HIRVIÖN KUTSU - PATRIC NESS (& SIOBHAN DOWD)

Mistä mulle: kirjasto
Teoksen nimi: Hirviön kutsu
Alkuperäinen nimi: A Monster Calls
Kirjailija: Patrick Ness & Siobhan Dowd
Ilmestynyt: v. 2011
Suomennos: 2016
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 215
Takakannesta:

Hirviö ilmestyy paikalle keskiyön jälkeen. Siitä tulee Conorin ystävä ja se kertoo Conorille kolme tarinaa - sillä tarinat ovat hurjinta mitä on! Mutta pystyykö hirviö parantamaan Conorin äidin? 

Patrick Ness punoo riipaisevan ja jännittävän tarinan 13-vuotiaasta pojasta, joka saa avukseen hirviön, kun äiti sairastuu syöpään. Jim Kayn hienosti kuvittama teos on yhtä aikaa monikerroksinen satu, hurja seikkailu ja henkeäsalpaava romaani. Se antaa voimia jokaiselle, joka on kokenut läheisen sairastumisen tai menetyksen. Hirviön kutsu on mestariteos, joka puhuttelee monenikäisiä lukijoita ja jota lukee henkeään pidättäen: kuinka tarinassa käy? 

*   *   *

Olin jo tavallaan unohtanut tämän, kunnes huomasin sen kirjaston hyllyllä. Vihdoinkin! Olin jo jossakin kohtaa ostamassa tämän omaksi. (Ostaisin kyllä edelleen.)

Hirviön kutsu oli mun ensimmäinen lukemani kirja Patrick Nessiltä, vaikka muutaman kirjan häneltä omistankin hyllyssäni. Kirjan alkuperäinen idea oli kirjailija Siobhan Dowdin, mutta hän sairastui syöpään, eikä näin onnistunut itse kirjoittamaan Hirviön kutsua ennen kuolemaansa. Patrick Ness sai siis tehtäväkseen kirjoittaa Dowdin idean loppuun saakka.

13-vuotias Connor asuu kahdestaan äitinsä kanssa. Hirviö saapuu Connorin luokse joka yö kello 00:07, aina siitä päivästä lähtien, kun Connorin äiti sai syöpädiagnoosin. Connor luulee hirviön olevan vain mielikuvituksen tuotetta, pelkkä paha uni, mutta silti seuraavana aamuna lattialta löytyy jos jonkin näköistä todistetta siitä, että hirviö oli todella yöllä käynyt hänen luonaan. Hirviö lupaa kertoa pojalle kolme tarinaa ja neljännen ja viimeisen tarinan Connorin on kerrottava itse.

Kirjan luki nopeasti, ihan muutamassa tunnissa. Se piti otteessaan, enkä malttanut laskea kirjaa kädestä ollenkaan. Enkä muuten odottanut kirjan sanoman olevan näin 'syvällinen'. Olin ajatellut kirjan nimestä, että se on kepeä kauhutarina, mihin Jim Kay on saanut loihtia ihania tummanpuhuvia mestariteoksiaan. Vaikka se ei ollut sitä mitä odotin, olen silti tyytyväinen, että tarina ei ole mikään perinteinen hirviötarina, vaan paljon enemmän. Oon niin iloinen, sillä sain tarinasta enemmän kuin mitä odotin. Niin, ja  musta myös kirjan nimi on täydellinen.

"Tarinat ovat tärkeitä, hirviö sanoi. Ne voivat olla tärkeintä mitä on. Jos niissä piilee totuus."

★★★★1/2

TAMMIKUUN KOOSTE

Tämän vuoden ensimmäinen kooste. Kerrankin musta tuntu, että tammikuu eteni sopivaa vauhtia. Ei liian nopeasti, mutta ei myöskään liian hitaasti. Niin sopivaa tahtia, että ehdin lukea kymmenen (!!mitä) kirjaa. Mulla ei ole koskaan ollut tämmöinen tahti, toivottavasti tää jatkuu.

