KATIE LOWE: JUMALTEN VERTA SUONISSAMME

Mistä mulle: arvostelukappale kustantaja: Gummerus julkaistu: 2019 sivuja: 351 oma arvio:♥

Tää oli mun yks loppu vuoden odotetuimmista uutuuksista, mutta kirjan luettuani jouduin toteamaan sen pettymykseksi. Tässä oli toki potentiaalia johonkin: nuoruus, noitia, murhia, kellotorneja.. Jumalten verta suonissammehan kuulostaisi hyvältä syksyn pimeneviin iltoihin! Ei muuta kuin kynttilät palamaan ja sohvalle lukemaan!

Vuosi 1998 & kuusitoista vuotias tyttö nimeltä Emily on murhattu. Ruumis roikkuu keinussa, kukaan ei vain tiedä kuinka hänet on murhattu.

Päähenkilömme Violet on päässyt tyttökouluun Elm Hollow Academyyn. Koulussa on satoja vuosia sitten pidetty noitavainoja/oikeudenkäyntejä (uuu!). Pian Violet ystävystyy (samanikäisten raivostuttavien tyttöjen kanssa) Gracen, Alexin ja Robinin sekä taideopettaja Annabelin kanssa. Tytöt tutustuttavat Violetin alkoholin ja huumeiden pariin ja okkultismista kiinnostunut opettaja Annabel vetää oppitunteja koulun kellotornissa aika perus. Kuka murhas Emilyn ja miksi? 

MUTTA KUN. Ei niin ei. Tuntu että tässä mätti kaikki, vaikka kuinka yritin pitää tästä. Hahmot olivat julmia ja etäisiä. (mulle on tärkeetä et tykkään tai pystyn samaistumaan hahmoihin!) Ja koska hahmot eivät halunneet oikeen napata niin ei sitten jaksanut enää juonikaan kiinnostaa. Paitsi sen verran, että halusin kuitenkin tietää kuinka kaikkien käy ja se sai mut jatkamaan loppuun asti. Luin tätä vaikka kuinka pitkään, joskus luin sivun tai kaksi, sitten unohdin sen taas viikoksi. Välillä tarina oli todella t y l s ä ja välillä mä ajattelin et mitä helvettiä mä luen. Jossain vaiheessa hukkasin mun ajaukset ja kirja tuntui paljon sekavammalta kuin mitä se oli jo alunperin. 

Ärsyttää :( Tän piti olla hyvä ja mun piti tykätä tästä suunnattomasti.

HOLLY BOURNE: KATSOKAA MITEN ONNELLINEN OLEN

Mistä mulle: oma ostos / ilmestynyt: 2019 / kustantaja: Gummerus / takakannesta: 

Tori Bailey on totuuksia laukova menestyskirjailija, joka on innoittanut miljoonia naisia ympäri maailmaa elämään juuri sellaista elämää kuin he itse haluavat. Nyt hän kiertää pitämässä motivointiluentoja ja jakaa somessa inspiroivia viestejä faneilleen. Kaiken lisäksi hänellä on täydellinen, kadehdittava parisuhde.Mutta Tori on elänyt suuressa valheessa.Hän ei ole harrastanut pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa seksiä puoleen vuoteen. Tämä ei halua edes keskustella avioliitosta, kun taas kaikki Torin ympärillä tuntuvat menevän kihloihin ja saavan vauvoja. Kun Torin paras ystävä Dee - hänen luottoihmisensä, ainoa joka ymmärtää tätä hulluutta - sitten rakastuu, Tori pelkää jäävänsä yksin jälkeen.Kun maailma tunkee ennaltamäärättyyn muottiin ja 30-vuotisuuden rajapyykki saa kellon tikittämään kovaa, vaatii kanttia kulkea omaa polkua. Mutta onko Tori tarpeeksi rohkea noudattamaan omia oppejaan?

*   *   *

Katsokaa miten onnellinen olen on Holly Bournen uusi  aikuisille suunnattu romaani. Oli virkistävää lukee tätä. Samalla sama tuttu Bourne ja samalla jotenkin uusi ja freesi. Oli tosi kivaa vaihtelua lukea ei-teini-juttua(välillä kyllä elän teinikirjoille as you may know). Sivut loppu alta aikayksikön ja jäin kaipaamaan päähenkilöä Toria. Tarina tavallaan vasta alkoi, kun kirja loppui, mikä oli silleen vähän tylsä :( Vaikka tämä oli tärkeä matka päähenkilölle, jäin kaipaamaan lisää. Haluan tälle jatkoa!

Tori on päälle kolmenkymmenen, hän on menestyskirjailija, hänellä on koko elämä koossa -ainakin ulkopuolisen silmin. Tosi asiassa kaikki Torin kaverit ovat naimisissa, menossa naimisiin, raskaana tai jo ison perheen äiteinä. Tori itse on kuolleessa parisuhteessa ja miettii mihin hänen elämänsä oikein on menossa. Katsokaa miten onnellinen olen on siis (perus?) kuvaus kolmenkympin kriiseilystä.  Välillä mun teki mieli mennä vain ravistamaan Toria ja huutaa pää punaisena että JÄTÄ NYT HYVÄ NAINEN SE MIES!! mutta ehkä tää oli myös hyvin onnistunut kuvaus siitä, mitenkä toisten on helppo huudella ja arvostella, ei päätöksenteko ole aina helppoa.

