KLASSIKKOHAASTE OSA 4: TUULEN VIEMÄÄ - MARGARET MITCHELL

Kun osallistuin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen (jota tällä neljännellä kerralla emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina), mulla oli hirveän vaikea valita luettava teos. Ajattelin aluksi, että jos ottaisin kohteekseni Jules Vernen Matka maailman ympäri 80 päivässä, koska se on aika lyhyt. En myöskään tiennyt kuinka kauan joulukuussa alkanut lukujumi kestäisi. JA mähän halusin jonkun teoksen tätä haastetta varten lukea. Ajattelin sitten eräänä iltana kirjahyllyjä taas järjesteltäessäni että oikeesti, go big or go home. Kirpparilta löytynyt Tuulen viemää pokkari ois just se sopiva. Ja mä sen lukisin. Eikä loppujen lopuksi tullut edes kiire lukemisen kanssa! :D Mulle Tuulen viemää oli yksi niistä pelottavista klassikoista jo ihan koonsa vuoksi. Nyt oon sen selättänyt ja kaiken kaikkiaan oon hyvin onnellinen, että sain tämän vihdoinkin pois lukupinosta. Se oli keikkunut siellä jo tarpeeksi monta vuotta. :-) Yksi klassikko taas vähemmän.

Mistä mulle: Kirppis
Teoksen nimi: Tuulen viemää
Alkuperäinen nimi: Gone with the Wind
Kirjailija: Margaret Mitchell
Ilmestynyt: v. 1936
Suomennos: tämä pokkariversio 2007
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 894
Takakannesta:

Unohtumaton, vastustamaton. Tuulen viemää on maailman rakastetuimpia romaaneja. Tämä Amerikan Etelävaltioiden värikkäästä elämästä, Scarlett O'Haran ja Rhett Butlerin dramaattisesta rakkaudesta kertova kirja on käännetty lähes kaikille kielille. Tuulen viemää on romaani jota luetaan yhä uudelleen ja uudelleen.

*   *   *

Tiesin Tuulen viemästä ennestään vain oikeastaan sen, että päähenkilön nimi on Scarlett ja että Yhdysvaltojen sisällissota liittyy tähän jotenkin. Lähdin lukemaan sillä asenteella, että varmasti tykkäisin lukemastani, sillä onhan kyseessä nyt klassikko (ja hyvin monet GR kavereistani ovat antaneet teokselle viisi tähteä. Ehkä se kolahtaisi minuunkin). ..Mutta noh. Ei se muuten ihan kolahtanut. Mutta ei se täysin huono ollut. Annoin lukemalleni kuitenkin 3,5 tähteä. 

Kirja alkaa, kun sisällissota on aivan käden tuntumassa ja maa on jakautumassa kahtia (sisällissota pähkinänkuoressa = pohjoisten ja eteläisten valtioiden eri näkemys asioista, suurin kysymys oli orjuus. Eteläiset valtiot tulivat toimeen enimmäkseen puuvillan tuotannolla missä orjat keräsivät puuvillaa. Pohjoinen halusi lopettaa orjatyön. Spoiler, pohjoisvaltiot voitti.)

Scarlett O'Hara on irlantilaisen isänsä ja amerikkalais-ranskalaisen äitinsä vanhin tytär. Hän asuu perheineen Tarassa, pienessä kotiplantaasissa Georgiassa ja he saavat elantonsa puuvillan viljelystä.

Scarlett on kaikkien miesten mieleen ja maata hänen jalkojen alla palvotaan. Hän on kuitenkin iskenyt silmänsä naapurin komeaan Ashley Wilkensiin. Ashley kuitenkin avioituu serkkunsa Melanie Hamiltonin kanssa ja tämä raivostuttaa Scarlettin, koska Ashley oli kuin olikin vastannut Scarlettin tunteisiin, mutta aikoi joka tapauksessa avioitua Melanien kanssa.

Suhteita syntyy ja kuolee ja pian Scarlett kuitenkin tapaa Rhett Butlerin, mutta kylillä hänestä puhutaan pelkkää sontaa ja häntä paheksutaan. Scarlettille ja Rhettille syntyy viha-rakkaussuhde, mikä kasvaa ja kehittyy teoksen aikana.

