siamakin muistavan jälleen juurensa.

Lumi on koskettava tarina maahanmuuttajien lapsista, jotka kantavat perheissään vastuuta uuden kotimaansa tulkkeina ja kasvavat eri kansallisuuteen kuin vanhempansa. Pienoisromaani Lumi oli viimeistelyä vaille valmis, kun kirjailija Seita Vuorela menehtyi äkillisesti huhtikuussa 2015. Käsikirjoituksen viimeistelyssä kirjaksi on auttanut Vuorelan ystävä ja kirjailijakollega Vilja-Tuulia Huotarinen.

*   *   *

Yksi tämän vuoden lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista oli Lumi Seita Vuorelalta. Teos jäi Vuorelan viimeiseksi, tämän menehdyttyä äkillisesti viime vuonna. Kirjan on viimeistellyt Vuorelan ystävä ja kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen.

Mä en ollut aiemmin lukenut mitään Seita Vuorelan kirjoja, vaikka aina silloin tällöin olen esim. Karikkoa selaillut kirjastossa. Mulla on nyt menossa Finlandia-palkinnon voittajat ja ehdokkaat -maratooni, joten Karikko sai jäädä sivuun Lumen tieltä.

Lumi kertoo 15-vuotiaasta pojasta, Siamakista. Hän on halunnut tukahduttaa muistonsa synnyinkaupungistaan Teheranista, koska hän on asunut Suomessa jo niin kauan. Hän haluaa vain pyrkiä sopeutumaan Suomeen ja on siinä onnistunutkin. Siamak pelaa jääkiekkoa ja hän on osa jengiä. Siamakin pasmat tulee kuitenkin sekoittamaan Atisha, naapurin tyttö Iranista. Atishan tuomien muistojen on aika sulattaa poika jäästä.

Kirjassa kulkee mukana Atishan muokkaama satu Jääkuningattaresta (H.C. Andersen), mikä oli oiva lisä koko teokseen. Lumi on ajankohtainen ja kauniisti kirjoitettu. Loistava ehdokas Finlandia Junioriksi. Musta tämä ei kuitenkaan ole pelkästään nuortenkirja. Tää vois olla jokaisen kirja.

"Atisha kuuntelee toisella korvalla farsinsorinaa, katsoo samalla lumipyryyn, sen ytimeen kuin viholliseen, jolta ei pääse pakoon, tiiviisti niin että maiseman päälle ilmestyy verho. Lumi on valkoista paperia odottamassa sanoja ja niiden välistä hiljaisuutta, se on valkoinen muuri, johon veli spreijaa vastalauseensa, munan kuori, johon nowruz-juhlan aikaan maalataan pienellä siveltimellä hentoja kuvioita, se on aavemainen ja outo siksi, että mitä vain voi tapahtua, mikä vain on mahdollista, hyvä ja paha. Sellainen on maisema täällä, antaa kaiken eikä mitään. Sellaista on lumi. " (s.38)

Taistelen edelleenkin 3,5 ja 4 tähden välillä.

YHDEN LAPSEN KANSA - MARI MANNINEN

Teoksen nimi: Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
Kirjailija: Mari Manninen
Ilmestynyt: 2016
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Sivumäärä: 205
Takakannesta:

Rouva Wang sai liikaa lapsia, eivätkä lapset päässeet töihin, naimisiin tai edes junaan.

Herra Zhou osti pojalleen morsiamen Vietnamista, koska kylässä ei ole nuoria naisia.

Rouva Zhangin sikiö abortoitiin väkisin.

Rouva Li etsii 30 vuotta sitten hylkäämäänsä tytärtä.

Rouva Dongin työ oli vahtia naapureiden kuukautisia.

Mari Manninen haastatteli tavallisia kiinalaisperheitä yhden lapsen politiikan vaikutuksista. Osottautui, että 35-vuotinen väestöpolitiinen kokeilu aiheutti paljon kärsimystä ja jätti jollakin tapaa jälkeensä jokaiseen kiinalaiseen.

Yhden lapsen kansassa tavataan erilaisia perheitä ja kuullaan monenlaisia kohtaloita. Kirja näyttää siivun kiinalaisten arjesta raskaan ajanjakson jälkeen: Miten ainokaiset selviävät Kiinan väestöpyramidin vääristyttyä? Miten jatkaa elämää, jos ainoa lapsi kuolee? Entä ketkä hyötyivät yhden lapsen politiikasta - sillä hyötyjiäkin oli?

*   *   *

Tämän vuoden Tieto-Finlandia-palkinto meni toimittaja Mari Manniselle. Voitto tuli teoksella Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret. Manninen asuu Kiinassa ja hän on haastatellut rivikansalaisia ja kertoo nyt heidän tarinansa, mitenkä yhden lapsen politiikka vaikutti heidän elämäänsä.