Tän kirjan parissa viihtyi, mutta jos Holly Bourne on entuudestaan vieras, suosittelen, että aloitat silti Normaali-trilogiasta (tämä ja normaali-trilogia eivät siis liity toisiinsa mitenkään), mutta vain siksi kun Normaali on parasta Bournea tähän asti! :)

NAOMI ALDERMAN: VOIMA

Mistä mulle: arvostelukappale / ilmestynyt: 2019 / kustantaja: Gummerus / takakannesta:

"Naisen kämmenkupissa kytee salama. Hän käskee sitä iskemään.”

Tytöt ympäri maailmaa huomaavat, että ovat saaneet käsiinsä uuden kuolettavan voiman. He pystyvät antamaan sormenpäillään sähköiskuja ja aiheuttamaan tuskallista kipua, jopa kuoleman. Miehet ympäri maailmaa huomaavat, että valta on karannut heidän käsistään. Maailma on nyt asettumassa radikaalisti uuteen asentoon, jossa voima kuuluu naisille. Tyttöjen päivä on koittanut - mutta mihin se tulee johtamaan?

*   *   *

Olin tosi epäileväinen tätä kohtaan, jotenkin takakansiteksti ei tahtonut iskeä. Sitten luin jostain, että Barack Obama on valinnut tämän yhdeksi lempikirjakseen, joten ei tän nyt ihan kökkö pitäis olla! :D Annetaan tsäänssi.

Voimassa valta siirtyy naisille. Naiset pystyvät halutessaan tappamaan pelkällä sormenpäällään ja miehet huomaavat, että miesten valtakausi on ohitse. Tarinaa seurataan muutaman hahmon kautta: rikollisesta perheestä kotoisin olevan Roxyn, poliitikko Margotin ja kasvattiperheessä kasvaneesta Alliesta. Ainoa mies hahmo Tunde on youtube-toimittaja. Kaikilla erilainen tausta ja tie kuljettavana, mutta silti mä onnistuin sotkemaan aina Roxyn ja Allien. (en tajua:D) 

Mua ärsytti, että heti kun voima oli kaikilla naisilla, kaikki vain unohtivat emmätiä, empatian?? Siitä vaan porukkaa tappamaan, ihan vain koska pystyy. En usko että jokainen nainen pimahtais ihan sormia näpäyttämällä.

Mua suuresti ärsyttää takakansiteksti tässä. Tai siis, mulle tuli fiilis että noniiin tytöt nyt vähän saavat voimaa sormenpäähän tadaa. Mutta tää oli oikeesti todella tummasävyinen, välillä jopa ahdistava ja todella ärsyttävä. Pidin kirjan alusta, se lähti rytinällä liikkeelle! Multa meinas kuitenkin kadota mielenkiinto puolivälissä, mutta onneksi  tarina kuitenkin parani loppua kohden taas. Fiktiivinen kirjeenvaihto alussa, että kirjan lopussa oli hauska lisä, mut jotenkin se ei jaksanut iskeä muhun enää kun olin täysin puutunut kirjan keskivaiheilta. Sen oli vissiin tarkoitus olla semmoinen WOW-elementti mut mussa se sai ainoastaan aikaan aijaan. Oikeesti, mua niin harmittaa, että tää floppas mulle. 

ERIKA VIK : SELEESIAN NÄKIJÄ

Mistä mulle: oma ostos / Nimi: Seleesian näkijä / Kirjailija: Erika Vik / Ilmestynyt: 2017 / Kustantaja: Gummerus / Sivumäärä: 613 / Takakannesta:

Corildon ja Aleia ovat saapuneet Seleesiaan selvittääkseen, kuinka Aleiassa olevan lumouksen saisi purettua. Corildonin menneisyys ei jätä miestä rauhaan. Tapahtumia varjostaa Seleesian sisäpoliittinen kuohunta, sillä villit huhut kuiskivat tulilinnuista, jotka karkotettiin puoli vuosisataa sitten.

Toisaalla Esme koettaa suojella elämänsä suurinta rakkautta ja pitää Mateon hengissä. Ihmisten maailmassa valmistellaan suunnitelmia, jotka asettavat koko Seleesian tulevaisuuden vaakalaudalle. Kaiken tämän keskellä on Aleia, joka pystyy samaan kuin huonot tuulet. Ihminen, joka vaistoaa seleesien toisen pulssin. Mitä tapahtuu, jos lumouksen saakin purettua? Voiko hän olla uhka seleeseille?

Seleesian näkijä on mukaansatempaava fantasiaromaani totuuden etsimisestä, viholliskuvien murtamisesta, vaikutusvaltaisten vastuusta sekä anteeksiannosta. Kiitetyn Kaksosauringot-trilogian toinen osa tarjoaa jälleen seikkailua ja ruudinsavua sekä tappavaa tulta ja syvältä kumpuavaa taikuutta.

*   *   *

Tässähän kävi klassiset! Ostin Seleesian näkijän viime vuoden elokuussa ja sain luettua sen vasta nyt vuoden jälkeen. Mua tää trilogian toinen osa ei koukuttanut niin kuin ensimmäinen teki, minkä kertoo jo sekin, että luin tätä reilun kuukauden. Se ei mun silmissä yltänyt Hän sanoi nimekseen Aleian tasolle. Niinhän toiset osat aina tuppaavat olemaan trilogian 'heikompia' - ilman kunnon alkua ja päätöstä.