★ Ensimmäinen kirja minkä luin vuoden alkuun oli Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Katsoin myös samaa nimeä kantavan BBC:n minisarjan, mikä tuli maikkarilta joulun välipäivinä. Se siis sopi loistavasti #paperiltaruutuun - haasteeseen.

★ Toisena kirjana luin Finlandia-voittajan Akvarelleja Engelin kaupungista. Se jäi etäiseksi ja vähän tylsäksi, mutta sisälsi kaunista kieltä!

★ Kuudes osa Saga-sarjaan Brian K. Vaughanilta. Se ei ollut ihan niin hyvä mitä edelliset olivat, mutta nautin siitä silti. 

★ Tuulen viemää -kirjan luin kirjabloggaajien klassikkohaasteen neljännelle kierrokselle.

★ Simon VS. The Homo Sapiens Agenda. Ei riitä sanoja kuvaamaan, kuinka söpö se olikaan <3

★ Minna Rytisalon esikoisromaani Lempi, joka yllätti ja ihastutti. 

★ Odininlapsi Siri Petterseniltä. Heti kun saan luettua kirjastosta lainaamani kirjat, aion lukea tähän jatkoa!

★ Hirviön kutsu, After You ja The Princess Diarist, näistä kolmesta tulossa postaukset pian! :)

KLASSIKKOHAASTE OSA 4: TUULEN VIEMÄÄ - MARGARET MITCHELL

Kun osallistuin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen (jota tällä neljännellä kerralla emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina), mulla oli hirveän vaikea valita luettava teos. Ajattelin aluksi, että jos ottaisin kohteekseni Jules Vernen Matka maailman ympäri 80 päivässä, koska se on aika lyhyt. En myöskään tiennyt kuinka kauan joulukuussa alkanut lukujumi kestäisi. JA mähän halusin jonkun teoksen tätä haastetta varten lukea. Ajattelin sitten eräänä iltana kirjahyllyjä taas järjesteltäessäni että oikeesti, go big or go home. Kirpparilta löytynyt Tuulen viemää pokkari ois just se sopiva. Ja mä sen lukisin. Eikä loppujen lopuksi tullut edes kiire lukemisen kanssa! :D Mulle Tuulen viemää oli yksi niistä pelottavista klassikoista jo ihan koonsa vuoksi. Nyt oon sen selättänyt ja kaiken kaikkiaan oon hyvin onnellinen, että sain tämän vihdoinkin pois lukupinosta. Se oli keikkunut siellä jo tarpeeksi monta vuotta. :-) Yksi klassikko taas vähemmän.

Mistä mulle: Kirppis
Teoksen nimi: Tuulen viemää
Alkuperäinen nimi: Gone with the Wind
Kirjailija: Margaret Mitchell
Ilmestynyt: v. 1936
Suomennos: tämä pokkariversio 2007
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 894
Takakannesta:

Unohtumaton, vastustamaton. Tuulen viemää on maailman rakastetuimpia romaaneja. Tämä Amerikan Etelävaltioiden värikkäästä elämästä, Scarlett O'Haran ja Rhett Butlerin dramaattisesta rakkaudesta kertova kirja on käännetty lähes kaikille kielille. Tuulen viemää on romaani jota luetaan yhä uudelleen ja uudelleen.

*   *   *

Tiesin Tuulen viemästä ennestään vain oikeastaan sen, että päähenkilön nimi on Scarlett ja että Yhdysvaltojen sisällissota liittyy tähän jotenkin. Lähdin lukemaan sillä asenteella, että varmasti tykkäisin lukemastani, sillä onhan kyseessä nyt klassikko (ja hyvin monet GR kavereistani ovat antaneet teokselle viisi tähteä. Ehkä se kolahtaisi minuunkin). ..Mutta noh. Ei se muuten ihan kolahtanut. Mutta ei se täysin huono ollut. Annoin lukemalleni kuitenkin 3,5 tähteä. 

