LAINAKIRJASAALIS

Pääsin pitkästä aikaa käymään kirjastossa hakemassa varaukseni. En tiedä mistä tää mun yllättävä kiinnostus "aikuisten kirjoihin" on nyt iskenyt, mutta se on jännittävää. 

Nevermoorin vitsi siinä on kiva kiiltävä kansi bongasin uutuushyllystä ja se lähti mukaani, vaikka en edes oikeastaan tiedä siitä mitään, mutta olisi ollut outoa lähteä kirjastosta ilman yhtä ya-kirjaa :--D

Eniten näistä kiinnostaa Islannissa ei ole perhosia ja Kaikki anteeksi. Eli ainakin ne yritän lukea ennen eräpäivää. Aloitin Vuosisadan rakkaussodan(vahingossa, se on kirjoitettu runonmuotoon ja on aika nopeasti luettava. Yhtäkkiä olinkin lukenut 50 sivua, ups.), mutta en tiedä jaksanko lukea loppuun asti. Kivitasku on kiinnostanut mua jo pidemmän aikaa, mutta nyt kun sain sen itselleni lainaan, kiinnostus loppui heti :( Tuo Max Porterin Surulla on sulkapeite oli myös uutuushyllyssä ja yllätyin kun se oli lainattavissa. Oon törmännyt siihen moneen kertaan instagramissa ja vihreä kansi on pistänyt silmään, joten tietenkin sekin oli otettava lainaan. :D

Tämmöstä kirjastolainakirjakasasaalis -postausta oli kiva tehdä, taidan jatkossakin alkaa esittelemään lainoja :D Sitten seuraavassa postauksessa ulisen, kun en ole saanut mitään niistä luettua, jee!

NAPARETKI -MINUN RAKKAUSTARINANI- : BEA UUSMA

Mistä mulle: kirjastosta / Teoksen nimi: Naparetki : minun rakkaustarinani /Alkuperäinen nimi: Expeditionen: Min kärlekshistoria / Kirjailija: Bea Uusma / Ilmestynyt: 2013 / suom. 2015 / Kustantaja: Like / Sivumäärä: 288 / Takakannesta:

Kohtalokkaan naparetken jäljillä.

Kolme ruotsalaismiestä lähti tavoittelemaan Pohjoisnapaa vetypallolla vuonna 1897. Vuonna 1930 miesten ja heidän leirinsä jäännökset löydettiin pikkusaarelta Huippuvuorilta. Tapaus on kiehtonut kirjailijoita, toimittajia, lääkäreitä ja tavallisia ihmisiä, ja siitä on kirjoitettu paljon. Ruotsissa on myös Andrée-retkikunnalle omistettu museo.

Bea Uusmassa heräsi intohimoinen kiinnostus aiheeseen, ja hän luki kaiken naparetkeen liittyvän. Ja alkoi ratkoa arvoitusta. Kuinka he kuolivat? Miksi he kuolivat? Mitä oikein tapahtui? Näin alkaa retki kauas menneisyyteen ja palapelin palaset loksahtelevat vaiheittain paikalleen. Lopulta saadaan seikkaperäinen vastaus kaikkiin kysymyksiin – ainakin teoriassa.

Naparetki on tietokirjallisuutta kiehtovimmillaan: sen jälkeen tuntuu kuin olisi itse käynyt tapahtumapaikoilla, palellut pakkasessa, syönyt jääkarhunlihaa ja sulattanut lunta juomavedekseen.

*   *   *

Vuonna 1897 kolme ruotsalaista(Salomon Andrée, Nils Strindberg ja Knut Frænkel) lähti kohti Pohjoisnapaa. Kolmekymmentä vuotta tämän jälkeen heidän leirinsä ja ruumiit löydetään Valkosaarelta, jota ei tuohon aikaan ollut edes karttoihin merkitty.

Heillä oli tarpeeksi ruokaa, vettä, lääkkeitä, tulitikkuja, kolme toimivaa kivääriä ja ammuksia. 

Yksi heistä oli haudattu, kahta ei. Kuolivatko he samanaikaisesti ja mihin? Mitä heille tapahtui? Tätä Bea Uusma lähtee selvittämään.