Seleesian näkijässä tapahtui ja samalla siinä ei tapahtunut paljoa mitään. Saamme tietää paljon Saleesiasta ja hahmoista, mutta juoni jumitti ja moni asia tuntui vain liian pitkitetyltä. Koin myös kirjan hiukan sekavaksi, mutta se voi johtua yksinomaan siitä, kun luin kirjaa niin kauan ja moni asia ehti ehkä unohtua. :/

Seleesian näkijä jatkuu oitis siitä mihin muistelen ensimmäisen osan päättyneen. Aleia ja Corildon ovat matkalla Seleesiaan, Corildonin äidin luokse. Molemmat toivovat, että Corildonin äiti osaisi näkijän kykyjensä avulla selvittämään ja murtamaan Aleian lumouksen. Toinen osa pyörii siis Seleesiassa, Corildonin perheen ympärillä.

Musta tuntuu, että kolmas osa lähtee heti käyntiin kunnon rummun päristysten saattelemana, koska Seleesian näkijä kyllä petaa kunnon tapahtumia kolmanteen osaan. (lisää tulilintuja kiitos!)

ps. Haluaisin niin Aleiasta ja Corildonista pariskunnan, vaikka luulen että niin tuskin tulee tapahtumaan.  😭

Päätösosa Nefrin tytär ilmestyy lokakuussa! Innolla odottelen :)

kuva lainattu täältä

Kaksosauringot-trilogian fantastinen kertomus kahtia jakautuneesta maailmasta huipentuu kiihkeästi odotettuun, spektaakkelimaiseen päätösosaan.

Tulilinnut ja kartaagit ovat hyökänneet Seleesiaan, ja Klaani on kaapannut Aleian Thelluriaan. Corildon lähtee Seuran varjojen kanssa hänen peräänsä ja värvää mukaansa Mateon, joka osaa avata thellurialaisia lukkoja. Kun Aleia kohtaa viimein Thelluriassa etsijänsä, Klaanin värvänneen tahon, hän törmää toisenlaisiin totuuksiin, jotka pakottavat hänet kyseenalaistamaan kaiken seleesien keskuudessa kokemansa.

Kenen puoleen Aleian lojaliteetti kallistuu? Voiko hän hallita lumousta sisällään vai onko sillä oma tahtonsa? Entä miten käy Corildonin ja vainottujen seleesien?

SARAH J. MAAS: KESKIYÖN KRUUNU

Mistä mulle: arvostelukappale / Nimi: Keskiyön kruunu (Throne of glass #2) / Crown of Midnight / Kirjailija: Sarah J. Maas / Ilmestynyt: 2018 / Kustantaja: Gummerus / Sivumäärä: 453 / Takakannesta: 

Lasipalatsin valtaistuimella istuu mustasieluinen kuningas, joka hallitsee alamaisiaan rautaisella otteella. Celaena Sardothien voitti raa’an kamppailun ja hänet valittiin kuninkaan henkilökohtaiseksi salamurhaajaksi, Kuninkaan Miekaksi. Celaena ei kuitenkaan kumarra kruunua: salassa hän auttaa kuninkaan vihollisia pakenemaan, sillä hän tietää, että hänen palvelemansa mies on paha. Jokainen kuolema, jonka Celaena lavastaa, ja jokainen valhe, jonka hän kertoo, on uhka hänen rakkailleen ja hänelle itselleen.

Julkisivun ylläpitäminen käy entistäkin vaikeammaksi, kun Celaena tajuaa, ettei ole ainoa, joka hakee oikeutta. Juonittelu ja salailu mutkistavat hänen välejään kruununprinssi Dorianiin, kuninkaallisen vartioston kapteeni Chaoliin sekä kapinalliseen prinsessa Nehemiaan. Kohdatessaan vielä kuningastakin pahemman voiman Celaenan on päätettävä, millä puolella hän on ja minkä puolesta hän taistelee: vapautensa, sydämensä vai kuningaskunnan kohtalon...

*   *   *

Celaena Sardothien voitti itselleen Kuninkaan Miekan tittelin ja salamurhaa nyt kuninkaan käskystä. Hänen täytyy kestää uutta 'työtään' neljä vuotta ja hän on täysin vapaa ja hänen maineensa puhdistetaan. Hän ei kuitenkaan tee työtä käskettyä, vaan hän päästää uhrin aina pakoon, koska tietää kuninkaan olevan paha. 

Musta ensimmäinen osa oli hyvä, mutta tämän toisen osan myötä sarja vain paranee. Tässä toisessa osassa päästään luonnollisesti pintaa syvemmälle Erileaan, jossa jokainen Celaenan läheinen kohtaa valtavia haasteita ja hurjia seurauksia: Nehemian suunnitelma paljastuu, Dorian oppii itsestään jotain, mikä hänen on pidettävä salassa, Chaol saa selville ystävänsä oikean identiteetin.
Kirjassa esittäytyy myös muutama uusi hahmo, mm. puhuva ja sarkastinen ovenkolkutin Mort. Musta Mort on loistava ja saisi esiintyä kirjassa vähän useammin :D

Kirja päättyy kohtaan mikä jättää lukijan oitis janoamaan jatkoa sarjalle. Onneksi kolmas osa on ilmestynyt jo suomeksi, niin ei meidän tarvitse jatkoa tälle kirjalle enää odottaa!: )

"Hänen miekkansa liukui ulos huotrastaan lähes ääneti. Hän veti henkeä vapisten ja valmistautui siihen, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Nirallin silmät rävähtivät auki juuri kun Kuninkaan Miekka kohotti aseen hänen ylleen." s.10

ERNEST CLINE : ARMADA

Mistä mulle: arvostelukappale / Nimi: Armada / Kirjailija: Ernest Cline / Ilmestynyt: 2016 / Kustantaja: Gummerus / Sivumäärä: 377 / Takakannesta:

Zack Lightman ei ole koskaan perustanut todellisuudesta, vaan elokuvat ja videopelit ovat aina vetäneet pidemmän korren. Hän toivoo, että tapahtuisi jotain fantastista. Että käynnistyisi suuri avaruusseikkailu.