Kirja alkaa, kun sisällissota on aivan käden tuntumassa ja maa on jakautumassa kahtia (sisällissota pähkinänkuoressa = pohjoisten ja eteläisten valtioiden eri näkemys asioista, suurin kysymys oli orjuus. Eteläiset valtiot tulivat toimeen enimmäkseen puuvillan tuotannolla missä orjat keräsivät puuvillaa. Pohjoinen halusi lopettaa orjatyön. Spoiler, pohjoisvaltiot voitti.)

Scarlett O'Hara on irlantilaisen isänsä ja amerikkalais-ranskalaisen äitinsä vanhin tytär. Hän asuu perheineen Tarassa, pienessä kotiplantaasissa Georgiassa ja he saavat elantonsa puuvillan viljelystä.

Scarlett on kaikkien miesten mieleen ja maata hänen jalkojen alla palvotaan. Hän on kuitenkin iskenyt silmänsä naapurin komeaan Ashley Wilkensiin. Ashley kuitenkin avioituu serkkunsa Melanie Hamiltonin kanssa ja tämä raivostuttaa Scarlettin, koska Ashley oli kuin olikin vastannut Scarlettin tunteisiin, mutta aikoi joka tapauksessa avioitua Melanien kanssa.

Suhteita syntyy ja kuolee ja pian Scarlett kuitenkin tapaa Rhett Butlerin, mutta kylillä hänestä puhutaan pelkkää sontaa ja häntä paheksutaan. Scarlettille ja Rhettille syntyy viha-rakkaussuhde, mikä kasvaa ja kehittyy teoksen aikana.

En sen kummemmin kiintynyt yhteenkään hahmoon ja kaikki jossakin määrin ärsytti mua. En pitänyt Scarlettista enkä Rhettistäkään. Scarlett oli lapsellinen ja tajusi kaiken vasta vähän sen jälkeen kun oli liian myöhäistä. Hän oli ärsyttävä, mutta ajoittain kuitenkin ihailtavan päättäväinen. Plussaa kuitenkin siitä kuinka Margaret Mitchell on uskaltanut kirjoittaa näin epämiellyttävän päähenkilön. Ainoa ketä siedin koko opuksessa oli Melanie, hänestä tuli lempihahmoni koko teoksessa.

Kirjasta pomppii silmille rasismi ja se häiritsi mua kaikista eniten. Ymmärrän, että se kuvaa tiettyä aikaa historiassa, mutta en osannut olla piittaamatta siitä. Se vaikutti väkisin koko kuvaan. Lisäksi teoksesta olisi voinut editoida napakamman ja lyhyemmän kokonaisuuden, koska jotkut kohtaukset vain tuntui turhan venytetyiltä. Se ehkä vaikutti lukutahtiin. Välillä luin sivun päivässä ja joskus sata sivua, hyvin ailahtelevaista siis.

En kuitenkaan osannut odottaa sitä, kuinka teos lopulta päättyi. 'Alkushokista' toivuttuani, olen erittäin tyytyväinen, että Mitchell ei itse koskaan kirjoittanut jatkoa Tuulen viemälle. Voisin kuitenkin ehkä lukea Alexandra Ripleyn kirjoittaman fanifiktion Scarlett -kirjan, minkä pitäisi jatkaa suoraan siitä mihin Tuulen viemää jäi. (Onko kukaan lukenut sitä? Onko se mistään kotoisin??)

Ymmärrän kyllä, miksi tämä on saanut klassikkostatuksen ja miksi siitä pidetään. Se ei vaan ollut mun palani kakkua tällä kertaa. Ei siis kolmea ja puolta tähteä enempää. 

★★★1/2

ODININLAPSI - SIRI PETTERSEN

Mistä mulle: oma ostos
Teoksen nimi: Odininlapsi (Korpinkehät #1)
Alkuperäinen nimi: Odinsbarn (Ravneringene #1)
Kirjailijat: Siri Pettersen
Ilmestynyt: v. 2013
Suomennos: v. 2016
Kustantaja: Jalava
Sivumäärä: 614
Takakannesta:

Hirkalta puuttuu jotain, mikä kaikilla muilla on.

