KLASSIKKOHAASTE OSA 4: TUULEN VIEMÄÄ - MARGARET MITCHELL

Kun osallistuin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen (jota tällä neljännellä kerralla emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina), mulla oli hirveän vaikea valita luettava teos. Ajattelin aluksi, että jos ottaisin kohteekseni Jules Vernen Matka maailman ympäri 80 päivässä, koska se on aika lyhyt. En myöskään tiennyt kuinka kauan joulukuussa alkanut lukujumi kestäisi. JA mähän halusin jonkun teoksen tätä haastetta varten lukea. Ajattelin sitten eräänä iltana kirjahyllyjä taas järjesteltäessäni että oikeesti, go big or go home. Kirpparilta löytynyt Tuulen viemää pokkari ois just se sopiva. Ja mä sen lukisin. Eikä loppujen lopuksi tullut edes kiire lukemisen kanssa! :D Mulle Tuulen viemää oli yksi niistä pelottavista klassikoista jo ihan koonsa vuoksi. Nyt oon sen selättänyt ja kaiken kaikkiaan oon hyvin onnellinen, että sain tämän vihdoinkin pois lukupinosta. Se oli keikkunut siellä jo tarpeeksi monta vuotta. :-) Yksi klassikko taas vähemmän.

Mistä mulle: Kirppis
Teoksen nimi: Tuulen viemää
Alkuperäinen nimi: Gone with the Wind
Kirjailija: Margaret Mitchell
Ilmestynyt: v. 1936
Suomennos: tämä pokkariversio 2007
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 894
Takakannesta:

Unohtumaton, vastustamaton. Tuulen viemää on maailman rakastetuimpia romaaneja. Tämä Amerikan Etelävaltioiden värikkäästä elämästä, Scarlett O'Haran ja Rhett Butlerin dramaattisesta rakkaudesta kertova kirja on käännetty lähes kaikille kielille. Tuulen viemää on romaani jota luetaan yhä uudelleen ja uudelleen.

*   *   *

Tiesin Tuulen viemästä ennestään vain oikeastaan sen, että päähenkilön nimi on Scarlett ja että Yhdysvaltojen sisällissota liittyy tähän jotenkin. Lähdin lukemaan sillä asenteella, että varmasti tykkäisin lukemastani, sillä onhan kyseessä nyt klassikko (ja hyvin monet GR kavereistani ovat antaneet teokselle viisi tähteä. Ehkä se kolahtaisi minuunkin). ..Mutta noh. Ei se muuten ihan kolahtanut. Mutta ei se täysin huono ollut. Annoin lukemalleni kuitenkin 3,5 tähteä. 

Kirja alkaa, kun sisällissota on aivan käden tuntumassa ja maa on jakautumassa kahtia (sisällissota pähkinänkuoressa = pohjoisten ja eteläisten valtioiden eri näkemys asioista, suurin kysymys oli orjuus. Eteläiset valtiot tulivat toimeen enimmäkseen puuvillan tuotannolla missä orjat keräsivät puuvillaa. Pohjoinen halusi lopettaa orjatyön. Spoiler, pohjoisvaltiot voitti.)

Scarlett O'Hara on irlantilaisen isänsä ja amerikkalais-ranskalaisen äitinsä vanhin tytär. Hän asuu perheineen Tarassa, pienessä kotiplantaasissa Georgiassa ja he saavat elantonsa puuvillan viljelystä.

Scarlett on kaikkien miesten mieleen ja maata hänen jalkojen alla palvotaan. Hän on kuitenkin iskenyt silmänsä naapurin komeaan Ashley Wilkensiin. Ashley kuitenkin avioituu serkkunsa Melanie Hamiltonin kanssa ja tämä raivostuttaa Scarlettin, koska Ashley oli kuin olikin vastannut Scarlettin tunteisiin, mutta aikoi joka tapauksessa avioitua Melanien kanssa.

Suhteita syntyy ja kuolee ja pian Scarlett kuitenkin tapaa Rhett Butlerin, mutta kylillä hänestä puhutaan pelkkää sontaa ja häntä paheksutaan. Scarlettille ja Rhettille syntyy viha-rakkaussuhde, mikä kasvaa ja kehittyy teoksen aikana.

En sen kummemmin kiintynyt yhteenkään hahmoon ja kaikki jossakin määrin ärsytti mua. En pitänyt Scarlettista enkä Rhettistäkään. Scarlett oli lapsellinen ja tajusi kaiken vasta vähän sen jälkeen kun oli liian myöhäistä. Hän oli ärsyttävä, mutta ajoittain kuitenkin ihailtavan päättäväinen. Plussaa kuitenkin siitä kuinka Margaret Mitchell on uskaltanut kirjoittaa näin epämiellyttävän päähenkilön. Ainoa ketä siedin koko opuksessa oli Melanie, hänestä tuli lempihahmoni koko teoksessa.

Kirjasta pomppii silmille rasismi ja se häiritsi mua kaikista eniten. Ymmärrän, että se kuvaa tiettyä aikaa historiassa, mutta en osannut olla piittaamatta siitä. Se vaikutti väkisin koko kuvaan. Lisäksi teoksesta olisi voinut editoida napakamman ja lyhyemmän kokonaisuuden, koska jotkut kohtaukset vain tuntui turhan venytetyiltä. Se ehkä vaikutti lukutahtiin. Välillä luin sivun päivässä ja joskus sata sivua, hyvin ailahtelevaista siis.

En kuitenkaan osannut odottaa sitä, kuinka teos lopulta päättyi. 'Alkushokista' toivuttuani, olen erittäin tyytyväinen, että Mitchell ei itse koskaan kirjoittanut jatkoa Tuulen viemälle. Voisin kuitenkin ehkä lukea Alexandra Ripleyn kirjoittaman fanifiktion Scarlett -kirjan, minkä pitäisi jatkaa suoraan siitä mihin Tuulen viemää jäi. (Onko kukaan lukenut sitä? Onko se mistään kotoisin??)

Ymmärrän kyllä, miksi tämä on saanut klassikkostatuksen ja miksi siitä pidetään. Se ei vaan ollut mun palani kakkua tällä kertaa. Ei siis kolmea ja puolta tähteä enempää. 

★★★1/2