Kun Zack sitten bongaa avaruusaluksen, hän uskoo menettäneensä järkensä. Näköpiirissä leijuva laite on suosikkivideopeli Armadasta, jossa pelaajien tarkoitus on suojella maapalloa ulkoavaruuden tunkeilijoilta.

Alkaa yllätysten ketju, joka panee Zackin tarkistamaan tietämyksensä maapallon historiasta, sen tulevaisuudesta sekä omasta elämästään. Vaakakupissa painaa ihmiskunnan eloonjääminen, ja Zackin on puettava ylleen sankarin viitta.

Armada on hilpeä ufotrilleri pahimpaan seikkailu- ja nostalgiannälkään – kasvu- ja seikkailutarina.

*   *   *

No mutta! Tämä oli ihan eri mitä odotin. Oikeastaan se johtuu Clinen edellisestä kirjasta, Ready Player Onesta, mitä en sitten loppujen lopuksi jaksanut lukea loppuun. Pelkäsin, että tämäkin saattaa jäädä lukematta, mut tää olikin ihan eri, luin tämän vuorokauden sisällä. Lähes yhdellä istumalla! :D

Päähenkilömme on Zack Lightman, hänen isänsä on kuollut pojan ollessa vauva (Zackin isä oli nörtti, Zack on perinyt pelaamisen ja nörttikiinnostuskohteensa isältään.). Hän asuu kahdestaan äitinsä kanssa Oregonissa. Hän pelaa paljon videopeliä nimeltä Armada kahden kaverinsa kanssa. Zackin isä on 'hieman' paranoidi, hän esittelee päiväkirjoissaan salaliittoteorioita siitä kuinka valtio käyttää videopelejä treenatakseen ihmisiä avaruusolioiden vastaiseen sotaan. Pian Zack huomaakin, että hänen isänsä oli oikeassa.

Suurinta rakkautta tässä kirjassa on populaarikulttuuri. Kirjassa mainitaan sci-fin suuria nimiä mm. Star Trek(Jos yhtään tuntee mua, tietää et star trek on ♥), Star Wars, Avaruusseikkailu 2001. Muita nimiä mainitaan myös, mm. Clark Kent, Vihreä lyhty ja Thor.

Armada on loistava kirja nostalgianälkään, sillä se  sisältää loputtomia referenssejä 80-luvun populaarikulttuuriin. Vaikka Cline vaikuttaa vähän yhden tempun ponilta 80-luvun populaarikulttuurin kanssa, musta tää oli (loppua laskematta) oikein onnistunut teos.

Pisteitä täydestä viidestä tähdestä laski kirjan loppu. Musta se oli liian nopeasti hutaistu. Enkä myöskään pitänyt yhdestä hahmosta mikä ilmestyi kirjaan keskivaiheilla. tästä aiheesta jatkaminen olisi juonipaljastus

Ärsyttää, että ihan turhaan pelkäsin tähän kirjaan tarttumista, aivan syyttä suotta lykkäsin kirjan lukemista.

"Kun huomasin lentävän lautasen, tuijottelin parhaillaan luokan ikkunasta ulos ja haaveilin seikkailusta." s.9

CLARE MACKINTOSH : MINÄ NÄEN SINUT

Mistä mulle: kirjastosta / Nimi: Minä näen sinut / I See You / Kirjailija: Clare Mackintosh / Ilmestynyt: 2016 / Kustantaja: Gummerus / Sivumäärä: 400 / Takakannesta:

Työmatka julkisilla on päivittäinen pakko, jolle et uhraa juurikaan ajatuksia. Yrität vain saada ajan kulumaan: selaat ehkä lehteä, tuijottelet ikkunasta. Mutta entä jos täydessä liikennevälineessä istuukin joku, joka näkee sinut, seuraa sinua, pitää kirjaa liikkeistäsi? Joku joka tietää yhtä hyvin kuin sinä itse, mistä tulet, milloin ja minne menet...

Zoe Walker, lontoolainen kahden nuoren äiti, löytää lähijunassa lehteä lukiessaan ihmetyksekseen oman kuvansa seuralaispalvelujen mainosten joukosta. Hänen perheensä väittää, että kuvan nainen vain muistuttaa häntä. Sitten Zoe löytää vanhemmasta lehdestä samalta paikalta toisen naisen kuvan - ja pian tämä nainen joutuu rikoksen uhriksi. Onko Zoe itsekin vaarassa, vai onko kyse vain sattumasta? Mikään ei tunnu enää olevan sitä miltä näyttää. Zoe yrittää epätoivoisesti selvittää, voiko hän luottaa vaistoihinsa vai onko kaikki vainoharhaa. Tähtitrilleristin odotetun toisen romaanin luettuasi katsot kanssamatkustajiasi toisin silmin.