Ja olipahan mielenkiintoinen kirja! Bea Uusma haluaa selvittää, että mitä miehille tapahtui. Hänellä on selvä pakkomielle näihin tutkimusmatkailijoihin. Vuosien varrella on luonnollisesti luotu teorioita siitä mihin Andrée -retkikunta menehtyi. Bea Uusma kumoaa näitä teorioita ja esittää mahdollisia syitä miksi he kuolivat. Bea Uusma tekee myös oman retkensä Valkosaarelle, Huippuvuorille, samaan paikkaan missä miesten leiri oli.

Kirjassa on paljon kuvia, jopa Andrée -retkikunnan itse ottamia kuvia (jäätynyt filmi löydettiin miesten leiristä ja kehitettiin), kuvia miesten pitämästä päiväkirjasta (mikä sekin yllättävän hyvin säilynyt). 

Musta tää oli tosi hyvä, suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän!:) Kirja oli myös nopealukuinen, luin sen itse yhdellä istumalla, koska en vain malttanut jättää sitä kesken.

HE HUKKUVAT ÄITIENSÄ KYYNELIIN : JOHANNES ANYURU

Mistä mulle: arvostelukappale / Teoksen nimi: He hukkuvat äitiensä kyyneliin /Alkuperäinen nimi: De kommer att drunkna i sina mödrars tårar / Kirjailija: Johannes Anyuru / Ilmestynyt: 2017 / suom. 2017 / Kustantaja: S&S / Sivumäärä: 303 / Takakannesta:

Eräänä talvi-iltana kolme Isisin kannattajaa hyökkää kirjakauppaan. Kiistellyn taiteilijan esiintyminen katkeaa laukauksiin, paniikki pääsee valloilleen. Osa yleisöstä jää panttivangeiksi. Mutta kesken hyökkäyksen nuori nainen, jonka tehtävänä on videoida tapahtumat, kääntyy kumppaninsa puoleen ja kuiskaa: Tämä on väärin. Meidän ei pitäisi olla täällä. Meidän pitäisi häipyä.

Kaksi vuotta myöhemmin kirjailija vierailee naisen luona oikeuspsykiatrian klinikalla. Hän ojentaa kirjailijalle nipun paperia, tarinansa.

Nainen sanoo tulevansa tulevaisuudesta.

He hukkuivat äitiensä kyyneliin on dystopia apartheid-yhteiskunnasta, jossa europpalaisista arvoista on tullut totalitäärisiä totuuksia, mutta myös tarina rohkeasta yrityksestä luoda vaihtoehtoisia versioita hirvittävälle tulevaisuudelle.

*   *   *

Tarina alkaa siitä kun Ruotsissa Christian Hondon sarjakuvaliikkeeseen tehdään terrori-isku. Paniikkia, panttivankeja. Nainen, joka videoi terrori-iskua muistaa eläneen saman tilanteen joskus aikaisemmin. Paria vuotta myöhemmin, sama nainen, istuu oikeuspsykiatrian klinikalla ja kirjailija vierailee. Nainen on kirjoittanut tarinansa paperille ja ojentaa sen vierailijalle.

Mulle tästä ei jäänyt käteen oikein mitään, koska tää ei vain avautunut mulle. Päällimmäisenä fiiliksenä on hämmennys (ulisin tästä jo instagramissa). Mitä mä luin? Teki mieli jättää kesken, mutta uskoin vakaasti, että lopussa kaikki selviää. No ei selvennyt, enemmänkin loppu vain lisäsi hämmennystä. Oliko kirja vain niin korkeatasoista kirjallisuutta, että minä en vain kyennyt sitä suomea ymmärtämään? En tiedä. Vaatii ehdottomasti toisen lukukerran. Mua niin harmittaa, koska takakannen perusteella kirja vaikutti niin mielenkiintoiselta, mutta todellisuudessa se jäi hyvin kaukaiseksi lukukokemukseksi.

"Al-salam alaikum." Rauhaa. Sillä sanalla hän tervehti minua. Kolmesta terroristista ainoa, joka oli selvinnyt hengissä helmikuun seitsemännentoista päivän iskusta - ensimmäinen sana, jonka hän sanoi minulle, oli: "Rauhaa." s. 51