En sen kummemmin kiintynyt yhteenkään hahmoon ja kaikki jossakin määrin ärsytti mua. En pitänyt Scarlettista enkä Rhettistäkään. Scarlett oli lapsellinen ja tajusi kaiken vasta vähän sen jälkeen kun oli liian myöhäistä. Hän oli ärsyttävä, mutta ajoittain kuitenkin ihailtavan päättäväinen. Plussaa kuitenkin siitä kuinka Margaret Mitchell on uskaltanut kirjoittaa näin epämiellyttävän päähenkilön. Ainoa ketä siedin koko opuksessa oli Melanie, hänestä tuli lempihahmoni koko teoksessa.

Kirjasta pomppii silmille rasismi ja se häiritsi mua kaikista eniten. Ymmärrän, että se kuvaa tiettyä aikaa historiassa, mutta en osannut olla piittaamatta siitä. Se vaikutti väkisin koko kuvaan. Lisäksi teoksesta olisi voinut editoida napakamman ja lyhyemmän kokonaisuuden, koska jotkut kohtaukset vain tuntui turhan venytetyiltä. Se ehkä vaikutti lukutahtiin. Välillä luin sivun päivässä ja joskus sata sivua, hyvin ailahtelevaista siis.

En kuitenkaan osannut odottaa sitä, kuinka teos lopulta päättyi. 'Alkushokista' toivuttuani, olen erittäin tyytyväinen, että Mitchell ei itse koskaan kirjoittanut jatkoa Tuulen viemälle. Voisin kuitenkin ehkä lukea Alexandra Ripleyn kirjoittaman fanifiktion Scarlett -kirjan, minkä pitäisi jatkaa suoraan siitä mihin Tuulen viemää jäi. (Onko kukaan lukenut sitä? Onko se mistään kotoisin??)

Ymmärrän kyllä, miksi tämä on saanut klassikkostatuksen ja miksi siitä pidetään. Se ei vaan ollut mun palani kakkua tällä kertaa. Ei siis kolmea ja puolta tähteä enempää. 

★★★1/2

ODININLAPSI - SIRI PETTERSEN

Mistä mulle: oma ostos
Teoksen nimi: Odininlapsi (Korpinkehät #1)
Alkuperäinen nimi: Odinsbarn (Ravneringene #1)
Kirjailijat: Siri Pettersen
Ilmestynyt: v. 2013
Suomennos: v. 2016
Kustantaja: Jalava
Sivumäärä: 614
Takakannesta:

Hirkalta puuttuu jotain, mikä kaikilla muilla on.

Jotain, mikä todistaisi, että hän kuuluu tähän maailmaan.

Jotain niin tärkeää, että ilman sitä hän on tauti.

Myytti.

Ihminen.

Kun Hirka on viidentoista, hän kuulee olevansa ihminen, odininlapsi – hännätön olento toisesta maailmasta. Mädän kantaja. Halveksittu. Pelätty. Ja nyt myös saalistettu: joku tahtoo tappaa hänet, jotta hänen salaisuutensa säilyisi ikuisesti. Mutta porteista on päässyt sisään myös vaarallisempia olentoja kuin hän…

*   *   *

En ole pitkään aikaan ollut näin innoissani jostakin trilogiasta. Odininlapsi! Nyt tuli kova opus Norjasta. Odininlapsi aloittaa Siri Pettersenin Korpinkehät trilogian ja ihmettelen ainoastaan sitä, että miksi en ole jo lukenut koko trilogiaa.

Tarina alkaa siitä, kun yrttikauppias Thorrald löytää punatuikkaisen päähenkilömme Hirkan vauvana lumihangesta. Thorraldin kauhuksi, vauvalla ei ole häntää, toisin kuin koko muun maailman väestöllä. Koska vauvalla ei ole häntää, hänen on oltava epäsikiö, sokeiden tekoa, ihminen. Thorrald kuitenkin väittää Hirkalle itselleen ja muille, Hirkan menettäneen häntänsä sudelle, kun tämä oli vauva. 