*   *   *

Tämän teoksen jälkeen mä huomasin, että Clare Mackintoshin kirjat ei oo vaan mua varten. Yli vuosi sitten lukemani Annoin sinun mennä ei myöskään vakuuttanut mua. Koin silti, että Minä näen sinut oli astetta parempi, kuin Mackintoshin aiempi teos.

Zoe Walker kulkee junalla töihin, niin kuin monet muutkin ihmiset. Hän löytää lehdestä oman kuvansa seuralaispalvelu mainosten joukosta ja järkyttyy. Naisen täytyy olla vain todella saman näköinen kuin Zoe itse! Pian mainosten naiset joutuvat rikosten uhreiksi ja Zoe yrittää epätoivoisesti selvittää mitä ihmettä hänen ympärillään oikein tapahtuu. Joku kirjaa hänen jokaisen liikkeensä ja tietää hänen päivärytminsä.

Stalkkaajan sivun pituisia lukuja lukiessa mua oikeasti karmi. Ne jotenkin ällötti mua hyvin paljon. Loppua kohden mulla alkoi väistämättä soimaan päässä The Policen Every Breath You Take ja sen jälkeen mua huvitti lähes kaikki. 

Musta kirjan loppu oli huono, kaikki jotenkin lässähti, kun asiat alkoivat ratkeamaan. Varsinkin viimeiset sivut saivat mut vaan ääneen toteamaan "aijaa" ja laskemaan kirjan pöydälle. Jännitys pysyi hyvin yllä lähes loppuun, mutta sitten ratkaisu vain pilasi koko kirjan mulle.

Ajattelin silti, että kolmas kerta toden sanoo ja lukea Clare Mackintoshin kolmannen kirjan Let Me Lie jos saan sen jostain käsiini, metsästämään sitä en lähde. :-D

HOLLY BOURNE - MIKÄ KAIKKI VOI MENNÄ PIELEEN?

Mistä mulle: arvostelukappale
Teoksen nimi: Mikä kaikki voi mennä pieleen?
Alkuperäinen nimi: How Hard Can Love Be?
Kirjailija: Holly Bourne
Ilmestynyt: 2016 / suomennos 2017
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 448
Sarjassa ilmestyneet:
Oonko ihan normaali?
Takakannesta:

Amber kaipaa edes ripausta rakkautta. Hänen äitinsä on muuttanut Kaliforniaan, mennyt uusiin naimisiin ja muuttunut ihan vieraaksi ihmiseksi. Amber toivoo kuitenkin, että pesti kesäleirin apuohjaajana äidin luona muuttaisi kaiken. Hänen pitää vain saada äitinsä irti perseleuka-Kevinin otteesta.

Ja sitten on koulun suosituin poika Kyle. Hän on fiksu, hauska, PIDEMPI KUIN AMBER ja häiritsevän kiva. Voisiko hän olla muka oikeasti kiinnostunut sarkastisesta Amberista, joka on varsinainen cheerleaderin vastakohta? Ja voiko Amber uskoa olevansa rakastamisen arvoinen, kun tärkeät ihmiset hänen elämässään ovat aiheuttaneet vain pettymyksiä? Ihastuksesta nyt ei voi ainakaan seurata mitään hyvää, kun kaikki muukin menee aina pieleen.

*   *   *

Mikä kaikki voi mennä pieleen? on itsenäinen osa Holly Bournen Normaali -trilogiaan. Ensimmäistä osaa Oonko ihan normaali? -kirjaa ei siis tarvitse lukea pystyäkseen nauttimaan tästä.

Amberiin tutustuttiin jo Holly Bournen edellisessä Oonko ihan normaali? -kirjassa.

Mikä kaikki voi mennä pieleen? alkaa lentokentältä. Amber on nousemassa lentokoneeseen mikä suuntaa Amerikkaan. Amber on menossa tapaamaan äitiään, joka muutti Atlantin toiselle puolelle perseleuka-Kevinin perässä pari vuotta sitten. Nyt onneksi Amber pääsee viettämään aikaa äitinsä kanssa pitkästä aikaa, eikä hänen tarvitse enää katsella isän uutta naista, eikä raivostuttavaa velipuolta koko kesänä! Nyt hän joutuu kestämään ainoastaan perseleuka-Keviniä.

Amber on palkattu leiriohjaajaksi äitinsä ja Kevinin perustamalle kesäleirille ja hänen odottamansa äiti-tytär -aika on kortilla. Kesäleirillä on toki muitakin ohjaajia, mm. prom king Kyle, joka on kaikkien mielestä hyvännäköinen.

Amber kuuluu Vanhojenpiikojen kerhoon Evien ja Lottien kanssa, minkä tytöt ovat yhdessä perustaneet Normaali -trilogian ensimmäisessä osassa. Musta hauskimpia kohtauksia olikin Skype keskustelut Evien, Lottien ja Amberin välillä. (Vanhatpiiat, unite!) Nautin paljon siitä, kuinka feminismi on tuotu tähän kirjasarjaan: se ei ole paasausta eikä kirja sisällä mitään puuduttavaa luentoa aiheesta.