Yhden lapsen politiikka oli Kiinan syntyvyyden säännöstelypolitiikka vuosina 1979-2015 ja sen tarkoituksena oli hiljentää väestönkasvua. Nykyään Kiinassa on kahden lapsen politiikka.

Yhden lapsen politiikka on vaikuttanut jokaiseen kiinalaiseen ja vaikuttaa yhä. Nyt Kiina on täynnä hemmoteltuja ainokaisia, stressaantuneita ainoita lapsia, sillä heihin kohdistuu vanhempien kaikki odotukset. Pahimmillaan aikuiseksi kasvanut ainoa lapsi (puolison kanssa) joutuu elättämään yhteensä 12 vanhempaa ja isovanhempaa, koska se on Kiinassa tapana. Kun vanhemmat ovat lapsuusajan lastaan elättäneet, vaihtuvat lapsen ja vanhempien roolit nyt toisin päin, eli lapsi elättää vanhempiaan.

Yhden lapsen politiikassa oli hyvätkin puolensa. Näitä ovat pikkukeisareiksi kutsutut ainokaiset, jotka hyötyivät tilanteesta. He saavat kaiken rahoituksen koulutukseensa, kun sitä ei tarvitse jakaa sisaruksen kanssa. Jos sisaruksia olisi ollut, olisi se tarkoittanut, että vain toisella oli mahdollisuus koulutukseen.

Pidin kirjaa erittäin mielenkiintoisena. Siinä oli joitakin kohtia, mitkä sai mut surulliseksi, niin kuin myös vihaiseksi. Lopussa kirjan toisto alkoi jo enempi ärsyttämään. Teos on oikein näppärä paketti tietoa. Se antaa nopean kuvan siitä, millaista oli elää yhden lapsen politiikan alla ja kuinka vastoinkäymisistä selvisi - jos niistä selvisi.

Tietenkin olen ollut tietoinen Kiinan yhden lapsen politiikasta, mutta en ollut koskaan sitä sen syvemmin ajatellut, saati lukenut siitä juurikaan mitään. Tämä teos avasi silmäni ja kiinnostuinkin enemmän tästä ajanjaksosta. Suunnitelmissa on lukea lisää, mm. Kiinan kadotetut tyttäret kiinnostaa.

★★★1/2

5- AALTO -TRILOGIA ⎥ OSA 3

Teoksen nimi: Viimeinen tähti
Alkuperäinen nimi: The Last Star
Kirjailija: Rick Yancey
Ilmestynyt: vuonna 2016
Suomennos: vuonna 2016
Kustantaja: WSOY
Kääntäjä: Ulla Selkälä
Sivumäärä: 316
Sarjassa ilmestynyt:
5. Aalto (5th Wave)
Ääretön meri (The Infinite Sea)

Takakannesta: Ne ovat Maan päällä, ne ovat avaruudessa, ne eivät ole missään. Ne haluavat anastaa maapallon, ne haluavat antaa sen meille. Ne tulivat tuhoamaan meidät, ne tulivat pelastamaan meidät. 

Näiden arvoitusten takana piilee kuitenkin yksi totuus: Cassie Sullivania on petetty. Niin on myös Hakaa, Zombia, Nugettia ja kaikkia planeettamme yli seitsemää miljardia entistä asukasta: Ensin heidät pettivät Toiset ja nyt me itse.

Kun Maan kohtalon hetki koittaa, ihmiskunnan viimeisten selviytyjien on tehtävä päätös: onko tärkeämpää pelastaa itsensä - vai se, mikä tekee meistä ihmisiä?

(Juonipaljastuksia vasta lopussa!)

Viimeiset osat kirjasarjoissa ovat kaikista pelottavampia, koska niihin kohdistuu niin paljon odotuksia. Riittävätkö sivut sille kaikelle mitä täytyy tapahtua? Onko loppu riittävän hyvä? Ja vaikka kaikki nämä onnistuisivat, lähes aina jään vain kaipaamaan lisää.

Kun luin viimeisen sivun ja suljin kirjan, eka ajatukseni oli, että näin päätetään trilogia.

Kun luin Ääretöntä merta, mä jossain kohtaa olin jo luovuttaa, koska mulla oli fiilis, että ei tää tästä voi muuttua paremmaksi. Kolmatta osaa lähdinkin lukemaan ihan vain siksi, että saisin tietää kuinka kaikki päättyy, mitään sen suurempia tunteita tuntematta hahmoja kohtaan. Mutta onneksi luin loppuun, enkä lopettanut kesken! Pitäisi ehkä vähän aikaa odottaa ja setviä ajatuksia, mutta niinhän minä en tee.