Eräänlaisen riitin (jossa yminmaalaisten taikavoimat, mahti, mitataan.) kautta pidetään yminväki puhtaana sokeista. Näin yminväki pysyy turvassa ja suojassa. Tarinat kuitenkin kertovat, että sokeat liikkuvat kivikehien, korpinkehien, kautta maailmojen välillä. Mutta sehän on vain puhetta, kukaan ei ole nähnyt sokeita satoihin vuosiin. (Jos niitä alunperin oli edes olemassakaan.)

Viisitoista vuotiaana ja oman riittinsä lähestyessä, Hirka kuitenkin kuulee isältään totuuden: Hirka on odininlapsi, ihminen, hännätön toisesta maailmasta. Hän on mädän kantaja ja häntä pelätään, väheksytään ja jopa vihataan. Hännättömyyden lisäksi Hirka ei osaa myöskään syleillä, eli käyttää maasta peräisin olevia voimia. Siksi siis Thorrald ja Hirka olivat aina matkustaneet ja Hirka pidetty erillään muista. Se ei ollutkaan johtunut laittomista yrteistä, joita Thorrald kauppasi.  Se kaikki johtui Hirkasta. Jos Hirka paljastuu kukaan ei tiedä kuinka hänen käy.

Hirkalla on kuitenkin ystävä (lapsuutensa kilpakumppani), ylhäistä ja Neuvoston jäsenten sukua oleva Rime. Hänestä ei kuitenkaan ole apua, sillä hänellä riittää tarpeeksi omissa ongelmissaan Neuvoston kanssa.

Korpinkehät ihastutti mua heti ensimmäiseltä sivulta lähtien, mutta mukaansa se imi vasta noin 300 sivun jälkeen. Musta on ihanaa kuinka se hyödyntää skandinaavista mytologiaa. Enkä muuten enää ihmettele, että miksi tämä on saanut huippusuosion Pohjoismaissa.

Miinusta ainoastaan töksähtelevistä lauseista, mitkä alkoi ärsyttää loppua kohden. Se ei kuitenkaan ole niin suuri miinus, että se estäisi mua sukeltamasta syvemmälle tähän saagaan! Pakko saada tietää, millainen loppurummutus toisesta osasta, Mädästä, alkaa.

★★★★☆

LEMPI - MINNA RYTISALO

Mistä mulle: Kirjasto
Teoksen nimi: Lempi
Kirjailija: Minna Rytisalo
Ilmestynyt: v. 2016
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 234
Takakannesta:

Kuka on Lempi? Mitä on lempi?

Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi.

*   *   *

Olin odottanut jo jonkin aikaa, että saisin Lempin käsiini. Olin lukenut siitä pelkkää hyvää, enkä minäkään kyllä pettynyt.

Minna Rytisalon esikoisromaani Lempi sijoittuu Lappiin ja vuoteen 1944. Lapin sota on rikkonut jokaisen elämän. Lempi on kaiken keskellä, mutta hän ei itse pääse ääneen. Teos on jaettu kolmeen osaan, joissa kertojiksi pääsevät Lempin aviomies Viljami, piikatyttö Elli ja kolmanneksi Lempin kaksoissisar, Sisko.

Alussa hämmennyin kirjan luomasta salaperäisestä tunnelmasta, mutta kaikki alkoi pian selventyä pala palalta, kun tarinat lopulta nitoutuvat yhteen loppua kohden. Kirjaa ei kuitenkaan ole valmiiksi pureskeltu lukijalle, vaan Rytisalo jättää lukijalle päätettäväksi kuinka asiat haluaa käsittää. Kirja vaatii toisen lukukerran, että saa poimittua mukaansa kaikki vihjeet tulevasta. Hyvin rakennettu, tykästyin kovasti. Teos on erittäin kaunis, melkein jopa vaikea uskoa, että se on Rytisalon esikoisteos. Pidin kirjan luomasta harmaasta sävystä ja kun kirjaan tarttui, vei se mukanaan. Kirja  yllätti ja ihastutti. 