Jos multa kysyttäisiin miten kuvailisin tätä kirjaa, valitsisin adjektiivin älykäs. Mikä kaikki voi mennä pieleen? on ajankohtainen, rehellinen ja napakka nuortenkirja. Vaikka tuntuu, että Amberin elämässä kaikki tuntuu menevän puskiin, niin ehkä aivan kaikkea ei kuitenkaan ole tarkoitettu menevän pieleen. Musta tämä osa oli lähes yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Ainoaa miinusta kirja saa sen kiirehditystä lopusta. Kirja ei taivu kliseisiin vaan on taattua Holly Bournea. 

KATRI ALATALO - KÄÄRMEIDEN KAUPUNKI

Mistä mulle: oma ostos
Teoksen nimi: Käärmeiden kaupunki
Kirjailija: Katri Alatalo
Ilmestynyt: 2017
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 686
Takakannesta:

Tunnelista aavikon alta löytyy kolme suurta käärmeenmunaa. Äkkipikainen Arry tuhoaa munat Sulwaenin katsellessa avuttomana vieressä. Käärmeitä hallitseva Ninette ei voi antaa petosta anteeksi. Ystävyyteen syntyy kirvelevä railo.

Kun Kharras-Dimiin hyökätään ja kaupunkilaiset alistetaan uuden hallinnon alle, kolmikko joutuu tekemään kaikkensa selviytyäkseen hengissä. Orjat pakotetaan louhimaan Rashaz-jumalalle arvokasta kiveä. Tarvitaan kekseliäisyyttä ja ainutlaatuisia kykyjä, jotta valloitettu kansa saadaan vapaaksi orjuuden ikeestä.

Katri Alatalo tuo suomalaisille lukijoille tutumman keskiaikafantasian rinnalle Tuhannen ja yhden yön tarinoista inspiroituneen aavikkofantasian. Luvassa on runsaasti juonenkäänteitä, häikäilemättömiä ihmissuhdesotkuja ja ajankohtaisia teemoja magian sävyttäminä. Käärmeiden kaupunki henkii samaan aikaan kuumaa eksotiikkaa ja kylmää juonittelua.

*   *   *

Kharras-Dimin kaupungissa elää orpo Arry, joka pystyy muuttumaan keneksi tahansa, velhon oppipoika Sulwaen sekä prinsessa Ninette, joka pystyy hallitsemaan käärmeitä. Kolmikko löytää kolme suurta käärmeenmunaa, mitkä Arry kuitenkin tuhoaa säpäleiksi. Ninette ei voi antaa tätä anteeksi ja ystävysten tiet erkanevat.

Vuosia myöhemmin Kharras-Dimiin hyökätään ja koko kaupunki alistetaan uuden hallinnon alle. Kansa pakotetaan palvomaan taikakiveä, uuden hallitsijan Azimakin tahdosta. Ninetten perhe tapetaan ja Ninette ja Arry otetaan orjiksi Samitsan kaupunkiin. Sulwaen on tässä vaiheessa vaelluksella ja säästyy. Hän kuitenkin myöhemmin päätyy samaan kaupunkiin missä Arry ja Ninette ovat orjina. Arry, Ninette ja Sulwaen tahtovat vapauttaa kansan julman hallitsijan kynsistä, mutta pystyvätkö he siihen? Entä mitä ovat kauan sitten unohdetut jättiläiskäärmeet?

Heti kun kuulin tästä kirjasta, meni se lukulistan kärkeen. Tuhannen ja yhden yön tarinoista inspiroitunut Käärmeiden kaupunki ei voi olla huono, eikä se ole. Kirja piti jännityksessään aivan alusta viimeiseen lauseeseen saakka. (Ja ajatella, että tää on vielä suomalaista, ihan huippua!)
Tää kirja on kirjaimellisesti maaginen. Mä tykkäsin tästä jo aivan hirveästi ennen kuin olin edes aloittanut kirjan lukemisen mikä on muuten aika hassua. Käärmeiden kaupunki on eheä ja oikein mukava tiiliskivi fantasian ystäville. En kuitenkaan suosittele jos kärsit jonkinnäköistä käärmefobiaa, haha. :D

Tämän myötä kiinnostus heräsi Katri Alatalon muihinkin teoksiin, mm. Mustien ruusujen maa -trilogia kiinnostaa.

Sihinää ei kuulunut, eikä ääntäkään käärmeiden liikkeistä. Niin sulavasti ne lipuivat toistensa päällä. Kaiken yllä kuului vain yksi ääni, joka sanoi: "Tämä ei ole kuninkaiden kaupunki, tämä on käärmeiden kaupunki. Ja sinä olet yksi käärmeistä." s.299 

ERIKA VIK - HÄN SANOI NIMEKSEEN ALEIA

Mistä mulle: oma ostos
Teoksen nimi: Hän sanoi nimekseen Aleia
Kirjailija: Erika Vik
Ilmestynyt: 2017
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 532
Takakannesta:

Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja, joka kykenee käskemään tuulia. Hän on eristäytynyt, viskiä suruunsa pahoina päivinä kiskova herrasmies, joka ennen rakasti naisilta saamaansa huomiota. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan.

Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Asenteet seleesejä kohtaan ovat koventuneet, ja Corildon pelkää tytön menehtyvän Seuran tiloihin; se lietsoisi vihaa entisestään. Herättyään tyttö ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Mitä luonnottomiksi muuttuneille tuulille on tapahtumassa? Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?