Jotain, mikä todistaisi, että hän kuuluu tähän maailmaan.

Jotain niin tärkeää, että ilman sitä hän on tauti.

Myytti.

Ihminen.

Kun Hirka on viidentoista, hän kuulee olevansa ihminen, odininlapsi – hännätön olento toisesta maailmasta. Mädän kantaja. Halveksittu. Pelätty. Ja nyt myös saalistettu: joku tahtoo tappaa hänet, jotta hänen salaisuutensa säilyisi ikuisesti. Mutta porteista on päässyt sisään myös vaarallisempia olentoja kuin hän…

*   *   *

En ole pitkään aikaan ollut näin innoissani jostakin trilogiasta. Odininlapsi! Nyt tuli kova opus Norjasta. Odininlapsi aloittaa Siri Pettersenin Korpinkehät trilogian ja ihmettelen ainoastaan sitä, että miksi en ole jo lukenut koko trilogiaa.

Tarina alkaa siitä, kun yrttikauppias Thorrald löytää punatuikkaisen päähenkilömme Hirkan vauvana lumihangesta. Thorraldin kauhuksi, vauvalla ei ole häntää, toisin kuin koko muun maailman väestöllä. Koska vauvalla ei ole häntää, hänen on oltava epäsikiö, sokeiden tekoa, ihminen. Thorrald kuitenkin väittää Hirkalle itselleen ja muille, Hirkan menettäneen häntänsä sudelle, kun tämä oli vauva. 

Eräänlaisen riitin (jossa yminmaalaisten taikavoimat, mahti, mitataan.) kautta pidetään yminväki puhtaana sokeista. Näin yminväki pysyy turvassa ja suojassa. Tarinat kuitenkin kertovat, että sokeat liikkuvat kivikehien, korpinkehien, kautta maailmojen välillä. Mutta sehän on vain puhetta, kukaan ei ole nähnyt sokeita satoihin vuosiin. (Jos niitä alunperin oli edes olemassakaan.)

Viisitoista vuotiaana ja oman riittinsä lähestyessä, Hirka kuitenkin kuulee isältään totuuden: Hirka on odininlapsi, ihminen, hännätön toisesta maailmasta. Hän on mädän kantaja ja häntä pelätään, väheksytään ja jopa vihataan. Hännättömyyden lisäksi Hirka ei osaa myöskään syleillä, eli käyttää maasta peräisin olevia voimia. Siksi siis Thorrald ja Hirka olivat aina matkustaneet ja Hirka pidetty erillään muista. Se ei ollutkaan johtunut laittomista yrteistä, joita Thorrald kauppasi.  Se kaikki johtui Hirkasta. Jos Hirka paljastuu kukaan ei tiedä kuinka hänen käy.

Hirkalla on kuitenkin ystävä (lapsuutensa kilpakumppani), ylhäistä ja Neuvoston jäsenten sukua oleva Rime. Hänestä ei kuitenkaan ole apua, sillä hänellä riittää tarpeeksi omissa ongelmissaan Neuvoston kanssa.

Korpinkehät ihastutti mua heti ensimmäiseltä sivulta lähtien, mutta mukaansa se imi vasta noin 300 sivun jälkeen. Musta on ihanaa kuinka se hyödyntää skandinaavista mytologiaa. Enkä muuten enää ihmettele, että miksi tämä on saanut huippusuosion Pohjoismaissa.

Miinusta ainoastaan töksähtelevistä lauseista, mitkä alkoi ärsyttää loppua kohden. Se ei kuitenkaan ole niin suuri miinus, että se estäisi mua sukeltamasta syvemmälle tähän saagaan! Pakko saada tietää, millainen loppurummutus toisesta osasta, Mädästä, alkaa.

★★★★☆