Eli siis MITÄ. LUIN. JUURI. ÄSKEN.

Selviävätkö kaikki viidennestä aallosta? 

Lähtölaskenta on alkanut. Kirja on jaettu neljään osaan, jokainen osa omistettu yhdelle päivälle, ennen kuin viidennen aallon sotilaat päästetään vapaaksi tuhoamaan koko maailma, tuhoamaan jokainen ihminen. 

SPOILEREITA, koska näistä on pakko avautua. Älä siis lue pidemmälle jos et halua lukea juonipaljastuksia!

*   *   *

5. Aalto -trilogia on ollut haastava arvioitava. Jatkuvaa miettimistä tähtien välillä!
En osaa järjestää mun ajatuksia tämän enempää, joten mennään taas listaamisella. #sorisiitä

Kolme tähteä seuraavista;

- Kertoja vaihtui jatkuvasti, mikä teki kirjasta sekavan tuntuisen. 

- Ehkä mulla meni sit vaan kaikki ihan ohi tai sitten se selitettiin niin, että olisi pitänyt lukea rivien välistä, mutta mikä oli se perimmäinen tarkoitus kaikelle tälle must-kill-all-the-humans -hommalle??

Nyt  näin jälkikäteen pohdittuna, miksi alieneiden piti tehdä se niin pitkän kaavan kautta? Miksi kaikki aallot? Miksei vaan suorilta posauta kaikkia pois? Nohjoo, siitä ei oltaisi saatu trilogiaa aikaiseksi. Trilogia loppui ja mulle jäi silti noinkin oleellinen asia roikkumaan ilmaan. Jossain  luettavassa tekstissä tai lukijassa on jotain vikaa.

- Haka oli raskaana. Siis mitä?? Mitenkä se oli tärkeää juonen kannalta? Nojoo, tavallaan. Maailmanloppu mutta ~ life finds a way ~ ja sillee mut.. ei.

- Mua ärsytti kaikki hahmot ja niiden teot jossain kohtaa, mutta eniten ehkä Evanin sankari-kompleksi.

- Evan oli special koska pystyi rakastamaan & muut alienit ei siihen pystynyt. Jee mikä storyline. Tää on jo nähty!

- Mun piti oikeen Googlen avulla tarkistaa minkä ikäinen Sammyn sanottiin olevan ensimmäisessä kirjassa ja vastaus oli, että 5-vuotias. Tekojen ja puheiden perusteella en kyllä väittäisi viisivuotiaaksi. Se söpö Nugetti joka esiteltiin ensimmäisessä kirjassa oli kadonnut ja tilalle oli tullut nuori aikuinen. Mietin sitten, että Sammy, väkisin lapsisotilaaksi värvätty, näkee kyllä maailman eri tavalla kuin muut ikäisensä. Mutta kysymys kuuluukin; pystyykö Sammyn aivot toimimaan niin kuin tässä? Mielestäni ei.

- Cassien ja Sammyn välit. Mua jäi niin harmittamaan se kuinka Sammy käyttäytyi Cassieta kohtaan. Ottaen huomioon kaikki se mitä Cassie teki Sammyn vuoksi.

- Myös epilogi jäi hämmentämään. Benin ja Marikan happy big family -hetki. Evanin muistot yms. palautettiin? Sams oli ihan ok sen kanssa että Cassie kuoli? Mitä ihmettä? Ja se Cassie-vauva?

- Olisin halunnut, että Haka uhraisi itsensä eikä Cassie.

Viisi tähteä seuraavista;

+ Alun flahback Cassien ja Sammyn isän nuoruuteen. Se oli ♥.

+ Mun viha-rakkaussuhde Evanin kanssa. Tämän teoksen syytä.

+ No se Evanin sankari-kompleksi oli (oikeesti) hauskaa luettavaa.

+ Rick Yancey teki Veronica Rothit (mutta onnistui siinä paremmin kuin Roth). Tavallaan aavistelin tämänlaisen lopun ja tavallaan en. En mä ollut silti valmistautunut tähän! 
Cassien viimeinen kappale oli kirjoitettu niin kauniisti, että mä en edes vihannut Cassieta siinä hetkessä.

+ Se ettei loppu ollut (ainakaan mulle) odotettavissa. Olin ihan varma, että esim. Evan ja Haka kuolisivat.

Kaiken kaikkiaan trilogian aloitusosa 5. Aalto oli tästä kolmikosta paras. Olen ihan sinut kaiken sen kanssa mitä tässä kolmannessa osassa tapahtui, muutamaa pikku miinusta lukuunottamatta. Ei kaduta, että tuli luettua. Tiedänpähän sitten ainakin mistä porukka mahdollisesti puhuu, kun on tästä trilogiasta kyse :-) 

 ★★★1/2☆