Hän sanoi nimekseen Aleia on omaääninen, raikas fantasiaromaani, joka käsittelee ajankohtaisia teemoja, muukalaisuutta ja toiseuden pelkoa, sekä surua ja siitä selviämistä. Romaanin maailma on kiehtova yhdistelmä villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Teos aloittaa Kaksosauringot-trilogian, joka edustaa kansainvälisen tason spekulatiivista fiktiota.

*   *   *

Hän sanoi nimekseen Aleia on Kaksoisauringot-trilogian avausosa. Alunperin kiinnoistuin tästä, koska mun mielestä mielenkiintoinen kirjan nimi yhdistettynä upeaan kanteen on vaan voittamaton kombo.

Menneisyytensä unohtanut ihmistyttö löytää tiensä Seleesian tieteellisen toiminnan edistämisen seuran pohjoisimmalle toimipisteelle. Tyttö ei muista mitään muuta, kuin sen, että hänen nimensä on Aleia. Kartografina työskentelevä Seleesi (tarkemmat ja nopeammat aistit kuin ihmisellä) Corildon Ma'Bathae ottaa tytön vastentahtoisesti huomaansa. Aleia ja Corildon saavat tietää, että Aleia on etsintäkuulutettu ja Aleia tietää, että hän ei halua tulla löydetyksi. Corildonin kiinnostuessa Aleian kohtalosta, alkaa heidän matkansa kohti Seleesiaa, saarivaltiota mistä Corildon on kotoisin. Matkalla tutustutaan uusiin hahmoihin ja toimintaakaan ei puutu.

Kirja herättää paljon kysymyksiä, mihin ei trilogian ensimmäisessä osassa luonnollisesti saada vastauksia. Kun olin ostamassa tätä kirjaa, myyjä sanoi, että tällä teoksella on mahdollisuus kansainväliseen menestykseen. Nyt Hän sanoi nimekseen Aleian luettuani, voin yhtyä hänen mielipiteeseensä.
Kieli oli helppo lukuista ja kirjan maailma oli upea - kaikkine höyrylaivoineen, hahmoineen ja olentoineen(ps. fennekit on parhaita.) 

Onneksi en lukenut tämän kuin vasta nyt, sillä nyt en joudu odottamaan jatkoa miljoonaa kuukautta! Mä niin nautin tän kirjan lukemisesta, ei tarvinnut ollenkaan tuskastella, kuin vasta aivan lopussa, koska sivut loppuivat kesken :( Elokuu ja Seleesian näkijä mulle tänne nyt heti!:-D

OONKO IHAN NORMAALI? - HOLLY BOURNE

Mistä mulle: Kirjasto
Teoksen nimi: Oonko ihan normaali?
Alkuperäinen nimi: Am I Normal Yet?
Kirjailija: Holly Bourne
Ilmestynyt: 2015
Suomennos ilmestynyt: 2017
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 412
Takakannesta:

Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun pakko-oireista häiriötä (OCD) vastaan hän lopettelee lääkitystään ja aloittaa uuden koulun, jossa häntä ei tunneta ”tyttönä joka sekosi” (vaan korkeintaan leffahulluna).

Viimein Evie uskaltautuu myös deittailemaan. Ihmissuhteet voivat kuitenkin sotkea kenen tahansa pään, ja hän alkaa ajautua takaisin pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä feministi Lottie, voisivat auttaa, kun Evie ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekään?

*   *   *

"Kuin mallisotilas suoristauduin ja avasin rauhallisesti kylpyhuoneen oven lukon. Mutta sitä ennen vielä viimeinen toimintahäiriö ehti tunkeutua aivoihini kuin ratkaiseva laukaus.

PAHA AJATUS

Voi ei, se alkaa taas." s.13

Kirja käsittelee kahta asiaa: mielenterveyttä ja feminismiä. Eli jos etsit nuortenkirjaa missä puhutaan tärkeistä asioista, tää vois olla just oikee sulle.

Evie on 16-vuotias ja hän on taistellut OCD:tä vastaan jo muutaman vuoden. Hänen hartain toiveensa on parantua ja olla vain normaali (mitä se normaalius sitten ikinä onkaan). Evie on lähes onnistunut lopettamaan lääkityksensä ja hän on myös aloittanut opiskelut uudessa koulussa, missä kukaan ei tiedä hänen pakko-oire häiriöstään tai menneisyyttä ylipäätään. Evie saa mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Evie bilettää ja saa uusia kavereita, vielä kun hän saisi poikaystävän hän olisi normaali teini-ikäinen, eikö niin? Pakko-oireista ei pääse eroon noin vain ja OCD repii Evien takaisin sen synkkään maailmaan.

En tiedä millaista on sairastaa pakko-oire häiriötä, mutta musta tää kirja oli hyvin todentuntuinen ja sillä tapaa raaka. Kirjassa päästään todella Evien pään sisään ja OCD-ajatukset oli käsin kosketeltavissa.

Yksi parhaimpia paloja oli Evien, Amberin ja Lottien ystävyys. Ehkä siksi, koska nuo tytöt muistuttivat mua mun omista ystävistä, haha.