Ehdoton suositus tälle 'aikuisten kirjalle' :-)

★★★★☆

SIMON VS. THE HOMO SAPIENS AGENDA - BECKY ALBERTALLI

Mistä mulle: oma ostos
Teoksen nimi: Simon vs. The Homo Sapiens Agenda
Kirjailija: Becky Albertalli
Ilmestynyt: v. 2015
Suomennos: Minä, Simon, Homo Sapiens / ilmestyy 4/2017 / Otava
Kustantaja: Balzer + Bray
Sivumäärä: 303
Takakannesta:

Sixteen-year-old and not-so-openly gay Simon Spier prefers to save his drama for the school musical. But when an email falls into the wrong hands, his secret is at risk of being thrust into the spotlight. Now Simon is actually being blackmailed: if he doesn’t play wingman for class clown Martin, his sexual identity will become everyone’s business. Worse, the privacy of Blue, the pen name of the boy he’s been emailing, will be compromised.

 With some messy dynamics emerging in his once tight-knit group of friends, and his email correspondence with Blue growing more flirtatious every day, Simon’s junior year has suddenly gotten all kinds of complicated. Now, change-averse Simon has to find a way to step out of his comfort zone before he’s pushed out—without alienating his friends, compromising himself, or fumbling a shot at happiness with the most confusing, adorable guy he’s never met.

*   *   *

Takakansi uhkasi, että lukija rakastuu Simoniin ja niin siinä kävi minunkin osaltani. En olekaan lukenut näin ihanaa kirjaa pitkään aikaan! Mikäköhän tässäkin on ollut, että se sai lähes ilmestymispäivästään saakka odottaa hyllyssäni lukuvuoroaan. Tähän kuuluu tarttua heti! Onneksi suomennos ilmestyy muutaman kuukauden kuluttua niin tämä pääsee kirjakauppojen hyllyihin kaikkien hypisteltäväksi. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että kirja on yhtä hyvä kuin alkuperäiskielellä.

"It's a weirdly subtle conversation. I almost don't notice I'm being blackmailed."

Simon on lähettänyt sähköposteja samaa koulua käyvän Bluen kanssa jo jonkin aikaa. Kumpikaan, Simon ja Blue(jonka oikeaa identiteettiä en paljasta tässä koska juoni), eivät tiedä toistensa oikeita identiteettejä ja siksi he piiloutuvat nimimerkkiensä taakse: Jacques ja Blue. Simonin varomattomuuden vuoksi kuitenkin luokan pelle, Martin Addison, on lukenut Simonin lähettämiä sähköposteja ja Martin kiristää niillä nyt Simonia. Martin sai tietää sähköposteista, että Simon on homoseksuaali. Tästä ei tiedä kukaan muu kuin he kaksi (ja tietenkin Blue, joka on myös homo). Martinin on nyt helppo uhkailla Simonia. Hän käskee Simonin puhuvan Abbylle, Simonin kaverille, ja esitettävä Martinia paremmassa valossa. Jos Simon ei tee niin kuin Martin käskee, saa koko koulu tietää Simonin salaisuuden. Nyt myös Bluen paljastuminen on lähellä, vaikka kukaan tuskin osaisi nimimerkkiä yhdistää oikeaan henkilöön, mutta seurauksena olisi mahdollisesti se, että Blue ei välttämättä enää ikinä puhuisi Simonille.

Kirjan luvut olivat lyhyitä ja joka toinen luku sisälsi Simonin ja Bluen sähköposteja, jotka olivat kirjan parasta antia (ainakin mun mielestä). Simon VS. The Homo Sapiens Agenda on Becky Albertallin esikoisteos, eikä mun sanat riitä kertomaan kuinka ihana, söpö, hurmaava, valloittava, lumoava (ja lisää muita adjektiiveja) tämä kirja oli. Tästä kuoriutui oikea hyvän mielen kirja.
Oli hauskaa yrittää arvailla kuka Blue oikein oli, vaikka arvaukseni meni kuitenkin lopuksi aivan päin honkia. Martinista en pidä kyllä vieläkään yhtään, olkoon kuinka pahoillaan vain (#teamsimon).