Pidin erityisen paljon lopusta, koska se oli täydellinen. Kirja ei pääty siihen, että rakkaus parantaa kaiken ja muuta diipadaapaa. Kaikki ei tapahdu hetkessä, kaikki tarvitsevat aikaa ja kaikki tulee vielä joskus olemaan okei. Musta se on erittäin lohduttava ajatus. Mun on pakko tähän loppuun heittää muutama lainaus tästä kirjasta:

"Mä kuulosta  ihan onnenkeksiltä, mutta sun täytyy rakastaa itseäsi ennen kuin mietit sitä, rakastaako joku muu sua." s.382

" 'Kaikki ovat normaaliuden jyrkänteellä. Kaikkien mielestä elämä on silkkaa painajaista joskus, eikä ole olemassa 'normaalia' tapaa selvitä siitä.' Sarah huokaisi. 'Ei ole olemassa normaalia, Evelyn. On vain se, mikä on sulle normaalia. Sinä jahtaat kummitusta.'" s.388

Mulle tuli yllätyksenä, että tämä on trilogian avaus osa. (!) Toinen osa Mikä kaikki voi mennä pieleen? ilmestyy nyt kesällä ja viimeinen osa Mitä tytön täytyy tehdä? ilmestyy suomeksi alkuvuodesta 2018. Kuka on innoissaan nostaa käden ylös! *kaksi kättä ilmassa*

★★★★★

LEMPI - MINNA RYTISALO

Mistä mulle: Kirjasto
Teoksen nimi: Lempi
Kirjailija: Minna Rytisalo
Ilmestynyt: v. 2016
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 234
Takakannesta:

Kuka on Lempi? Mitä on lempi?

Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi.

*   *   *

Olin odottanut jo jonkin aikaa, että saisin Lempin käsiini. Olin lukenut siitä pelkkää hyvää, enkä minäkään kyllä pettynyt.

Minna Rytisalon esikoisromaani Lempi sijoittuu Lappiin ja vuoteen 1944. Lapin sota on rikkonut jokaisen elämän. Lempi on kaiken keskellä, mutta hän ei itse pääse ääneen. Teos on jaettu kolmeen osaan, joissa kertojiksi pääsevät Lempin aviomies Viljami, piikatyttö Elli ja kolmanneksi Lempin kaksoissisar, Sisko.

Alussa hämmennyin kirjan luomasta salaperäisestä tunnelmasta, mutta kaikki alkoi pian selventyä pala palalta, kun tarinat lopulta nitoutuvat yhteen loppua kohden. Kirjaa ei kuitenkaan ole valmiiksi pureskeltu lukijalle, vaan Rytisalo jättää lukijalle päätettäväksi kuinka asiat haluaa käsittää. Kirja vaatii toisen lukukerran, että saa poimittua mukaansa kaikki vihjeet tulevasta. Hyvin rakennettu, tykästyin kovasti. Teos on erittäin kaunis, melkein jopa vaikea uskoa, että se on Rytisalon esikoisteos. Pidin kirjan luomasta harmaasta sävystä ja kun kirjaan tarttui, vei se mukanaan. Kirja  yllätti ja ihastutti. 

Ehdoton suositus tälle 'aikuisten kirjalle' :-)

★★★★☆

AKVARELLEJA ENGELIN KAUPUNGISTA - JUKKA VIIKILÄ

Mistä mulle: Kirjasto
Teoksen nimi: Akvarelleja Engelin kaupungista
Kirjailija: Jukka Viikilä
Ilmestynyt: v. 2016
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 215
Takakannesta:

Arkkitehti haistaa laudankappaletta, haistaa syvään, sillä siitä alkaa hänen kuvitelmansa purkaminen.

Syksy 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”.

Vain kuusi vuotta, sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?

Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen ”yöpäiväkirjansa” vuosilta 1816–1840.

Jukka Viikilä kirjoittaa kirkasta, runollista proosaa ja herättää eloon ajan, jolloin arkkitehdin näky kasvoi pienen pohjoisen maan pääkaupungiksi.

*   *   *

Aloitin lukemaan Jukka Viikilän esikoisromaania Akvarelleja Engelin kaupungista eräänä yönä ja lukaisin sen loppuun seuraavana aamuna. Nopeasti luettava, niin mikä ihme siinä kesti vain tarttua siihen? Jollain tavalla Finlandia-voittajat on aina vähän pelottavia.

Akvarelleja Engelin kaupungista on täynnä kuvitteellisia Johan Carl Ludvig Engelin yöpäiväkirjamerkintöjä. Keisarin palkkaama Engel sai tehtäväkseen suunnitella koko Helsingin. Tarkoitus oli jäädä Suomeen vain kuudeksi vuodeksi, mutta Engel jäikin loppuiäkseen.

Päiväkirjamainen, kaunis, runollinen ja hiukan tylsä. Niin kuin ehkä muutamalle muulle, jäi vuoden 2016 Finlandia-voittaja etäiseksi minullekin. Tarina aukesi hitaasti ja lopulta lukeminen tahtoi olla aikamoista tuskaa, mutta pakko oli lukea, kun kirjaston eräpäivä läheni liian nopeasti ja uudelleen lainaamisen mahdollisuutta ei ollut. (:D) Teos oli täynnä tarkkaan hiottuja lauseita ja mieleeni maalautui kuvia 1800-luvun Helsingistä. Kirja sai mut googlaamaan lisää juttuja Engelistä.
Kaunis teos, mutta ehkä se ei vain ole mulle. Annan kuitenkin neutraalin arvion:

★★★☆☆

"Ystävällisintä, mitä voit ihmiselle tehdä, on rakentaa hänelle kaupunki."