Ps. Kiitos vielä Lotalle ja hänen tekemälleen jutulle tästä <3 Ilman sitä tämä kirja makoilisi varmaan vieläkin mun hyllyssä koskemattomana. 

Olen nyt vielä enemmän innoissani Becky Albertallin uudesta kirjasta, mikä julkaistaan huhtikuussa. Löysin tämän Albertallin omilta sivuilta:

"My second book is called The Upside of Unrequited, and it's scheduled to release in the US from Balzer + Bray/HarperCollins on April 11, 2017. It's a loose companion book to SIMON (same universe, different characters). It’s set outside Washington, DC, and it’s about the friends and family Abby left behind when she moved. The main character is a chubby, straight, Jewish girl named Molly."

"Why is straight the default? Everyone should have to declare one way or another, and it shouldn't be this big awkward thing whether you're straight, gay, bi, or whatever. I'm just saying."

★★★★★

AKVARELLEJA ENGELIN KAUPUNGISTA - JUKKA VIIKILÄ

Mistä mulle: Kirjasto
Teoksen nimi: Akvarelleja Engelin kaupungista
Kirjailija: Jukka Viikilä
Ilmestynyt: v. 2016
Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 215
Takakannesta:

Arkkitehti haistaa laudankappaletta, haistaa syvään, sillä siitä alkaa hänen kuvitelmansa purkaminen.

Syksy 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”.

Vain kuusi vuotta, sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?

Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen ”yöpäiväkirjansa” vuosilta 1816–1840.

Jukka Viikilä kirjoittaa kirkasta, runollista proosaa ja herättää eloon ajan, jolloin arkkitehdin näky kasvoi pienen pohjoisen maan pääkaupungiksi.

*   *   *

Aloitin lukemaan Jukka Viikilän esikoisromaania Akvarelleja Engelin kaupungista eräänä yönä ja lukaisin sen loppuun seuraavana aamuna. Nopeasti luettava, niin mikä ihme siinä kesti vain tarttua siihen? Jollain tavalla Finlandia-voittajat on aina vähän pelottavia.

Akvarelleja Engelin kaupungista on täynnä kuvitteellisia Johan Carl Ludvig Engelin yöpäiväkirjamerkintöjä. Keisarin palkkaama Engel sai tehtäväkseen suunnitella koko Helsingin. Tarkoitus oli jäädä Suomeen vain kuudeksi vuodeksi, mutta Engel jäikin loppuiäkseen.

Päiväkirjamainen, kaunis, runollinen ja hiukan tylsä. Niin kuin ehkä muutamalle muulle, jäi vuoden 2016 Finlandia-voittaja etäiseksi minullekin. Tarina aukesi hitaasti ja lopulta lukeminen tahtoi olla aikamoista tuskaa, mutta pakko oli lukea, kun kirjaston eräpäivä läheni liian nopeasti ja uudelleen lainaamisen mahdollisuutta ei ollut. (:D) Teos oli täynnä tarkkaan hiottuja lauseita ja mieleeni maalautui kuvia 1800-luvun Helsingistä. Kirja sai mut googlaamaan lisää juttuja Engelistä.
Kaunis teos, mutta ehkä se ei vain ole mulle. Annan kuitenkin neutraalin arvion:

★★★☆☆

"Ystävällisintä, mitä voit ihmiselle tehdä, on rakentaa hänelle kaupunki."

EIKÄ YKSIKÄÄN PELASTUNUT (#PAPERILTARUUTUUN)

Vihdoinkin lukujumi alkaa olla takanapäin, jee! *voitontanssi, confettisadetta ja mitä kaikkea*

Kuva täältä

Joulun välipäivinä maikkari esitti Agatha Christien kirjan pohjalta tehdyn minisarjan Eikä yksikään pelastunut / And Then There Were None. (Kesto: 210min, julkaistu: joulukuussa 2015)

Herra ja rouva Owen ovat kutsuneet kahdeksan henkilöä (Vera Claythorne, tuomari Wargrave, Philip Lombard, Emily Brent, kenraali Macarthur, tohtori Armstrong, Anthony Marston ja rikoskomisario Blore) lomailemaan Sotilassaarelle. Saarella sijaitsevassa loistohuvilassa heille tulevat tutuksi palvelusväki herra ja rouva Rogers. Hassua kyllä, herra tai rouva Owen eivät ole kumpikaan paikalla.

Ruokailuhuoneen pöydällä on kymmenen posliininukkea, jotka katoavat aina omituisesti yksi kerrallaan, aina silloin kun joku vieraista sotilaslorun mukaisesti kuolee. Eloonjääneiden kesken alkaa syntyä paniikki.

Olen lukenut Agatha Christien kyseisen teoksen vuonna 2004(2005?) seiskaluokalla. Mulla meni siihen silloin aikoinaan maku, kun luokkakaveri kertoi kuinka kirja päättyisi. En myöskään ollut kovin ahkera lukija silloin mikä saattoi myös vaikuttaa asiaan. Kuitenkin, oli aika virkistää muistia ja katsoa tätä kehuttua sarjaa!

Mukana oli jos mistäkin tuttuja näyttelijöitä. Itselleni kuitenkin ainoat tutut naamat olivat Aidan Turner (Poldark ja Hobitti -trilogia) ja Charles Dance (Game of Thrones).

Sarjassa on alunperin kolme jaksoa, mutta jostain syystä Suomessa se esitettiin neljässä erässä tunnin pituisilla jaksoilla(mainoskatkot mukaan laskettuna.) Ensimmäinen jakso oli vähän hidastempoinen, eikä oikein tahtonut sytyttää mua. Seuraavat kolme jaksoa sisälsi jo meininkiä.

*   *   *

Inspiroiduin myöskin hakemaan Eikä yksikään pelastunut teoksen kirjastosta.

Teoksen nimi: Eikä yksikään pelastunut

Alkuperäinen nimi: And Then There Were None / Ten Little Niggers

Kirjailija: Agatha Christie

Ilmestynyt: vuonna 1939

Suomennos: Tämä pokkariversio v. 2012

Kustantaja: WSOY

Sivumäärä: 299

Takakannesta:

KAIKKIEN AIKOJEN RIKOSROMAANI

Kymmenen toisileen tuntematonta ihmistä on saanut salaperäisen kutsun illanviettoon. Syrjäisellä saarella on vain yksi talo, amerikkalaisen miljonäärin rakennuttama loistohuvila. Kutsut lähettänyt isäntä ei ilmestykään paikalle. Ruokaluhuoneen pöydälle asetellut kymmenen posliininukkea katoavat omituisesti yksi kerrallaan - aina silloin kun joku vieraista kuolee. Jäljelle jääneet pälyilevät toisiaan kauhuissaan.

Maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa kappaletta myynyt Eikä yksikään pelastunut edustaa Agatha Christien kultakauden loisteliainta tuotantoa. Legendaarisen maineen saavuttaneessa kirjassaan Christie käsittelee suljetun paikan teemaa mestarillisesti ja tyrmää täysin lukijansa arvailut.

*   *   *

Ensimmäisestä lukukerrasta on tosiaan vierähtänyt se kevyet (yli) kymmenen vuotta, joten en todellakaan muistanut mitään itse kirjasta. Oli vähän tylsää, kun olin nähnyt sen minisarjan ennen ja vasta sitten luin itse kirjan. Noh, oma moka! Kirjaa kyllä luki ihan erilaisella fiiliksellä, kun tiesi mitä tulevan piti ja osasi tarkkailla tapahtumia ihan eri lailla :) Oli myös mukava huomata kaikki eroavaisuudet sarjaan verrattuna, kun kaikki sarjan tapahtumat oli vielä tuoreessa muistissa.

Tämä oli siis ensimmäinen Christien kirja minkä olen lukenut. Lukupinossa odottaa myös yksi toinenkin Christie, nimittäin Idän pikajunan arvoitus. Mulla on selvästi menossa nyt tämmöinen rikos/mysteeri -vaihe.

★★★★★